Samasta syystä kun se on mieleenjäävä ja skottilaisiin single malteihin tottuneelle miellyttävä tuttavuus, Connemara ei ole hyvä tyyppiesimerkki irlantilaisesta viskistä. Siihen käytetyt maltaat kuivataan irlantilaisille tyypillisen kuivausuunin sijasta aromikkaalla turveavotulella, mikä jättää lopputuotteeseen selkeän jälkensä. Sama tislaamo muuten tekee uunikuivatuista maltaista Tyrconnel-nimistä mallasviskiä, joka on kiva keveänmakuinen tuote. Edellisestä maistannasta tosin on jo yli puolenkymmentä vuotta..
Itse ottaisin nollapisteeksi joko mainitun Redbreastin, joka on Jameson & Palsin semiluksustisle, ikään kuin puuttuva linkki perusjaskan ja Midleton Very Raren välillä. Black Bush nousisi saatavuussyistä itselläni ehkä verrokki-irkuksi. (Tosin en sylje bulkki-Jamesoninkaan päälle.)
BTW ymmärtääkseni irlantilaiset viskit eivät ole koskaan samalla tavoin sekoitteita kuin skotlantilaiset blended-tuotteet.
En voi olla mainostamatta täälläkin Aberlourin a'Bunadhia. Se on tynnyrivahvuinen (57-60% pullotuksesta riippuen) sherrytynnyreissä asustellut viski, jonka mausta löytyy jännittäviä loppukesän hedelmiä, reippaasti makeutta ja tietysti sitä sherryä. Mahtava jälkiruokaviski. Vaikka muuten tykkään noista saaristoviskeistä (Islayn koko komppania ja Skyelta tietysti Talisker), a'Bunadh on melkeinpä ehdoton suosikkini. Jim Murray's Whisky Bibleä selaillessa tosin paljastui, että mulle osuneet pullot on aina olleet sellaisista eristä, joita myös Murray on arvostanut - hänen mukaansa eräkohtaiset erot ovat hyvinkin suuria.
Ruotsinlaivoilta löytyy ruotsalaisen Mackmyra-tislaamon viskejä, jotka ovat ihan mielenkiintoisia. Sellainen tyypillinen Speysiden viskin makumaailma, itse ostin pullon Mackmyra 05 Preludiumia (vaimikäsenytoli), jossa oli hauska lääkemäinen (valeriana?) vivahde.
