Ristretto

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kahwiki on taas toiminnassa! Sen löydät täältä: http://www.ristretto.fi/w/

Kirjoittaja Aihe: Filtterien toiminta  (Luettu 19442 kertaa)

tirofaux

  • Ristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1524
  • Kahviharrastaja
Filtterien toiminta
« : Toukokuu 26, 2009, 10:25:03 ap »

Pohdin filtterien toimintaa. Ehkäpä joku voisi valaista asiaa.

Havaintojani Silvian tuplafiltteristä:
- filtteri on hieman kartiomainen, eli suuaukko on leveämpi kuin pohja ja pohjan tuntumassa reunat kaareutuvat sisään päin
- pohjassa olevat reiät ovat pohjan pinta-alaa suppeammalla alueella keskustan ympärillä
- filtterin yläosassa on ulkoneva reunus, joka tuottaa napsahduksen kulkiessaan portafilterin jousen ohitse

Mitä hyötyä edellä mainituista ominaisuuksista käytännössä on? Kartiomaisuuden ja kaareutumisen osalta voisi ajatella, että tamppauksen jälkeen reuna-alueet ovat pakkautuneet tiiviimpään kuin keskusta. Reikien keskityksen voisi myös ajatella suosivan veden kulkua keskustan läpi. Filtterin ulkoneva reunus pitänee filtteriä paremmin paikallaan kahvassa, mutta toisaalta se kerää ylimääräistä irtokahvia tamppausvaiheessa.
Kirjattu
Silvia PID / Niche Zero .. Aeropress / Wilfa Uniform .. Gene Cafe .. tee ..

Joona_s

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 934
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #1 : Toukokuu 26, 2009, 13:36:50 ip »

Kokemuksia omaavat voisivat myös kertoa mielipiteitään siitä, miten paljon filttereiden välillä on eroa ja missä erot näkyvät.

Olen useastakin lähteestä kuullut kehoituksen vaihtaa Gaggian filtterit La Marzoccon tai Synesson vastaaviin mutta epäselväksi on jäänyt, pitäisikö tämän vaihdon näkyä kupissa asti vai ainoastaan filttereiden kestossa tms.
Kirjattu
"We sales specialty coffee"

Misse

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 713
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #2 : Toukokuu 26, 2009, 23:25:12 ip »

Kokemuksia omaavat voisivat myös kertoa mielipiteitään siitä, miten paljon filttereiden välillä on eroa ja missä erot näkyvät.

Olen useastakin lähteestä kuullut kehoituksen vaihtaa Gaggian filtterit La Marzoccon tai Synesson vastaaviin mutta epäselväksi on jäänyt, pitäisikö tämän vaihdon näkyä kupissa asti vai ainoastaan filttereiden kestossa tms.

Synesson sihdeista on se hyöty, että ne ovat suht suoraseinäisiä. Tällöin voi tampata pienemmilläkin annoksilla syvälle sihtiin ilman pelkoa tampperin jumittumisesta sinne.

Synesson sihdissä ei myöskään ole jousiuraa, joten kahvikakku tulee helpommin filtteristä ulos, tosin onko se iso ongelma muutenkaan on jokaisen itse pääteltävissä.

Suurin ero filttereissä varmasti on tilavuudessa ja niissä voi olla isojakin vaihteluja ihan saman valmistajankin sihtien välillä.

Marzoccon sihtejä olen myöskin kuullut kehuttavan, en tiedä sitten onko pelkkää placeboa. Isompia ne ainakin ovat kuin monen muun valmistajan sihdit, eli sen puolesta niillä on helpompi saada aikaiseksi tiukempaa espressoja.

-Mikko-
Kirjattu

migu2

  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2086
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #3 : Toukokuu 27, 2009, 08:23:38 ap »

Marzoccon sihtejä olen myöskin kuullut kehuttavan, en tiedä sitten onko pelkkää placeboa. Isompia ne ainakin ovat kuin monen muun valmistajan sihdit, eli sen puolesta niillä on helpompi saada aikaiseksi tiukempaa espressoja.

Hmm, tuo minun Marzoccon tuplasihti ainakin kapenee jousiuran jälkeen niin ettei tampperi enää mahdu. Tripla näyttää olevan suorempi muodoltaan. Marzoccon rei'itys pohjassa on ainakin erilainen verrattuna muihin filttereihin mitä minulla on. Rei'ätöntä reunaa on Marzoccon filtterissä enemmän ja en tiedä johtuuko tuosta, mutta kakun irroittaminen on hankalampaa.
Kirjattu
Expobar Brewtus IV-R + Eureka Mignon Silenzio Specialita (espresso) + Baratza Sette 270 (dripper/aeropress) + Behmor 1600 x 2

Pentu

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 194
    • Kotisivu
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #4 : Toukokuu 28, 2009, 07:41:55 ap »

- pohjassa olevat reiät ovat pohjan pinta-alaa suppeammalla alueella keskustan ympärillä

Tätä en oikein ymmärtänyt, minusta reikäväli on vakio koko filtterin alueella. Tässä aikaisempaa vertailua Silvian filttereistä.
Kirjattu
ROK Espresso GC & Grinder GC, AeroPress, aiemmin Rancilio Silvia & Rocky

tirofaux

  • Ristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1524
  • Kahviharrastaja
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #5 : Toukokuu 28, 2009, 09:46:53 ap »

Tätä en oikein ymmärtänyt, minusta reikäväli on vakio koko filtterin alueella.

Reikäväli vaikuttaa toki vakiolta. Pohdintani kohdistuikin siihen, miksei koko pohjan alue ole rei'itetty.

Nyt kun asiaa tarkemmin silmäilin, niin eipä tuossa pohjan pinta-alassa ja reikien virittämässä pinta-alassa olekaan niin kovin suurta eroa. Sihtiä ylhäältä päin katsoessa kaareutuvat reunat taisivat vain hämätä silmääni niin, että reikien muodostama alue vaikutti pienemmältä kuin sihdin pohjan pinta-ala.

Olen useamman kerran pohtinut omista kahvikakuistani että vesi saattaa toisinaan karata kahvin ohitse juuri kakun ja seinän välisestä osasta. Voisin olettaa että kakun turpoaminen uuton aikana estäisi tätä, mutta toisaalta Silvian tuplasihdin pohjan pyöristetyt reunat ohjannevat turpoavaa kakkua myös reunoilta ylöspäin. Saan usein uuton jälkeen sellaisia kakkuja, joissa vielä sihdissä olevan kakun pinta on keskeltä matalammalla kuin reunoilla.
Kirjattu
Silvia PID / Niche Zero .. Aeropress / Wilfa Uniform .. Gene Cafe .. tee ..

Tinuri

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 844
  • mai pen rai
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #6 : Toukokuu 28, 2009, 10:29:21 ap »

Juu,

Minullakin on Silvian kakku aina uuton jälkeen keskeltä matalampi, silleen nätin kaarevasti. Keskellä on kevyt ruuvin painuma.
Luulisin tämän johtuvan juurikin siitä, että sihdin pohjassa ei ole reikiä aivan reunaan asti.
Tämän olen ajatellut juurtuvan siitä, ettei kahvi hakeutuisi kakun reunoja pitkin pohjareikiin ja tällätavoin kanavoisi melko salakavalasti?
Lisäksi olisin sitä mieltä, että mitä isompi annos sihtiin mahtuu, sen enemmän (lähemmäs reunoja) reikiä pohjassa on.
Singesihdissähän tämä näkyy jo kirkolta kotiin. (Itse en kyllä sitä koskaan käytä).

O.K.
Kirjattu
Izzo Alex Duetto II, Mazzer Mini-E, Barazza Vario, GeneCafe, Handpresso, La Pavoni Europiccola Professional Lusso

tirofaux

  • Ristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1524
  • Kahviharrastaja
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #7 : Heinäkuu 10, 2009, 10:37:08 ap »

Havaintojani Silvian tuplafiltteristä:
- filtteri on hieman kartiomainen, eli suuaukko on leveämpi kuin pohja ja pohjan tuntumassa reunat kaareutuvat sisään päin

Ensimmäiset havaintoni La Marzoccon filttereistä eroavat Rancilion filtteristä ehkä eniten tuon pohjan ja reunojen välisen kaaren osalta. LM:n filttereissä kaarella oleva osa on huomattavasti pienempi eli reunan ja pohjan välinen kulma on terävämpi. Olen myös havainnut että LM:n sihtejä käytettäessä uuton jälkeen kahvikakun päällä on usein kerros vettä, poistettu kakku on tiiviimpi ja uuttoajat pidempiä. Voisikohan asioilla olla yhteyttä, esimerkiksi siten että Rancilion sihti nostaa kakkua uuton aikana helpommin ylöspäin sihdin muodosta johtuen, kun taas LM:n sihdissä kakku painautuu enemmän sivuseiniä vasten ja tiivistyy?
Kirjattu
Silvia PID / Niche Zero .. Aeropress / Wilfa Uniform .. Gene Cafe .. tee ..

jiitee

  • Global Moderator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2358
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #8 : Heinäkuu 10, 2009, 20:55:30 ip »

Olen myös havainnut että LM:n sihtejä käytettäessä uuton jälkeen kahvikakun päällä on usein kerros vettä, poistettu kakku on tiiviimpi ja uuttoajat pidempiä. Voisikohan asioilla olla yhteyttä, esimerkiksi siten että Rancilion sihti nostaa kakkua uuton aikana helpommin ylöspäin sihdin muodosta johtuen, kun taas LM:n sihdissä kakku painautuu enemmän sivuseiniä vasten ja tiivistyy?

Kuinka paljon siihen LM:n sihtiin jää tyhjää jos käytät samanlaista annosta kuin Silvian sihdin kanssa? Kuinka olet mitannut tuon uuttoajan? Jos mittaan sen pumpun käynnistymisestä niin LM:n filtterissä olevan mahdollisesti suuremman tyhjän tilan täyttymiseen kuluva pidempi aika pitäisi kai näkyä uuttoajan pidentymisenä (samoin kakun päällinen suurempi vesimäärä ei välttämättä poistu niin tehokkaasti kolmitieventtiilin kautta ulos uuton päätteeksi).
Kirjattu

tirofaux

  • Ristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1524
  • Kahviharrastaja
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #9 : Heinäkuu 11, 2009, 14:27:08 ip »

Hyviä pointteja, yritän pitää mielessä. Palaan asiaan jos saan eliminoitua ylimääräiset tekijät.
Kirjattu
Silvia PID / Niche Zero .. Aeropress / Wilfa Uniform .. Gene Cafe .. tee ..

jiitee

  • Global Moderator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2358
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #10 : Huhtikuu 09, 2011, 18:55:04 ip »

Filtterien sielunelämästä on syvällistä juttua uusimmassa Barista Magazinessa (April/May 2011, jos joku myöhemmin tämän lukee). Ilmainen nettiversio löytyy täältä:

http://baristamagazine.epubxpress.com/bam1

Sivulta 74 alkaen on juttu nimeltä "Advances in the state of the art - and science - of espresso".

Lyhykäisyydessään: filtterin "hyvyys" riippuu lähes täysin reikien laadusta. Niiden pitää olla mahdollisimman yhdenmuotoisia, sekä oikean kokoisia käytettävälle kahviannokselle. Noinhan sen olettaisi olevankin - tutkimuksen anti on lähinnä siinä, että nykyisin saatavilla olevat sihdit ovat tämän suhteen vähän arpapeliä. Huonolla filtterillä on jopa täysin mahdotonta saada optimaalista uuttoa aikaiseksi, tekeepä barista jauhatuksen ja annoksen suhteen mitä tahansa.

Artikkelin lopusta löytyy tietysti ilosanoma - eli VST:n avustuksella on LM tuomassa markkinoille 7, 14, 17, ja 21 g tarkasti tehdyt sihdit.
Kirjattu

akallio

  • Administrator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2810
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #11 : Huhtikuu 10, 2011, 23:17:33 ip »

Annoskokoon sovitetut filtterin reiät... Taas yksi tapa hämmästyttää vieraita...

Onkohan annoskoko merkitty filtterin kylkeen? Vai tuleeko mukana nanometrimitta, jolla voi tarkistaa, että mikä filtteri oli mikäkin? :)
Kirjattu
- Aleksi (varustuksena Izzo Duetto, Mahlkönig Vario + Vario-W & sälää)

Juqi

  • Americano
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 313
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #12 : Huhtikuu 29, 2011, 15:19:57 ip »

Juttua ja testiä uusista filttereistä.
Kirjattu
Give a man an espresso, and he will drink for a day. Teach a man how to make an espresso, and he will be frustrated for a lifetime.

akallio

  • Administrator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2810
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #13 : Huhtikuu 29, 2011, 16:10:04 ip »

Kiinnostava juttu. Tämä kohta voisi olla minun elämästä (SC:n tilalle pitää vaan vaihtaa Vario):

Lainaus
My tamping technique over the years evolved into something that (unconsciously) was helping overcome existing filter basket problems: namely the curved bottoms, the inconsistent hole sizes and more. I'd load up a filter basket with a central pyramid like cone, and avoid touching the coffee at all costs. I also would knock down the loading bed of coffee while grinding - one or two knocks at 1/3 full, another one or two knocks at 2/3 full. The result was a nice, even cone of coffee in the filter basket. This is why I liked the Anfim Super Caimano grinder so much: it can dose a nice even cone every time.

Olen pitkään ihmetellyt, että vaikka tuotan korkean kasan keskelle ja jätän sen tasoittamatta, niin silti virtaus on hieman nopeampaa keskeltä. Tämä vaihtoehto olisi siis hyvin mielenkiintoista katsoa läpi.

Laittaisinkin tilaukseen heti, jos tarjoaisivat vaan jotain järkevää toimitustapaa. Nyt on vain UPS, joka maksaa monta kertaa enemmän kuin itse filtterit. Nehän kuitenkin tulisivat vaikka kirjekuoressa ihan ongelmitta. Laitoin kyselyä, kiirehän tässä ei ole, kun toimitukset alkaa vasta kesäkuussa.
Kirjattu
- Aleksi (varustuksena Izzo Duetto, Mahlkönig Vario + Vario-W & sälää)

OskuK

  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2575
Vs: Filtterien toiminta
« Vastaus #14 : Toukokuu 08, 2011, 23:42:22 ip »


tutkimuksen anti on lähinnä siinä, että nykyisin saatavilla olevat sihdit ovat tämän suhteen vähän arpapeliä. Huonolla filtterillä on jopa täysin mahdotonta saada optimaalista uuttoa aikaiseksi, tekeepä barista jauhatuksen ja annoksen suhteen mitä tahansa.

Kiva että joku on sentään joskus saanut juotavaa aikaiseksi, jos meinaan nyt vasta on tulossa kunnollista tavaraa markkinoille. ;-)
Kirjattu
:: Astoria Gloria :: Eureka Zenith 65E :: Mahlkönig Vario ::: Aiemmin:  Nuova Simonelli Oscar :: Grinta :: Bezzera Strega ::