Tulostusversio

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
1 tunti 1 päivä 1 viikko 1 kuukausi Ikuisesti
Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus

[Kahvikissa]

Minkälaista kirjallisuutta kahvin ystävät täällä lukevat? Itsellä on kirjojen lukeminen vähän jäänyt vähemmälle viime vuosina. Aiemmin olen kirjoja ja niiden lukua harrastanut paljonkin. Sydäntä lähellä on jo nuoresta lähtien ollut scifi, ensimmäinen "oikea" scifi-romaani taisi olla Arthur C. Clarken Lapsuuden loppu ja siitä innostuin tästä genrestä ja luettua on tullut aika iso osa kaikesta suomeksi julkaistusta scifistä. Sydäntä lähellä Clarken lisäksi, on sellaiset kirjoittajat kuin Asimov, Le Guin, David Brin, Greg Bear, Octavia Buttler, Simak jonka mainion Väliasema teoksen jo mainitsinkin eilen toisessa viestissä.

[Esa]

Clarken tuotannon olen minäkin lukenut moneen kertaan. Useimmin lukemani lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarja ovat myös niitä moneen kertaan luettuja. Veikko Huovisen huumori uppoaa, kuin myös Markus Kajon. Ja tykkäsin minä Harry Pottereistakin. Nykyään kyllä tulee luettua vähemmän kuin ennen. Aina joskus tekee hyvää ottaa lomaa netistä ja telkkarista ja lukaista joku hyvä kirja yhteen pötköön.

[Kahvikissa]

Clarken tuotannon olen minäkin lukenut moneen kertaan. Useimmin lukemani lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarja ovat myös niitä moneen kertaan luettuja. Veikko Huovisen huumori uppoaa, kuin myös Markus Kajon. Ja tykkäsin minä Harry Pottereistakin. Nykyään kyllä tulee luettua vähemmän kuin ennen. Aina joskus tekee hyvää ottaa lomaa netistä ja telkkarista ja lukaista joku hyvä kirja yhteen pötköön.

Ilmeisesti sitten tykkäät scifistä, oletko lukenut Asimovia? Itse jumalat on hänen yksi parhaita, ellei paras. Ja on ne teräsluolaromaanitkin hyviä. Kaikkein eniten olen tykännyt Linnunradan käsikirja liftareille kuunnelmana ja sitähän se kai on ollut alkujaankin. Olikos se masentunut robotti Alvin niminen? se oli todella hauska hahmo siinä kuunnelmassa. Ei kovin paljoa ole tullut harrastettua huumorikirjallisuutta, mutta aika hauska oli Heinleinin Tuomiopäivän komedia. Monesti olen lukenut myös Robert Sheckleyn Matkalippu Utopiaan novellikokoelmaa, siinä vasta hauskoja scifinovelleja! Suosittelen jos ei ole tuttuja.

[Esa]

Kyllä hyvä scifi kiinnostaa. Siis sellainen, joka perustuu tieteellisesti katsoen mahdollisiin asioihin, eikä satuiluun tai mystiikkaan. Asimovia ei ole tullut luettua, mutta pitäisi kyllä tutustua.

Marvin oli nimeltään tämä paranoidi androidi, joka vihasi elämää, ja epäonnisten aikahyppyjen ansiosta eli monta kertaa vanhemmaksi kuin maailmankaikkeus Lentämään opettelu voisi myös olla hauskaa. Sehän tapahtuu yksinkertaisesti niin, että heittäytyy rähmälleen, mutta sitten kesken ilmalennon ällistyy jostain niin, että unohtaa mitä on tekemässä, eikä muista osua maahan.

[jiitee]

Nuorenpana kirjojen lukeminen meni välillä jopa fanaattisuuden puolle (kirja/päivä), nykyisin on jäänyt vähän taka-alalle muiden aktiviteettien johdosta. Kirjaston Scifi, fantasia ja kauhu -hyllystöt tuli nuortenkirjojen jälkeen koluttua aikalailla läpi. Jossain vaiheessa sitten hoksasin sieltä englanninkieliset kirjat joista löytyikin paljon suomentamatonta mielenkiintoista tavaraa (Terry Pratchett, Raymond E. Feist ja Iain M. Banks taisivat olla ensimmäisiä). Tämän jälkeen jäikin englanti päälle ja viimeiset 10 vuotta on yli 90% luetusta kirjallisuudesta ollut tällä kielellä.

Itselläni ainoa kirja (sarja) joka on tullut luettua useampaan kertaan taitaa olla nuo liftarikirjat sekä suomeksi että alkuperäiskielellä x2.

Nyt on "työn alla" vanhoja kauhu/fantasia klassikoita: Amazonista tilatut H.P. Lovecraftin "Omnibus" -koosteet sekä Robert E. Howardin "The complete chronicles of Conan: Centenary edition". Lisäksi koriin lähtee aina uusin Pratchet paperbackinä (kaveri on tosin viimeaikoina hieman "rauhoittunut" ja sortunut tiettyihin maneereihin hahmojensa kanssa, mutta irtoaa sieltä vielä oivalluksiakin).

...paitsi että nykyisin tulee kyllä taas luettua (ääneen) niitä lastenkirjojakin.

[Kahvikissa]

Kyllä hyvä scifi kiinnostaa. Siis sellainen, joka perustuu tieteellisesti katsoen mahdollisiin asioihin, eikä satuiluun tai mystiikkaan. Asimovia ei ole tullut luettua, mutta pitäisi kyllä tutustua.

Taidan olla hiukan eri mieltä, ei scifin tarvitse olla hard-scifiä ollakseen hyvää. Ja mystiikka voi olla mitä parhain mauste scifissä ja antaa siihen sitä jotain joka tekee kirjasta loistavan. Voihan fantasiakin olla hyvää ja se jos mikään, ei pohjaudu tosiasioihin. En kyllä juurikaan perusta fantasiasta, mutta voihan se silti olla hyvää vaikken siitä itse välitä. Asimoviin kannattaa tosiaan tutustua, onhan hän yksi suurista scifin kirjoittajista.

Marvin oli nimeltään tämä paranoidi androidi, joka vihasi elämää, ja epäonnisten aikahyppyjen ansiosta eli monta kertaa vanhemmaksi kuin maailmankaikkeus Lentämään opettelu voisi myös olla hauskaa. Sehän tapahtuu yksinkertaisesti niin, että heittäytyy rähmälleen, mutta sitten kesken ilmalennon ällistyy jostain niin, että unohtaa mitä on tekemässä, eikä muista osua maahan.

Joo, Marvinhan se olikin! Lentäminen voisi tosiaan olla hauskaa, ei vaan ole ihan halpaa. Laskuvarjolla hyppääminen tai varjoliitimellä lentäminen voisi olla kivaa, en vaan tiedä uskaltaisiko sitä hypätä?... Kuumailmapallossa olen ollut sekä Bulgariassa riipuin veneen vetämässä vetovarjossa, hienoja kokemuksia molemmat.

[Esa]

Kyllä fantasia toimii. En vaan osaa suhtautua scifiin, joka heittäytyy fantasiaksi. Kun fantasia ei väitäkään kuvaavansa mahdollista tulevaisuutta, ei ongelmaa. Esim. tuo Taru Sormusten Herrasta ja sen taustoja valottava Silmarillion ovat hyvinkin mielenkiintoisia. Scifissa Clarken tyyli oli minusta hieno. Hän keikkui mahdollisen rajalla, muttei hyppinyt sen yli. Clarken kirjoissa pitkän matkan ongelmaa ei sivuuteta keksimällä valoa nopeampi avaruusalus.

[Kahvikissa]

Kyllä fantasia toimii. En vaan osaa suhtautua scifiin, joka heittäytyy fantasiaksi. Kun fantasia ei väitäkään kuvaavansa mahdollista tulevaisuutta, ei ongelmaa. Esim. tuo Taru Sormusten Herrasta ja sen taustoja valottava Silmarillion ovat hyvinkin mielenkiintoisia. Scifissa Clarken tyyli oli minusta hieno. Hän keikkui mahdollisen rajalla, muttei hyppinyt sen yli. Clarken kirjoissa pitkän matkan ongelmaa ei sivuuteta keksimällä valoa nopeampi avaruusalus.

Jotenkin mun mielestä fantasia tuppaa olemaan aika kliseistä, aika suuri osa fantasiasta pyörii samojen miekka & magia juttujen ympärillä... Scifissäkin on toki omat kliseensä, mutta kuitenkin on enemmän tyylejä, aiheita ja mahdollisuuksia, joista voi juttuja sommitella. Kaikki kunnia hard-scifille mutta ei mua haittaa jos jutussa on valoa nopeampi avaruusalus, jos se on tarinan kannalta perusteltu. Clarke on kyllä aina ollut yksi mun suosikeista, kerrontatyyli ja ne monissa kirjoissa olevat kosmiset visiot on aina miellyttäneet minua. Pidän monenlaisesta scifistä ja esimerkki pienimuotoisesta scifistä on Robert Silverbergin kolmen kertomuksen kokoelma "Purjehdus Bysanttiin" on hieno lukukokemus ja varsinkin nimikertomus on todella upea. Scifi tosiaan voi venyä hyvin monentyyliseksi, aina ei tarvitse olla avaruusaluksia ym. "kliseitä" hyvä scifi-romaani voi alkaa siitäkin kun avaruusmatkalta palataan maahan, kuten Stanislaw Lemi'in "Paluu tähdistä" romaanissa ja tätäkin voi suositella lämpimästi.

[Kahvikissa]

Jatketaampas tätä kirjakeskustelua vielä, jospa joku vielä innostuisi kertomaan lukemisistaan lisää.

Itse tykkään scifistä mutta myös paljon rikosromaaneista, ns. dekkareista olen kasvanut eroon jo nuoruudessa. Eniten tykkään realistisistä rikosjutuista. Yksi parhaimpia on norjalainen Karin Fossum (http://fi.wikipedia.org/wiki/Karin_Fossum). Hänen rikosromaaninsa ovat mielenkiintoisia ja usein myös yllättäviä.

[Tuomas]

Miten kattavaa listaa tänne uskaltaa laittaa?

Edellä mainittu Veikko Huovisen tuotanto upposi 1980-luvulla. Sieltä luulen saaneeni ensisykäyksen herkutteluun - siis Lampaansyöjistä, Hamsterista ja alkoholikeskeisestä Mikäpä tässä kokoelmasta.

Sormusten Herra tulee luettua pari kertaa vuosikymmenessä. Viime viikolla päättyi siis kuudes kerta.

Scifi ei uppoa lainkaan. Astronomia ja kosmologia ovat puolestaan vakituista lukemistoa.

Dekkareista tämän kuluvan vuosikymmenen aikana olen pitänyt Venäläisen Boris Akuninin Erast Fandorin tutkimukset sarjasta, sekä kiinalaisen Qiu Xiaolongin Komissario Chenin tarinoista. Jälkimmäinen kirjailija ihailee moderneja ruotsalaisia yhteiskuntakriittisiä dekkareita.

Teologiaa luen aktiivisesti ammatin ja siihen liittyvän kiinnostuksen vuoksi.

[Esa]

Minä luen myös mielelläni kansantajuisia tiedekirjoja. Albert Einsteinin  Erityisestä ja yleisestä suhteellisuusteoriasta ja Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ovat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Niin ja Esko Valtaojan trilogia.

Rikosromaanien parhaimmistoa on Dostojevskin Rikos ja rangaistus Mutta kyllä Remestäkin on mukava lukea.

[Kahvikissa]

Minä luen myös mielelläni kansantajuisia tiedekirjoja. Albert Einsteinin  Erityisestä ja yleisestä suhteellisuusteoriasta ja Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ovat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Niin ja Esko Valtaojan trilogia.

Rikosromaanien parhaimmistoa on Dostojevskin Rikos ja rangaistus Mutta kyllä Remestäkin on mukava lukea.

Oon joskus kokeillut noita venäläisiä klassikoita ja olivat kyllä mun makuun liian raskassoutuisia... Remes on jäänyt jostai syystä paitsioon, ehkä sitä joskus voisi koklata.

[Tinuri]

Kahvinjuonti ilmeisesti vaikuttaa myös kirjavalintoihin?

Itse kalusin kahdesti "ajan LYHYEMPI historia":n, joka ilmeisesti on tiivistelmä "ajan lyhyt historia" sta?
Nyt on jo taas toiseen kertaan menossa "kultakutrin arvoitus".

Kofeiinii, tai nikotiini ilmeisesti heikentää omaksumiskykyä, tai sitten melko vaikeita käsitteitä runnotaan muuten vajavaisiin aivoihin liian tiuhaan.

Poikasena luin himokkaasti kaikkea scifiä tähtien sodista Asimoveihin...

O.K.

[tirofaux]

Parhaiten mieleen painunut scifi-lukukokemus oli Hyperion. Olin lukenut muistaakseni n. ensimmäiset 80 sivua, kun tajusin että kyseessä on loistava teos. Vielä paremmalta tuntui kun huomasin, että teoksesta oli lukematta vielä n. 600 sivua. Myöhemminkin löysin ilon aihetta kolmen yhtä pitkän jatko-osan olemassaolosta.

[Misse]

Viimeisin lukemani kirja taitaa olla Waltarin - Sinuhe Egyptiläinen, joka samalla on yksi parhaista joita olen lukenut. Umberto Econ - Ruusun nimi oli myös todella hyvä kirja, vaikka onkin fiktiivinen niin laittoi mukavasti pohtimaan keskiajan kirkon ja tiedemaailman suhdetta.

Jos pitäisi valita paras kirja jonka olen lukenut, niin se olisi Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi, vaikka jotkut laskevatkin sen lastenkirjaksi.

-Mikko-