Kahviharrastus on saanut kotioloissani nyt uuden ulottuvuuden - mutteripannun lisäksi pöydällä on viikon verran nököttänyt sympaattisen näköinen Ariete Cafe Retro. Yhtään shottia en ole kaatanut vielä viemäriin, mutta kuten ystäväni totesi "voisin mä tästä kahvilassa 1,5 euroa maksaa".
Tiedostin jo ostaessa, että kyse ei ole Silvian kaltaisesta ihmeestä, mutta hintansa puolesta tuo oli hyvä valinta - ja tämän foorumin perusteella mös potentiaalinen espressokone. Ainoalta kyseistä mallia huoltavalta liikkeeltä (Honkaliini) löytyi myö paineistamaton filtteri, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa.
Yksi asia on kuitenkin jo ehtinyt ärsyttämään, nimittäin höyrytyspilli, tai -putki. Kuten kuvista (joita löytyy netistä) näkee, on Cafe Retron höyrytyspilli aika jännä. Vähän erilainen. Tiedän olevani kehno maidonvaahdottaja, joten väitäkin, että tuolla ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Ja jos joku väittää, ettei pituudella ole väliä, niin väärässä on. Ei meinaa yltää pohjaan asti. Siitäkään huolimatta, että oma maidonvaahdotuskannuni on vain 3,5dL, eli melko pieni. Höyryttäessä kannu pitää nostaa todella ylös, jolloin koko putki varsineen uppoaa maitovaahtoon.
Tiedustelisinkin, onko kukaan vaihtanut Arieten Cafe Retroon varteenotettavampaa pilliä? Mittasin putkesta irrotettavan mustan muoviosan, kierteiden halkaisija sisäpuolella on aika tasan 8mm. Mahtaisiko jonkin toisen espressokoneen höyrytyspilli sopia tuohon?
Sitten olisi vielä toinen kysymys... Paljonko tuplafiltterin läpi pitäisi saada valmista espressoa? Täytän filtterin täyteen, en kukkuroilleen, ja tamppaan hyvin. Uuttoajan olen pitänyt noin 30 sekunnin paikkeilla, jolloin kahvia on valunut silmämääräisesti aika vähän, kahteen kuppiin jaettuna. Crema en ole vielä mainittavasti saanut aikaan, jotakin vähäistä vain.
Ja koska joku kuitenkin kysyy myllystä, niin kerron sellaisen olevan. Krups GVX2. Säädettynä tällä hetkellä asteikolle 15/17. Yritin hienoimmalla, mutta espressokone tuntui menevän tukkoon.