Tännekkin saapui tänään - reilu pari viikkoa kesti matka (liekkö tuhkapilvi hidastanut). Ensimmäinen positiivinen yllätys oli se, että kirjassa oli kovat kannet.
Samantienhän se piti lukaista läpi ja paljon sieltä löytyi ajatusta herättävää asiaa. Huomenna heti testaamaan.

Noiden Temen luettelemien valmistusmenetelmien lisäksi sieltä löytyi myös Abidille (ja vastaaville) suunnattu ohje.
Kirjan "sanoma" tulee selväksi jo esipuheessa: kirjoittaja haluaa antaa ohjeet siihen kuinka kustakin valmistusmenetelmästä saisi mahdollisimman toistettavan ja selventää mukavasti mitä tähän päämäärään pyrkiessä kannattaa ja ei kannata kussakin tapauksessa tehdä. Ja tietysti tavoitteena on myös se tasainen ja oikeassa suhteessa tapahtunut uuttuminen.
Yliannostelemisen "vaaroista" varoitellaan parissakin kohtaan ja erityisesti vakuumikeittimen kanssa.
Esitykseltään niin mukavaa luettavaa, että olisi suonut että pituutta olisi ollut vähän enemmänkin. Lyhykäisyys johtuu osittain siitä että kirjassa ei mennä spekulaatiolinjalle vaan asiat esitetään suht ytimekkäästi ja perustellusti.
Mitäs Rao kirjoittaa Evasolosta? Kaivoin omani kaapista pölyttymästä ja olisi mielenkiintoista kuulla josko tuohon olisi joku virallinen käyttötapa.
Veden lisäyksen jälkeen ohjeistaa painelemaan pinnalle nousevia puruja alaspäin varovasti, kunnes siinä on enää vaahtoa jäljellä (sekoittaminen olisi liian sattumanvaraista - paineleminen ei lisää uuttumista läheskään niin tehokkaasti). Kaatamisen aikana kehoittaa pyörittämään Soloa varovasti akselinsa ympäri, minkä pitäisi estää filtterin tukkeutumista.