Tässä on nyt tullut luettua foorumia ja erityisesti tätä ketjua, olen sivulla 32. Jossain 25:n sivun kieppeillä puhuttiin M6 hattumuttereista maidonvaahdotuskepin päässä. Minkä kokoisen reiän olette porannut siihen? 1mm, 1,5mm vai jotain muuta? onko pienempi parempi ja onks 2mm jo liikaa?
Samaan syssyyn kysellään koko vesisäiliön ja sitä myöden kaikki siinä kiinni olevat osat kääntyy aavistuksen vasemmalle kun kääntää vivusta varovasti vasemmalle. Jos oikein ymmärsin lukemaani niin ilmeisesti kuitenkin isompi homma koittaa sitä kiinnitellä paremmin.
Ja kolmas pohdinta. Olen käyttänyt Lavazzan valmiiksi jauhettuja puruja ja noin 13g tupla sihdissä, enempää ei kyllä olisi paljon mahtunutkaan. Painovivussa ei kyllä hirveesti ole vastusta. Eilen sain kaverilta jauhettuja puruja 18g jotka mahtui kaikki sihtiin. Mutta silti vipu on kohtuu löysä, ei tarvita paljoakaan voimaa jotta menee alas.
Taitanee 1,5 mm olla se, mitä mitä ihmiset käyttää. Voihan sen porata isommaksi, jos sitten ei kierrä hanaa täysin auki. Muuten voi tulla vähän liikaa tehoja ja puhti loppua ennen aikojaan. Lisäksi voi porata ensin 1,5 mm ja sitten 2 mm, jos tuntuu, ettei 1,5 riitä. Se on taitolaji vaahdottaa maito, ei siinä mielettömiä tehoja tarvitse.
Oikeaa vääntövoimaa on vaikea lähteä arvuuttelemaan, tästä syystä painemittari on hyvä. Periaatteessa voisit laittaa henkilöpuntarin Pavonin alle, jotta näkisit millä voimalla milloinkin painat vipua. Oikea painovoima pitäisi olla myös mahdollista laskea. Näppituntuma kehittyy sitten ajan kanssa.
Lavazzassa ja monissa muissa marketista ostetuissa pavuissa ja erikoisesti valmiiksi jauhetussa kahvissa on se ongelma, että ne ovat yleensä täysin vanhentuneita. Parasta ennen päivämäärät ovat täysin kahvikaupan omia keksintöjä, mahdollistavat vanhentuneen kahvin myynnin "tuoreena". Kahvi vanhenee nopsaan, kuukauden vanha alkaa olla oikeasti vanhentunutta, jos on papuja. Jauhettu vanhenee vielä nopemmin, esim. päivässä. Eli jauhettua ei kannata ikinä ostaa, se on kuin paahdettua sahanpurua. Vesi suhahtaa läpi sellaisesta, ellet jauha todella hienoksi, ja vaikka jauhaisit todella hienoksi, niin kahvi on vähän meh.
Käytännössä kannattaa ostaa pienpaahtimolta tuoreita papuja. Eli vaikkapa korkeintaan viikko sitten paahdettuja, jotka itse käytät korkeintaan kahden viikon kuluessa. Toinen vaihtoehto on paahtaa itse. Jos et saa ostettua oikeasti tuoreita papuja, niin minun mielestä asiallinen kahvipaahdin on tärkeämpi kuin kallis kahvimylly. 800 euroa mylly ei auta juuri mitään, jos kahvipavut ovat vaikkapa 1/2 vuotta vanhoja. 200 euroa mylly ja 600 euroa kahvipaahdin tekevät megaluokkaa parempaa kahvia.
Nämä ovat minun mielipiteitä, jollain muulla voi olla eri mielipiteitä. Kyllä se siitä lähtee sujumaan kun tarpeeksi vääntelet
