Jos kahvipapuja ei tule käytettyä nopeasti (siis kutakuinkin viikossa-parissa paahdosta), kahvipapujen pakastaminen on todella hyvä idea (IMHO). Näin ainakin espressokäytössä. Väittävät, että muut metodit eivät ole ihan yhtä herkkiä kahvin ikääntymiselle. Siihen en ota kantaa, kun en niitä pahemmin harrasta.
Itse olen pakastanut papuja jo toistakymmentä vuotta eikä hajuja tai makuja ole vielä toistaiseksi tarttunut muista elintarvikkeista. Toki yksikään kahvi ei ole ollut niin kauan pakkasessa, joten en osaa sanoa, mitä yli kymmenen vuoden säilytys saisi aikaiseksi.

Oman kokemukseni mukaan kahvi säilyy todella hyvin useamman kuukauden pakastimessa. Kerran löytyi pakkasen perälle ajautunut Square Mile Coffeen papupussi, joka oli ainakin puolisen vuotta vanha, eikä siinä ollut mitään aisteilla havaittavaa vikaa.
Jostain luin vuosi-pari sitten, että jonkun tutkimuksen mukaan yksi päivä huoneenlämmössä vanhentaa papuja noin saman verran kuin 200 päivää pakastimessa. En muista, mikä pakastimen lämpötila oli kyseessä, mutta yleensä on suositeltu vähintään -18 astetta. Joku suurin piirtein kymmenen vuoden takainen tutkimus (tai testi, en minä enää niin tarkasti muista) totesi, että päivä huoneenlämmössä vastasi vähintään useamman kuukauden pakastusta, kunhan pakastin on riittävän kylmä. Tottakai kahvi kannattaa pakastaa mahdollisimman ilmatiiviisti, eli joko siirtää kahvi erilliseen ilmatiiviiseen säiliöön, tai yleensä kai teipataan kahvipussin venttiili tiiviiksi. Jos pussi on huokoista materiaalia, kuten vaikkapa paperia, niin silloin se ei tietenkään ole erityisen ilmatiivis.
Joskus aikoinaan baristat (ei siis tutkijat, tieteilijät tai muut kemistit) uskoivat, että kahvi "menee pilalle" pakkasessa koska "sen molekyylirakenne muuttuu". Eivät he kuitenkaan osanneet perustella, miksi sitten sama ei päde monien muiden elintarvikkeiden kanssa. On toki elintarvikkeita, joita ei suositella pakastettavaksi, koska niiden rakenne ei kestä pakastamista ja sulatusta, mutta kahvi ei lukeudu niihin. Ei sitä ainakaan vielä kukaan ole tietääkseni mitenkään uskottavasti osannut perustella. Vielä kymmenen vuotta sitten kahviin liittyi huomattavasti enemmän uskomuksia kuin tutkittua ja todistettua tietoa ja osa niistä ennakkoluuloista ja mutu-käsityksistä elää yhä.
Nykyisin jopa jotkut baristat/paahtajatkin jo suosittelevat pakastamista, jos papuja ei tule käytettyä kohtuullisessa ajassa paahtopäivästä.