Europiccola tarvitsee myllyn jossa jauhatuskarkeutta voi säätää aivan pienillä askeleilla. Itse vaihdoin portaattomasti säädettävään, jolla homma hoituu ja pientä säätöä tarvii tehdä jopa shottien välillä kun keitin kuumenee.
Parhaat shotit olen saanut kun keitin on miltei tukossa ja vivun kanssa saa taistella. Kaikki tuotokseni teen tuplasihdillä noin 14-16g annoksilla.
Sinkkusihtiä en saanut alussa toimimaan ja en sen jälkeen ole edes yrittänyt kun yleinen mielipide on että se on turhake.
Aika paljolta kuulostaa noin iso määrä purua. Sinkkusihtiin ei edes mahdu noin paljoa.
Kokeilin lisätä määrän 8->9g ja heti tuli enemmän makua. Peräkkäiset kupilliset niin että keitin oli lämmennyt puolisen tuntia eikä laske paineita pillistä suhtauttamalla, kylmänähän se laskee monesti tosi alas. Käytin kahvaa ylhäällä ennen ensimmäistä kupillista gruppoa lämmittääkseni, mutta toisella kerralla en tehnyt sitä. Tamppaus näppituntumalla samanlainen, mutta kokeilin nostaa sihdin kahvasta pöydälle niin saa enemmän voimaa painamiseen. Jälkimmäisellä kupillisella tuli reilusti enemmän jälkimakuja, mutta kaiken pitäisi olla voimakkaampaa. Ensimmäinen kupillinen oli vähän vetinen. Papuina mokkamestareiden Kuubalainen joka on omaan makuun loistavaa ainakin kahvilassa. Muutenkin Mokkamestareiden kahvit on kahvilassa ollut jotain mitä en ole missään muualla ikinä maistanut

Paljonkos sitä voimaa pitäisi tamppaamiseen käyttää?
Mylly on portaattomasti säädettävä, mutta tuntuu olevan millin tarkkaa puuhaa. Vaaka näyttää gramman tarkkuudella, mutta tarkkuutta en ole pystynyt todentamaan.