Ristretto

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Pikahakua monipuolisempi haku löytyy valikon Haku-painikkeen takaa.

Kirjoittaja Aihe: Apua myllyn valintaan - Rocky vs. i-Mini vs. Vario - vähän myös Oscarin kanssa  (Luettu 32306 kertaa)

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

Olisi aika hankkia kunnon kahvimylly nykyisen Gaggia Classicin pariksi. Lisäksi haaveissa olisi myös hankkia Gaggian tilalle joko NS Oscar tai sitten jokin halvemman pään HX E61-keitin vielä tämän vuoden aikana. Olisi siis hyvä, että mylly toimisi myös sen tasoisen keittimen kanssa ilman suurempia tuskia. Rajoittavana tekijänä on budjetti, joten Mazzerit jäävät kyllä tämän harkinnan ulkopuolelle.

Googlettaessa näkyy monenlaisia mielipiteitä mainituista myllyistä, joten valinnan vaikeus on kova. Vario (399e) on vielä tällä hetkellä budjetin yläpuolella, mutta muuten ilmeisen kiinnostava laite. Vaikeaksi valinnan tekee se, että jotkut kuitenkin kehuvat selvästi halvempaa Rockya (279e) Variota paremmaksi. Toisaalta monet ovat täysin vastakkaista mieltä.

i-Mini kiinnostaisi erityisesti hintansa puolesta (199e), mutta tämänkin kohdalla mielipiteet vaihtelevat. Jotkut ilmeisesti pitävät enemmän tästä kuin Rockysta portaattoman karkeussäädön vuoksi.

Mikä foorumin käsitys on yllä mainituista laitteista? Variota ilmeisesti käytetään yleisimminkin HX-laitteiden kanssa, joten sillä varmaan pärjäisi. Mutta jos Rocky ei jää Variosta kauas, niin hintaero kyllä helposti kallistaisi siihen. Entä olisiko Ascaso hölmön valinta tulevaisuuden kannalta?

Muitakin myllyjä saa suositella. NS Grinta esimerkiksi on hinnaltaan Variota halvempi, mutta ilmeisesti Rockykin voittaa kuitenkin Grintan?

Jos jollain on kokemuksia lagondola.it verkkokaupasta, niin niitäkin kuulisin mielelläni. Ainakin Gondolan Chat-tuessa oli aivan ihminen toisella puolella ja piti Grintaa (241e) Rockya parempana valintana luotettavuutensa vuoksi.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 07, 2013, 23:38:38 ip kirjoittanut Cmmts »
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

samuel

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25

Kotona on Rocky ja töissä Vario. Tässä vähän plussia ja miinuksia omakohtaisista kokemuksista:

Rocky:
+ vankempi mekaaninen rakenne, tuntuu että on sitä vaikea saada rikki
+ suosittu malli joten osia ja kokemuksia löytyy ympäri maailmaa
+ helppokäyttöinen ja helposti muistettavilla numeroilla toimiva karkeuden säätö
- meluisa
- karkeuden säätöaskeleet ovat melko suuret (90% tapauksista kuitenkin riittävät)
- jauhatustulos jokseenkin paakkuista, vaatii käsin sekoittelua

Vario:
+ hiljainen
+ jauhatustulos Rockyä paakuttomampaa
+ annostelukello ohjelmoitavilla preseteillä
- heppoisen tuntuinen rakenne (on jo kerran poksauttanut hihnapyöränsä ja käynyt takuuhuollossa, olen kuullut hajoamisia tapahtuneen muillekin omistajille)
- heppoisen tuntuinen ja vaikeasti muistettava kaksialueinen karkeuden säätö

Näitä on pariinkin otteeseen testattu vierekkäin espresson maun puolesta, mutta toistettavia eroja ei ainakaan amatöörimaistajien puolesta ole saatu aikaan. Olisi toki mielenkiintoista nähdä näiden jauhatuksen partikkelikoon jakaumat ja siitä vielä pohdiskella makuerojen mahdollisuutta. Siksipä olisin taipuvainen uskomaan, että suurin ero näiden välillä on juurikin noissa +/- listan asioissa. Itse valitsisin Rockyn, koska se tuntuu siltä että se kestää maailman tappiin. Se voisi jopa kestää pienessä kahvilassa, mitä kohtaloa en ikinä voisi kuvitella Variolle. :)

Kirjattu

tirofaux

  • Ristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1524
  • Kahviharrastaja

Kokemuksia vain Rockystä ja Ascaso i-Ministä. Näistä jälkimmäinen antaa paremman jauhatustuloksen espressoalueella ja säätö on hyvin tarkka (melkein liiankin) ja portaaton.
Kirjattu
Silvia PID / Niche Zero .. Aeropress / Wilfa Uniform .. Gene Cafe .. tee ..

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

Pitäisikö tämä nyt ymmärtää niin, että halvin on näistä paras. Onko jollain kokemusta tai käsitystä miten i-Mini pärjää HX laitteen kanssa? En haluaisi olla toisaalta ihan heti ostamassa uuttakaan myllyä.

i-Minin yhteydessä usein mainitaan koneen sisuksiin jäävä vanha kahvi. Missä määrin sen saa kohtuudella matkaan? Sekin käy pitemmän ajan kuluessa kukkaron päälle, jos ennen jokaista kahvia saa jauhaa 20g hukkaan vain siksi, että saa tuoreet purut kahvaan.

Kuten sanottu, myös muita myllyjä saa suositella.
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

migu2

  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2086

En kyllä Rockya meluisana pitäisi, voisin jopa sanoa äänen olevan miellyttävä. Enemmän hurinaa tuosta Variosta kyllä lähtee. Käyttömukavuudessa Vario kyllä hakkaa Rockyn 100-0.

Espressotarkoituksessa Varion kanssa ei kyllä mennä metsään. Aika vaikeeta suositella mitään muutakaan tuossa hintaluokassa. Käytettyjen suhteen tilanne pitäisi punnita sitten hinta-laatusuhteen mukaan.
Kirjattu
Expobar Brewtus IV-R + Eureka Mignon Silenzio Specialita (espresso) + Baratza Sette 270 (dripper/aeropress) + Behmor 1600 x 2

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

En kyllä Rockya meluisana pitäisi, voisin jopa sanoa äänen olevan miellyttävä. Enemmän hurinaa tuosta Variosta kyllä lähtee. Käyttömukavuudessa Vario kyllä hakkaa Rockyn 100-0.

Espressotarkoituksessa Varion kanssa ei kyllä mennä metsään. Aika vaikeeta suositella mitään muutakaan tuossa hintaluokassa. Käytettyjen suhteen tilanne pitäisi punnita sitten hinta-laatusuhteen mukaan.

Kiitos vastauksesta. Kuten sanottu, Vario menee vielä budjetin yli, mutta ilmeisesti olet sitä mieltä, että siihen kannattaa säästää ennemmin kuin ostaa jompi kumpi näistä kahdesta muusta?
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

vemuli

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 632

Onko jollain kokemusta tai käsitystä miten i-Mini pärjää HX laitteen kanssa?

On kokemusta. Hyvin pärjää. Uskallan jopa suositella.

i-Minin yhteydessä usein mainitaan koneen sisuksiin jäävä vanha kahvi. Missä määrin sen saa kohtuudella matkaan?

Nielusta voi murusia ronkkia pois sopivaa työkalua käyttäen ihan kätevästi. Ei sinne minun muistaakseni mitenkään tolkuttomasti sitä kahvia jäänyt. Voihan se olla, että aika kultaa muistot.
Kirjattu
*Brasilia Portofino, Rancilio MD 50 ST, LaPavoni Europiccola, 1zpresso JX Pro, Wilfa WSCG-2*

pukinmäestä

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 81

lagondola.it - OK. Kotiovelle Pukinmäkeen kuriiri toi tilauksen vaikka oli halvin maapostitoimitusvaihtoehto valittu. About 25 päivää tilauksesta kesti eli maapostina tod.näk tuli kuten oli tilattu. Väliaikatietoja ei saanut toimituksen etenemisestä (statustiedot ei sis. hintaan halvimmalla toimituksella). Hinnaltaan tämä ei ole halvin italialainen Nuova Simonelli jälleenmyyjä.
Kirjattu

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

lagondola.it - OK. Kotiovelle Pukinmäkeen kuriiri toi tilauksen vaikka oli halvin maapostitoimitusvaihtoehto valittu. About 25 päivää tilauksesta kesti eli maapostina tod.näk tuli kuten oli tilattu. Väliaikatietoja ei saanut toimituksen etenemisestä (statustiedot ei sis. hintaan halvimmalla toimituksella). Hinnaltaan tämä ei ole halvin italialainen Nuova Simonelli jälleenmyyjä.

Okei, tämähän kuulostaa mielenkiintoiselle. Lagondola myy NS Oscaria about 650 eurolla, joka tuntuu halvalle vaikka paketin kulussa kestäisikin kuukausi. Saako jostain vieläkin halvemmalla? Vai koskiko tämä vain NS:n myllyjä?
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

OskuK

  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2575

Okei, tämähän kuulostaa mielenkiintoiselle. Lagondola myy NS Oscaria about 650 eurolla, joka tuntuu halvalle vaikka paketin kulussa kestäisikin kuukausi. Saako jostain vieläkin halvemmalla? Vai koskiko tämä vain NS:n myllyjä?

Kun itse tilasin Oskarin Kondoolista, niin Elektros olisi ollut halvempi. Nyt en tullut hintoja verranneeksi. Siellä on hyviä vinkkejäkin Oskariin liittyen. Ja tuunattuja Oskariversioita tarjolla.
Kirjattu
:: Astoria Gloria :: Eureka Zenith 65E :: Mahlkönig Vario ::: Aiemmin:  Nuova Simonelli Oscar :: Grinta :: Bezzera Strega ::

samuel

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25

Omaan korvaan meluisuus menee kutakuinkin:

i-Mini > Rocky > Vario

Mutta voipi olla että eri ihmisiin erilaiset soundimaailmat pureutuu eri lailla. Varion soundi on mielestäni sellainen miellyttävä hurina, Rockyllä vähän rumempi rohina ja i-Minillä sitten sirkkelimäinen rääkyminen. Subjektiivisia asioita, ehkä :)

i-Miniä olen testaillut kaupoissa pariin otteeseen ja siinä tuo portaaton säätö on kyllä sellainen asia mikä täytyy miettiä tarkasti omalle kohdalle, että onko se hyvä vai huono juttu. Jos käyttää kahvia säkin kerrallaan, se on hyvä, koska voi pikku hiljaa hakea asetuksen täydelliseksi ja kompensoida pientäkin papujen vanhenemista. Mutta jos tykkää vaihdella papuja koko ajan (kuten minä), kuluu tuhottomasti papua ja aikaa säätäessä se aina vaihdon yhteydessä uudestaan hyväksi. Rockyllä muistuu helposti mieleen, että tämä papu oli viimeksi hyvä vitosella, joten tietää jo hyvin mistä lähteä liikkeelle. Variolla vastaava projekti on hankaluudeltaan jotain i-Minin ja Rockyn välistä (täytyy löytää oikeat paikat kahdelle vivulle, joilla ei ole numeroasteikkoa).

Käytettävyydessä tosiaan täytyy muistaa tuo paakkuuntuminen, eli Rockyllä todellakin sitten täytyy tehdä sitä kahvin hämmentämistä tai muuten on epätasaiset uutot tai kanavoituminen vaarana.
Kirjattu

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

Kun itse tilasin Oskarin Kondoolista, niin Elektros olisi ollut halvempi. Nyt en tullut hintoja verranneeksi. Siellä on hyviä vinkkejäkin Oskariin liittyen. Ja tuunattuja Oskariversioita tarjolla.

No niinpä näyttää. Musta Oscar 545e pankkisiirrolla. Ei paljoa ole suomalaisissa Silvioissa mieltä, jos tuolta vaan uskaltautuu tilaamaan.

Edit: Tuolla näyttää olevan myös Grinta 185 euroa, kun Crema myy samaa 299e hintaan. Yllä olevan keskustelun perusteella olen kääntymässä i-Miniin, mutta onko jollain inputtia Grintan ja i-Minin välillä?
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 07, 2013, 22:15:06 ip kirjoittanut Cmmts »
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

McJones

  • Americano
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 236

Variolla vastaava projekti on hankaluudeltaan jotain i-Minin ja Rockyn välistä (täytyy löytää oikeat paikat kahdelle vivulle, joilla ei ole numeroasteikkoa).
Muistelisin, että Variossa nykyään olisi nuo asteikot molemmille vivuille. Toiselle numerot, toiselle kirjaimet. Itsellä menee siten, että säädän pavunvaihdon jälkeisessä hakuvaiheessa mikrosäädön askeleita siten, että joko karkeimmalla tai puolivälillä, eli ei senyniijustiinsa.

Omasta Variosta on moottori vaihdettu kertaalleen (takuuseen). Sitä ei ole ajateltu käytettävän suuren mittakaavan jauhatuksissa, vaan max. 50 annosta päivässä (eli "normaali" kotikäyttö). Härveliä on kuitenkin selvästi kehitelty ajan saatossa ja ainakin kolmea versiota on tullut nähtyä. Takuuhuollon aikana oli käytössä Pinokkio (saa Cafetoriasta), joka käytettävyyden ja jauhatustuloksen puolesta oli ok, mutta melkoinen sirkkeli se oli Varioon verrattuna. Molemmat myllyt (ja myös Rocky) on tullut kokeiltua NS Oscarin kanssa, eikä se lämmitysjärjestelmän rakennustapa oikeastaan vaikuta siihen myllyvalintaan.
Kirjattu
Jos se vuotaa, hapota se.

Cmmts

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 95

Molemmat myllyt (ja myös Rocky) on tullut kokeiltua NS Oscarin kanssa, eikä se lämmitysjärjestelmän rakennustapa oikeastaan vaikuta siihen myllyvalintaan.

Totta. Enemmän tarkoitin sitä, että jos/kun ostaa astetta paremman koneen Classiciin verrattuna, niin tulisiko Oscarin kanssa turhan hyvin myllyn puutteet esille?
Kirjattu
NS Oscar + Vac + OPV / NS Grinta / Hario Mini / Aerobie Aeropress

pukinmäestä

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 81

NS Grinita myllyn paras ominaisuus on sen 100% väriyhteensopivuus NS Oscarin kanssa. Ajastinmallin ajastimensäätö on myllyn pohjassa pieni muovitappi jonka kääntäminen toimii parhaiten ristipäämeisselillä. Mylly käännetään kumolleen ja sitten ruuvaataan +/-30o astetta kerrallaan, tarkkaa puuhaa.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 07, 2013, 23:29:14 ip kirjoittanut pukinmäestä »
Kirjattu