Juurikin näin! Siinä vanhassa moottorissa oli puolet käämeistä palanut poikki, mutta se edelleen pyöri. Se olisi ehkä juuri jaksanut vielä jotain pressokarkeutta jauhaa, mutta ei puhettakaan mistään hienommasta. Ei silti hennonut Variota poiskaan heittää ja kun sieltä HasBeaniltä Mr. K:n neuvon mukaisesti sai näppärästi varaosan hankittua, niin tuli nyt elvytettyä se vielä varamyllyksi. Ehkäpä tasapainon vuoksi pitää sille hankkia kaveriksi toinen espressokone. 
Kun postikuluja tuli sitten muutenkin, niin ajattelin samassa paketissa pistää hankintaan tuon VST:n, jolle hintaa tuli muuten alle 17€. 
Tuli sitten tutkittua tuota romua kun palautui lainasta, jossa oli mokkapannujauhatusta tekemässä. Sitä jaksoi. Ostivat jonkun espressokoneen ja sitähän Vario ei jaksanut.
Koitin moottoria ja se pyöri tyhjänä, jos käänsi käynnin jälkeen hieman akselia. Tämähän viittaa juuri epäjatkuvuuksiin, käämien poikinaisuuksiin.
Avasin laitteen ja kortilla moni kohta hieman kuumunut ja mustunutkin hieman. Avasin moottorin ja
mitattu on, paikoin on epäjatkuvuutta akselin kuparisissa viirrankääntöpinnoissa. Käämit niin ohutta etten edes leiki etsiväni katkopaikkaa.
Vedin silti kuparipintoja hieman parempaan kuosiin vesihintapaperilla, ja hioin hiilien pintojakin hieman. Pistin kaiken kasaan eikä inahakkaan. Hyvin korjattu ;-D
Uusi maksaisi 500e, uusi moottori ja uusi piirikortti hiukan yli satasen, sanotaan 120e, ja jos näin, niin siloin kannattaisi vaihtaa yksi runko-osakin plastiikasta metalliin, 50e lisää. Eli saisin ok kotivehkeen aikaan 170e+postit. Käytetyn arvo on suunilleen tuota luokkaa. Oiskos Varion koti vihdoin roskiksessa...
Kaksi asiaahan tuossa ärsyttää: laittaa mitään roskikseen ja se että meni moisen huijauksen yleensä ostamaan, tuohan on aika kallis, ja varsinkin se Forte, joka varion olisi pitänyt olla jo alunperin, metallisine rakenteineen, se on vielä härsikimmän hintainen! Toki siinä olisi ollut se hyvä puoli ettei sitä olisi koskaan ostanutkaan ;-)
ps:
Ne moottorit joita nykyisin Varioon myydään, ne näyttävät aika hmm, vaatimattoman näköisiltä tuohon Dittingiin verraten.