
Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että vst-sihdeillä tasoitellun kahvin valuminen alkaa hieman tasaisemmin kuin "tasoittamattoman" kahvi.
Tasoitustekniikat ovat kuitenkin aika hankalia sisäistää niin, että ne toimivat aina samalla tavalla. Usein kaikista epämääräisistä töpsötystyyleistä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä siinä mielessä, että kahvi on pakattu epätasaisesti filtteriin ja että käytetystä annostuksesta iso osa on pöydällä. Lisäksi kiireisissä oloissa aloittelevat baristat hermostuvat usein tasoituksen kanssa ja alkavat hidastelemaan sekä tekemään virheitä.
Tästä syystä neuvonkin aika usein ihmisiä ohittamaan alussa tasoittaminen ja keskittymään vaan siihen
distribuutioon ja
annosteluun. Ne ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat saada kuntoon, kaikki muu on sitten joko korjaamista tai turhaa näpläämistä.
Ennen pyrin saamaan täydellisen distribuution jo ennen tamppausta.
Tähän pitää pyrkiä aina. Kaikki distribuutio tapahtuu aina ennen tamppausta, sen jälkeen siihen on mahdoton vaikuttaa.