Nakukahva

Kahwiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nakukahva on portafiltteri josta on poistettu pohja ja nokat jolloin sihti jää näkyville. Oheisessa kuvassa ovat rinnakkain E61 -malliseen gruppoon sopiva naku- ja normaalikahva.

Nakukahvan suurin merkitys on sen mahdollistama uuton kulun seuraaminen, jolloin uutossa esiintyviä virheitä on mahdollista yrittää korjata valmistustekniikkaansa muuttamalla. Nakukahvalla uutettaessa syntyy myös yleensä paksumpi crema, mitä moni pitää etuna. Lisäksi nakukahvan puhdistus on normaalia kahvaa helpompaa sillä siitä puuttuvat likaa keräävät nokat ja sihdin alapinta on myös helposti puhditettavissa sihtiä irroittamatta.

Nakukahvauuton tarkastelu

Uuton alussa tarkastellaan sitä miten kahvi alkaa tihkumaan sihdin pohjan läpi. Tarkoituksena olisi että kahvi tulisi koko sihdin alueelta mahdollisimman yhtäaikaisesti näkyviin. Tyypillisin virhe joka tässä vaiheessa huomataan on kanavointi sivuilta, mikä ilmenee kahvi tulemisena ensin rengasmaisesti sihdin ulkokehältä ja vasta tämän jälkeen keskeltä tai sitten voimakas uuton aloitus jostain laidasta. Nämä viittaavat yleensä epätasaiseen kahvijauheen jakaumaan filtterissä, kahvikakun irtoamiseen sihdin reunoista esivalmisteluiden aikana tai vinoon menneeseen tamppaukseen. Viereisessä kuvassa näkyy suhteellisen tasainen uuton alku jossa on vain pientä painotusta sihdin keskiosaan.

Uuton alun jälkeen - hetken ehkä epämääräisesti tipahdeltuaan - espressonoron tulisi suhteellisen nopeasti asettua viereisen kuvan kaltaiseen kartiomaiseen muotoon. Toivottavaa olisi että noro valuisi tasaisesti ja huojumatta sihdin keskiosaan kerääntyneenä. Espressonoron puoltaminen johonkin suuntaan viittaa yleensä nopeampaan virtaukseen vastakkaiselta puolelta, jolloin uuttuminen ei ole tasaista. Espresson tulisi valua varsinkin alussa "hunajamaisen tasaisesti" kunnes se loppua kohti muuttuu hieman vetisemmäksi.

Henkilökohtaiset työkalut