Kannatan myös tuota Sakuraa. Olen siellä pariin otteeseen käynyt ja huolestuttavan vähän on asiakaskuntaa näkynyt.
Pistäkääpäs nyt sana kiertämään, turkulaiset, että kaverinnekin löytävät sinne. Ja te ei-turkulaiset, nyt suuntaatte Turkuun, näytätte anopille, lapsille tai vaikka itsellenne Turun linnan ja tuomiokirkon ja käytte Sakurassa syömässä. Oikeasti, siellä on hyvää ruokaa, lämmin tunnelma ja hyvä palvelu. Kyllä se näköjään on niin, että jos ei yritys mainosta niin ei sitä kukaan oikein löydä. Mutta jospa saataisiin puskaradiolla buustia hyvä ravitsemusliikkeen liikevaihtoon.
Ihan samat hyvät paikat oli ap. löytänyt kuin joista itsekin pidän. Ehkäpä joskus kohdataan sattumalta höyryävän murkinakulhon ääressä.

Siitä olen samaa mieltä, että Trattoria Romanassa on jo ylihinnat. Lisäksi paikka on aina kiinni, kun haluaisin mennä sinne. Tai siellä on yksityistilaisuus. Tai se on muuten vaan täynnä. Ja yksi ystäväni lyö päätä seinään, kun näin käy joka kerta, kun sovitaan sinne kaveriporukalla treffit - ja silti hän aina haluaa sinne yrittää ängetä. Ei voi käsittää.
Lisäisin tuohon suosikkien listaan Kala-Trapin Naantalissa. Hyvää perinteistä ravintolaruokaa, näyttävä salaattipöytä sisältyy annosten hintaan ja mielestäni hinta-laatusuhde hyvin kohdallaan. Paikka, jonne voi mennä kaikkien kanssa, niidenkin, jotka pelkää mustekalansilmiä sopassa ja haluaa sen pihvin.
Jos puhutaan hintavammista vaihtoehdoista, niin Naantalin kylpylän Sunborn Princess a'la carte kyllä hakkaa tuon Roccan tullen ja mennen ja viuhuen. Ottakaa jokin n. 50 euron hujakoilla oleva menu ja siihen talon suosittelemat viinit. Ette pety.
Ja Naantalin Aurinkoisen laskiaispullaa tai kakkuja on kyllä vaikea mennä pistämään paremmaksi, ainakaan Turun seudulla.
Lisäksi suosittelisin testaamaan Korppoon keskustan Hjalmarin hampurilaiset. Ja Nauvon vierasvenesataman Nagu Sushin (auki toivottavasti taas kesällä, varautukaa jonotukseen).