mielestäni kahvi ei kuitenkaan maistu niin aromikkaalta kuin pitäisi? Vertaan makua normi juhlamokkaan. Olen nyt jauhanut yhden pussin "El salvador finca la fanny" papuja.
Kyseisen pavun kuvauksista "Sweet, caramel, creamy, great mouthfeel, great espresso.". Eli sieltä ei välttämättä mitään erikoisia aromeja pitäisikään tulla (vrt. afrikkalaiset), mutta maun pitäisi olla makea ja karamellinen, suutuntuma paksu ja "kermainen" - näin siis kun itse kahvinvalmistus on mennyt nappiin. Näiden ominaisuuksien perusteella sitä suositellaan myös espressoon - antaa mahdollisuuden ns. "lusikoitavaan karkkiin".
Pitäisikö karkeus olla samaa luokkaa kuin normaali suodatinjauhatus on? Kahvin määrä myös ihmetyttää.
Mikäli moccamasterilla keittelet niin aloittele siitä normaalista suodatinjauhatuksesta. Käsipelillä uuttaessa sitä voi viedä huomattavasti karkeammaksi, mutta tällöin vedentuloa pystyykin kontrolloimaan paremmin.
Mikäli keittelet sellaisia muutaman kupin satseja, etkä täysiä pannullisia, niin ota alussa suppilon kansi pois ja jahka moccamaster on saanut sinne jonkin verran vettä - hämmennä lusikalla varovasti niin että kaikki purut kostuvat. Tämän jälkeen kansi takaisin ja odottelet että MM on saanut melkein kaikki veden puskettua suppiloon ja tällöin pyöräytät taas lusikalla varovasti pohjia myöten (halutaan välttää paperin repeämistä). Jos sekoittelu lopussa menee nappiin, niin jahka kaikki vesi on valunut suppilosta pois, on siellä pohjalla tasainen kerros kahvia - ei siis niin että kahvi nousee ohuena kerroksena pitkin suodattimen seiniä ja siellä keskellä on "reikä" josta vesi on valunut lähes vapaasti läpi. Kannattaa täyttää keitin myös niin kylmällä vedellä kuin hanasta lähtee - näin saat venytettyä hieman sitä suodatusaikaa pidemmäksi.
Jos laitan Krupsiin esim. 6 kuppia, niin tuosta 250 gramman pussista ei tuolla anootuksella monta kertaa keitä?
250g kanssa voi käyttää vettä noin 4 litran verran josta tulee valmista kahvia se noin 3,7 litraa (osa vedestä jää puruihin) - kuppeina siis vajaa 30 kuppia (1 kuppi = n.1,25dl).
Tässä itsekkin kertailen.
Eikös se ollut 7g/1dl raakana suhteena suodatinjauhatusta/veteen.
Hieman liian vähän vettä. Tuolla tulee suhteeksi noin 1:14-1:15 (riippuen onko tuo desi kylmää vai kuumaa) millä tulee automaattikeittimen kanssa helposti aliuutteista. Toisaalta se antaa helpommin "vahvaa" kahvia kun vettä on niin vähän suhteessa jauheeseen - mutta mikäli keitin vähänkin "falskaa" niin tämäkin "etu" menetään. Lähtisin itse liikkeelle suhteesta 1:16, eli 7g/112g (kannattaa käyttää grammoja ja unohtaa desilitrat ja litrat).
Sitä jäin ihmettelemään, miksi HB tuota suodatinpaketissaan myy, sitten kehuu sitä kovasti espressona.
Tuolla on "yes" sekä suodatin että espresso sarakkeessa. Suurin osa HB:n myymistä kahveista on parhaimmillaan muuna kuin espressona (suurin osa kahveista ylipäätään on parhaimmillaan muuna kuin espressona). Tästä syystä jos kahvi sitten toimiikin espressona, niin tätä tietysti tuodaan esiin.