Ekassa kuvassa tosiaan näytti, että osa pavuista on epätasaisesti paahtuneita ja alipaahtuneita (olipa alkuperä ja prosessointi mikä tahansa). Mutta toisessa kuvassa ne näyttää ihan normaaleilta. Valokuva yhdestä paahdosta on tosiaan kelvoton indikaattori, koska matka linssistä webbikatsojan monitoriin on pitkä ja siinä välissä moni välivaihe tarkoituksella säätää tai muuten vaan sotkee kuvaa. Tuollainen vertaileva kuva kertoo vähän enemmän (eroista, ei absoluuttisesti).
Mielenkiintoinen kysymys kalliimpien laitteiden omistajille onkin se, millä konstilla he saavat noin vaaleista paahdoista hyvää ja maistuvaa, tasapainoista espressoa?
Grappalla.
Lämmöllä ja uuttosuhteella pelaamalla voi vaikuttaa jonkin verran. Ehkä myös paineprofiloinnilla, mutta se on itsellä ainakin näkemättä.
Mutta kyllähän se yleensä menee niin, että paras espresso tulee perussäädöillä ja ääriasennoilla enemmänkin kompensoidaan outoja papuja. Lopputulos on useimmin pliisu, joskus "kiinnostava". Mutta en muista koskaan tehneeni todella hyvää shottia jotenkin poikkeuksellisilla säädöillä.
Toinen kysymys on se, onko järkeä vääntää espressoksi papua, joka toimii paljon varmemmin ja ehkä jopa luonteelleen paremmin jollakin muulla tavalla keitettynä?
Tuolla tavoin muotoiltuun kysymykseen ei tietysti ole kuin yksi vastaus.
Olen kyllä samaa mieltä, että paahtajat flirttailevat turhan paljon nykyään sen vaalean pään kanssa. Toki he eivät tahalleen tee liian vaaleata, vaan toivovat löytävänsä jotain, joka on parempaa ja kiinnostavampaa kuin turvallisempi paahto antaisia ulos. Ja kun ottaa enemmän riskejä, niin tietysti epäonnistuu useammin. Kun ottaa huomioon, että useilla kotikeittäjille kuitenkin laitteisto jo asettaa omia rajojaan, niin olisi ehkä hyvä selvemmin kommunikoida, että "tämä ei sitten ole kauhean helppo saada toimimaan". Eihän se välttämättä ole hyvää markkinointia, mutta toisaalta eipä se hammaskiilteiden rapinakaan synnytä kovin positiivisia fiboja asiakkaissa.
