Ristretto

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Huom! Tämän yläpalkin pikahaku hakee vain siltä alueelta tai ketjusta, joka sinulla on auki.

Kirjoittaja Aihe: Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma  (Luettu 13322 kertaa)

torrado

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 17
Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« : Helmikuu 03, 2008, 18:20:03 ip »

Tervehdys ja kiitokset kaikille hienosta ja laadukkaasta foorumista!

Minun kohdallani kiinnostus espressoon syntyi muutama vuosi sitten vaihto-opiskeluvuoden aikana, minkä jälkeen olen sitä pyrkinyt kotimaassa pitämään yllä eri kahviloiden shotteja testailemalla ja kotosalla mutteripannulla. Tyydyttävään lopputulokseen olen tosin useammin päätynyt näistä jälkimmäisellä. Maitopohjaisia juomia minulla tulee toisinaan juotua esimerkiksi voileivän kyytipojaksi, mutta eniten kuitenkin pidän espressosta mustana, lyhyenä ja sokerilla makeutettuna.

Oman espressokoneen paikka on jo pitkään ollut keittiössä valmiiksi katsottuna, mutta opiskelijan näkökulmasta korkeahko hintataso on tähän asti pitänyt sen tyhjillään. Nyt epäkohta kuitenkin korjaantui kun paikallisista marketeista laitteita sattui saamaan tavallista edullisemmin. Ostin siis ensin Krupsin xp4000 mallisen espressolaitteen ja tätä foorumia lueskeltuani muutamaa päivää myöhemmin lisäksi niinikään Krupsin valmistaman GVX242-myllyn. Yhteensä näille laitteille kertyi hintaa kohtuulliset 55 euroa.

Espressokone on kiinalaisvalmisteinen perus thermoblock- manuaalilaite, jossa on ?15 barin pumppu?, ihan jämäkän oloiset kytkimet ja kahva mutta suodattimet ilmeisesti ovat paineistettuja.
Mylly taas on olevinaan ns. levymylly, mutta se tuottaa paljon hienojakoista kahvipölyä ja sen toiminta taitaakin perustua todellisuudessa enemmänkin papujen murskaamiseen kuin jauhamiseen

Ymmärrän toki etteivät nämä alansa Ferrareita ole vaan armotonta markettikamaa jolta ei aivan ihmeitä voi odottaa.  Ajatukseni kuitenkin oli että näillä pääsisin edullisesti alkuun, ja yrittäisin venyttää ne niin hyviin tuloksiin kuin mahdollista.
 
Olen viimepäivät lueskellut aktiivisesti foorumianne sekä muutamia englanninkielisiä sivustoja etsiskellen ja opetellen teoriatietoa mm. tampperin käytöstä ja oikeaoppisista uuttoajoista kokeillen sitten soveltaa niitä käytäntöön. Ensimmäiset yritykseni mutteripannussa käyttämälläni ?for all coffee makers? -valmisjauhatuksella tuottivat muutamassa sekunnissa valunutta omituista vetistä litkua, jonka päällä kyllä kellui puolen sentin kerros vaaleaa cremaa. Kahviliikkeessä tehty espressojauhatus sen sijaan osoittautui sen verran kovaksi haasteeksi koneelleni, että minuutin uuton tuloksena oli vain pari senttilitraa tummaa ja väkevää nestettä, ohuella tummalla cremalla, jonka maussa kuitenkin alkoi jo olla ?sitä jotain?. Kevyemmällä tamppauksella uuttoaika ja nestemäärä osuivat hiukan lähemmäksi oikeaa, mutta makuun oli taas ilmestynyt vetisyyttä. Omalla myllyllä olen toistaiseksi jauhanut vasta muutaman satsin Lidlin ?Cafe Crema?-papuja jauhatuskarkeutta haarukoiden, joilla tulokset ovat parhaimmillaan kohtuullisia.

Tekniikoissa minulla epäilemättä riittää vielä paljon opiskeltavaa, mutta kysyisin kuitenkin paria vinkkiä foorumin lukijoilta:


1.  Millaisia papuja suosittelisitte ja mistä niitä kannattaisi ostaa/ tilata? Ensisijaisesti toivoisin saavani hyvällä hinta/laatusuhteella aikaan voimakkaanmakuista hyvää espressoa, hiukan vähemmän niitä maitopohjaisia juomia.


2.  Olen saanut foorumin ketjujen ja muiden sivustojen perusteella sen käsityksen, että paineistettu filtteri (basket) ei ole mikään hyvä lähtökohta onnistuneelle espressolle. Krupsissa se on tuollainen ilmeisesti kaksipohjainen, joista ensimmäisenä kahvijauhetta vasten on normaaliin tapaan rei?itetty teräslevy, mutta tämän alapuolella kupera umpinainen pohja, jossa on vain yksi pieni reikä. Itse kahva on paineistamaton ja rakenteeltaan metallinen ja tukeva.

Onko kenelläkään kokemusta Krupsin 4000-sarjaan hankitusta paineistamattomasta filtteristä tai mistä niitä kannattaisi kysellä?  
Löysin coffeegeekin viestiketjun,
http://coffeegeek.com/forums/espresso/machines/318052
jonka mukaan koneeseen sopisi Krupsin VIVO  F877/F887 ja GUSTO F880/F887 koneiden paineistamattomat filtterit, joita saisi tilattua ulkomailta esim. tuolta
http://www.belstar-electrics.co.uk/index.php?_a=viewProd&productId=441
Olisiko jollakulla muistikuvaa tai tietoa Vivo/Gusto-koneiden filttereiden halkaisijasta tai jopa mahdollisesti ylimääräisiä filttereitä ko. laitteisiin?


Kiitokset suuret kaikista vastauksista.
Kirjattu

julehti

  • Global Moderator
  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 89
Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #1 : Helmikuu 04, 2008, 15:34:52 ip »

Lainaus käyttäjältä: torrado
1. Millaisia papuja suosittelisitte ja mistä niitä kannattaisi ostaa/ tilata? Ensisijaisesti toivoisin saavani hyvällä hinta/laatusuhteella aikaan voimakkaanmakuista hyvää espressoa, hiukan vähemmän niitä maitopohjaisia juomia.
Jos lähtökohta on a) hyvä hinta/laatusuhde ja b) hyvä saatavuus, enpä jättäisi kokeilematta ihan tavallisia Pauligin Espresso Originale -papuja (n. 3,80 e / 250 gr). Katso vaan pussista, että ovat tuoreita, ei kuukausia vanhoja. Tämä on tärkeää. Kokeilin joskus kaikkia yleisesti saatavilla olevia italialaisia papuja ja tuoreet Pauligin pavut kyllä tuottivat mielestäni selvästi paremman espresson. Sitten Pauligilla on Paulig Espresso Barista, jota ei saa ihan joka marketista (kai n. 10 e / 500 gr).
Lainaus
2. Olen saanut foorumin ketjujen ja muiden sivustojen perusteella sen käsityksen, että paineistettu filtteri (basket) ei ole mikään hyvä lähtökohta onnistuneelle espressolle.
Jaa, paineistettu filtteri ei kyllä käsittääkseni estäkään hyvän espresson tekemistä, kunhan kahvi on hyvää ja tuoretta, vesi hyvää, jauhatus kohdallaan ja uutto onnistuu. Ainakin minä saan omasta mielestäni erittäin hyvää espressoa painefiltterillisellä Arieten Café Romalla, parempaa kuin olen löytänyt mistään kahvilasta.
Kirjattu
Juhani
--------
mustan ystävä jo vuosikymmenet

Esa

  • Administrator
  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 874
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #2 : Helmikuu 05, 2008, 08:57:15 ap »

Painefiltterin eli "cremanvahvistimen" haitta on siinä, että se estää keinotekoisella vahdollaan näkemästä oikeaa cremaa. Ei se sinänsä kahvia huononna, ainakaan paljon. Se vaan vie pois yhden parhaista indikaattoreista, mistä näkee, että jauhatus, paine ja lämpötila ovat oikeat ja pavut tuoreita - creman värin ja paksuuden. Painefiltteri tekee aina sitä vaaleaa vaahtoaan. Eipä thermoblock-keittimellä kauheasti hyötyä liene filsun vaihtaisesta. Se on lähinnä Soliksen juttu, se kun on boilerikeitin, johon jostain käsittämärttömästä syystä oli ainakin aikoinaan laitettu painefiltteri.
Kirjattu

kahvilaivan kapteeni

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 176
Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #3 : Helmikuu 06, 2008, 11:11:48 ap »

Lainaus käyttäjältä: torrado
eniten kuitenkin pidän espressosta mustana, lyhyenä ja sokerilla makeutettuna. ---- Ensimmäiset yritykseni mutteripannussa käyttämälläni ?for all coffee makers? -valmisjauhatuksella tuottivat muutamassa sekunnissa valunutta omituista vetistä litkua, jonka päällä kyllä kellui puolen sentin kerros vaaleaa cremaa. Kahviliikkeessä tehty espressojauhatus sen sijaan osoittautui sen verran kovaksi haasteeksi koneelleni, että minuutin uuton tuloksena oli vain pari senttilitraa tummaa ja väkevää nestettä, ohuella tummalla cremalla, jonka maussa kuitenkin alkoi jo olla ?sitä jotain?. Kevyemmällä tamppauksella uuttoaika ja nestemäärä osuivat hiukan lähemmäksi oikeaa, mutta makuun oli taas ilmestynyt vetisyyttä.

Tervetuloa foorumille! Ihan muutama kommentti: Olet oikeassa siinä, että espresso on jaloimmillaan mustana ja lyhyenä, tosin sokerin käyttöä vierastan itse. Luulen että markettien valmisjauhatukset ovat sen verran vanhoja, että vesi sen takia holahtaa läpi. Ja minuutin uutto on kyllä liian pitkä, ja kitkeröittää kahvin. Suosittelen, että pyydät liikkeessä jauhamaan hieman karkeammalla asetuksella. Tamppaus ei ymmärtääkseni ole niin tärkeää ainakaan tuollaisilla paineistetuilla masiinoilla, lähinnä kahvijauhe pitää tasoittaa. Jos haluat melko edullisesti kehittää laitteistoasi, voisit kokeilla Zassenhaussin veivimyllyä.
Kirjattu
La Pavoni Europiccola & Eureka Mignon

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #4 : Helmikuu 06, 2008, 18:59:56 ip »

Kyllä sinä noilla laitteillasi ihan juotavaakin kahvia saat. Ensiksi pitää jättää valmiiksi jauhetut kahvit sinne kaupan hyllyyn. Jos ostat "kahvikaupasta", niin kahvikaupan tädille on hyvä kertoa mitä keitintä käyttää. Jos sait vaikka Sylvialle jauhettua kahvia, ei oma keittimesi pärjää sen kanssa.

Ja miksi muuten käytät noita valmiiksi jauhettuja? Sinun myllylläsi on moni "parempien koneidenkin" käyttäjä pärjännyt. Ongelmasi on ollut kahvissa, ei keittimessä eikä myllyssä. Kokeile erilaisia papuja, etsi myllystäsi keittimellesi sopiva jauhatuskarkeus ja anna palaa.

Valuma-aikaa ei voi käyttää mittarina paineistettujen kahvojen kanssa. Siis tottakai valuma-aikaa pitää seurata, mutta siihen ei voi soveltaa sellaisenaan normaalin filtterin ohjeaikoja.

cartman
Kirjattu

Tuomas

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 649
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #5 : Helmikuu 06, 2008, 20:24:04 ip »

Lainaus käyttäjältä: cartman
Valuma-aikaa ei voi käyttää mittarina paineistettujen kahvojen kanssa. Siis tottakai valuma-aikaa pitää seurata, mutta siihen ei voi soveltaa sellaisenaan normaalin filtterin ohjeaikoja.


Tämähän on kiinnostava keskustelu näin espressokeittimettömällekin, kun on harkinnut pitkään keittimen hankkimista. Pohdituttaa se, kannattaako rahoja tuhlata thermoblockkiin, jos sillä ei saa mutterikahveja parempaa juomaa. Ja toisaalta arveluttaa ostaa kylmiltään mitään Silviaakaan.

Jos valuma-aika ei ole mittari oikealle jauhatukselle, paineistetulla filtterillä, onko sitä siis vain oikeankokoiseksi valutettu annos ja sen maku?

Ja jos paineistetulla filtterillä tarvitsee vain tasoitella jauhe, ei tampata, mukana tuleva "lelutampperi" lienee riittävä?
Kirjattu
"Älä paahda kahvipapujasi markkinoilla"
Etiopialainen sananlasku.
Pavoni Professional ja Ascaso i-Mini

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #6 : Helmikuu 06, 2008, 21:04:10 ip »

Lainaus käyttäjältä: Tuomas
Tämähän on kiinnostava keskustelu näin espressokeittimettömällekin, kun on harkinnut pitkään keittimen hankkimista. Pohdituttaa se, kannattaako rahoja tuhlata thermoblockkiin, jos sillä ei saa mutterikahveja parempaa juomaa. Ja toisaalta arveluttaa ostaa kylmiltään mitään Silviaakaan.

Jos valuma-aika ei ole mittari oikealle jauhatukselle, paineistetulla filtterillä, onko sitä siis vain oikeankokoiseksi valutettu annos ja sen maku?

Ja jos paineistetulla filtterillä tarvitsee vain tasoitella jauhe, ei tampata, mukana tuleva "lelutampperi" lienee riittävä?
Mutteripannulla ei saa koskaan eikä milloinkaan espressoa. Sillä saa useinkin aivan loistavaa ja hyvänmakuista mokkaa (Moka Pot). Thermoblockkeittimellä ei saa mokkaa, mutta sillä voi saada espressoa. Suurin ongelma on lämpötilansäädössä, jos teet peräkkäin 10 shottia, osa on surkeita, osa hyviä ja loput siltä väliltä. Kotikäytössä tällainen laite, oikein käytettynä ja sopivalla kahvilla, tekee järestään parempaa espressoa, kuin useimpien tavallisten kahviloiden ns. espressot ovat.

Painekahvankin valuma-aikoja oppii ajan kanssa seuraamaan. Mutta oikeassa sinä olet: paras mittari on annoksen koko ja maku. 25 ml on saman kokoinen, oli painekahvaa tai ei.

Ei se kahvi tiedä minkä näköisellä tai hintaisella tamperilla sitä tampataan. Työ on vaan helpompaa hyvällä laatutyökalulla. Esim. La Pavonin muovinen "lelutampperi" tamppaa kahvin aivan riittävän tiiviiksi kakuksi näille ns. markettikeittimille.

cartman
Kirjattu

Tuomas

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 649
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #7 : Helmikuu 07, 2008, 21:26:40 ip »

Joo, tiedän kyllä, ettei mokapotilla saa espressoa, mutta hyvä mokka onkin parempaa kuin huono espresso.

Tuohan on jo paljon, jos thermoblock pystyy hyvin käytettynä peruskahviloita parempaan tuotokseen. Tosin aina se ei taida vaatia paljoa. :roll:
Kirjattu
"Älä paahda kahvipapujasi markkinoilla"
Etiopialainen sananlasku.
Pavoni Professional ja Ascaso i-Mini

torrado

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 17
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #8 : Helmikuu 08, 2008, 20:38:07 ip »

Kiitokset vinkeistä. En ole ennen tajunnut kiinnittää paahdon tuoreuteen tarpeeksi huomiota, vaan ajatellut että lähinnä tuoreen jauhatuksen ja pussin avaamisen ajankohdalla olisi vaikutusta. Mutta oppimassahan täällä ollaan :)

Olen tosiaan omistanut keittimen ja myllyn vasta vajaat pari viikkoa, keittimen muutaman päivän pitempään. Ja kokoelman mokkapannuja sitten muutaman vuoden. Niin kauan kuin minulla tuo mylly on ollut olen toki ostanut vain jauhamattomia papuja.  

Kuinka kauan kokemustenne mukaan kahvipapu säilyy pakkauksessaan sellaisena että siitä saa hyvää espressoa? Jos siis ostatte italialaisia papuja erikoisliikkeestä, Pauligin papuja Valintatalosta tai vaikkapa suomalaisen pienpaahtimon tuotteita, minkä ikäisiä papuja kelpuutatte ostoskoriinne?

Suomalaisissa kahviloissa en ole montaa kertaa oikein todella hyvää espressoa tainnut saada ja olenkin muutamaan otteeseen miettinyt syytä niiden aneemisuuteen.  Voisiko syy olla juuri vanhoissa pavuissa? Ovathan laitteet täälläkin monesti ihan laadukkaita ja usein automaattisia, jolloin inhimillisen erehdyksen mahdollisuuskin jää pieneksi. Etelä-Euroopassahan espressokahvin menekki on kahviloissa ihan toista luokkaa kuin täällä. Papuja kuluu kiloja päivässä ja paahtimoiden jakeluautot ovat tuttu näky pysäköitynä (yleensä jotenkin liikennesääntöjä rikkoen) tuomassa tuoreita täydennyksiä paahtimoiden varastoista logollaan varustettuihin kahviloihin.

Kirjattu

Carlo

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 44
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #9 : Helmikuu 11, 2008, 16:12:52 ip »

Lainaus käyttäjältä: torrado
Suomalaisissa kahviloissa en ole montaa kertaa oikein todella hyvää espressoa tainnut saada ja olenkin muutamaan otteeseen miettinyt syytä niiden aneemisuuteen.  Voisiko syy olla juuri vanhoissa pavuissa? Ovathan laitteet täälläkin monesti ihan laadukkaita ja usein automaattisia, jolloin inhimillisen erehdyksen mahdollisuuskin jää pieneksi.

Syy on asiakkaissa. Miksi satsata enempää ammattitaitoon, välineisiin tai raaka-aineisiin, kun jengille kelpaa mikä tahansa pieni musta tippa kupin pohjalla. Kun vielä hinnaksi laitetaan 2,50 euroa, niin johan kauppa käy, sillä eihän kukaan ostaisi essoa, joka maksaa alle ?2,-
(Olenpas mä huonolla tuulella tänään....)
Kirjattu

Mighty

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 55
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #10 : Helmikuu 11, 2008, 17:30:16 ip »

Lainaus käyttäjältä: Carlo
Miksi satsata enempää ammattitaitoon, välineisiin tai raaka-aineisiin, kun jengille kelpaa mikä tahansa pieni musta tippa kupin pohjalla.


Kahviloissa kuten ravintoloissakin henkilökunnan vaihtuvuus saattaa olla melkoisen suurta. Tällöin espressokoneen kahvan varteen saattaa päätyä henkilöstövuokrausfirmasta tyyppi, joka ei ole koskaan aikaisemmin espressoa keitellyt saatikka sitten saanut siihen opastusta mistään koulutuksesta puhumattakaan.
Kirjattu
Lelit Elizabeth & Mignon

Gagarin

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #11 : Helmikuu 22, 2008, 23:31:45 ip »

Kyllä ehdottomasti suosittelen halvemmankin laitteiston hankkimista kuin ilman kärvistelyä. Mulla on tästä tuoretta kokemusta. Hankin Silvia+rocky-yhdistelmän, aiemmin mulla on ollut markettikeitin, viimeksi aeg:n perusmalli, joku ea120 tms. Parannus oli huikea - siitä iso osa varmasti kiitos sen että nyt oli mylly.

Kuitenkin pian tämän jälkeen ajauduin tilanteeseen jossa duuni on toisella paikkakunnalla ja otin sieltä halvan kakkosasunnon jossa vietän sen kolme päivääni viikossa. Vein aeg:n sinne, ja aamut tuntuivat siedettäviltä. Jonkin ajan päästä huomasin, että aistini vaan ovat kehittyneet semmoisiksi että viikko-pari sitten avattu valmiiksi jauhettu kahvi haisi mielestäni pilaantuneelta. Niinpä tein joulun alla sijoituksen ja ostin Gigantista 29 euron myllyn. Ajattelin, että vaikka kohta kakkosasuntokausi elämässäni loppuukin, on kätevää olla varavehkeet sitä varten, kun ennemmin tai myöhemmin nuo hienommat ovat jossain huollossa kumminkin.

Tämä yhdistelmä tekee yllättävän hyvää! Ei se silvia-rockylle vertoja vedä, mutta ihan oikeasti, ei paskempaa vaikka maku onkin jo tottunut varsin hyvään.

Eli älkää hyvät ihmiset ajatelko että suodatinlitkusta voi siirtyä pois vasta sitten kun on tuhansia euroja löysää rahaa.
Kirjattu

Esa

  • Administrator
  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 874
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #12 : Helmikuu 23, 2008, 07:45:07 ap »

Lainaus käyttäjältä: torrado
Kuinka kauan kokemustenne mukaan kahvipapu säilyy pakkauksessaan sellaisena että siitä saa hyvää espressoa? Jos siis ostatte italialaisia papuja erikoisliikkeestä, Pauligin papuja Valintatalosta tai vaikkapa suomalaisen pienpaahtimon tuotteita, minkä ikäisiä papuja kelpuutatte ostoskoriinne?


Eipä tuohon voi kiinteää rajaa sanoa. Hyvin pakattu papu säilyy paljon paremmin kuin paperipussissa, säilytyslämpötila vaikuttaa, ja papulajikkeissakin on eroa. Kotipaahdossa ilman kummoisempia säilytysmenetelmiä n. kahden viikon päästä kahvi alkaa jo maistua tympeältä, mutta hyvin pakattu ja säilytetty voi vielä muutaman kuukauden päästä olla ihan ok. Aina parempi mitä tuoreempaa paahtoa saa, kuitenkin.
Kirjattu

torrado

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 17
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #13 : Helmikuu 24, 2008, 18:38:39 ip »

Lainaus
Kyllä ehdottomasti suosittelen halvemmankin laitteiston hankkimista kuin ilman kärvistelyä.

Nyt vajaan kuukauden tuollaisen markettikoneen ja ?myllyn omistaneena täytyy kyllä ehdottomasti yhtyä Gagarin kommenttiin.  Niiden hankkiminen kannatti ja hintaan nähden olen niihin todella tyytyväinen. Olen nyt jonkin verran hommaa harjoitellut, kokeillut erilaisia papuja ja haarukoinut uuttoaikaa ja jauhatuskarkeutta oikeampaan suuntaan. Ja mielestäni parhaimmillaan tuoreista pavuista tehtynä olen jo onnistunut saamaan oikein maukkaitakin shotteja.

Eli mikäli espressohammasta kolottaa, kyllä minusta hommaa kannattaa ehdottomasti kokeilla tuollaisella marketti thermoblock koneellakin. Tuo Krups on siinä sarjassa varmaankin ihan kelpo vaihtoehto ja ainakin täällä Oulussa noita näyttää edelleen olevan tarjolla 40 eurolla (mikä ei ole kuin kunnollisen tampperin hinta...)
Toisaalta jos innostus kasvaa (mikä epäilemättä on todennäköistä) ja kalliimpien laitteiden hankinta tulee ajankohtaiseksi, niin tuskin siinä sitten enää tuo markettikoneesta maksettu muutama kymppi jää harmittamaan. Taloudellinen satsaus on sitten kuitenkin aivan eri luokkaa, kuten ovat varmasti kyllä shotitkin.

Tätä vertausta lienee aiemminkin käytetty, mutta vähän sama on laita musiikin kuuntelussa. Musiikki toistuu Hifi-likkeestä ostetuilla laadukkailla erillislaitteilla ja huippukaiuttimilla riipaisevan kauniisti. Toisaalta, ei kuuntelusta näköjään kannata pidättäytyä vaikkei sellaisia olisikaan. Kyllä niitä marketin pakettistereoitakin ihan mielellään kuuntelee, kunhan soitettava Cd vain on hyvä.
Kirjattu

Gagarin

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95
Vast:Krups-keitin vs. Espresson ihmeellinen maailma
« Vastaus #14 : Maaliskuu 01, 2008, 12:39:59 ip »

Huomasin muuten, että mainostamani halpamylly oli Stockmannilla kanta-asiakastarjouksessa hintaan 23 euroa. C3-merkkinen on se.

Ihan kelpo vehje oli jo siihen kolmenkympin hintaan. Tokikaan ei jauha suoraan kahvaan, eikä jauhatuksen säädössä ole hirveästi vaihtoehtoja. Silti toimii ainakin aeg:n kanssa hyvin yhteen. Isoin miinus ehkä kaikinpuolinen muovisuus, eli epäilen tuon kestävyyttä kovemmassa käytössä. Vaan onhan siinä kai vuoden takuu, joten voi käydä sitten muutaman kuukauden välein hakemassa uuden tilalle ;).

Jos jollakulla on tuo laite tai ostatte, niin vinkki. Sillä ei kannata tehdä sitä mitä monet ilmeisesti harrastavat, eli että mittaa sopivan määrän kahvia papuina ja sitten jauhaa sen. Papumäärää syöttimessä ei ylipäätään kannata päästää kovin pieneksi, koska mylly toimii hyvin vain silloin, kun papuihin kohdistuu paine alaspäin. Jos laittaa vain pienen määrän papuja, jäävät siihen huulille pyörimään ja murskaantuvat ihan puduksi.
Kirjattu