Piipahdin toissapäivänä Flamingossa Caffin liikkeessä ja huomasin, että heidän etuovellaan kiilteli paahtovempeles ja sen edessä kaasujaan päästeli satsi kahvinpapuja. Vieressä luki "Päivän paahto". Oli Colombiaa, ja myyjä vallan suositteli sitä nautittavaksi espressona. Tänä aamuna vähän ruuvattuani ymmärrän, miksi.
Härväämisen, nysvyyn, manailun ja säätämisen jälkeen sain tänä aamuna kuppiini yhden parhaista espressoistani ikinä - snadisti lungona. Viime aikoina on tullut käytettyä kaikenkarvaisia, -kuntoisia ja -ikäisiä papuja, reippaasti ristreton puolella koska normituplatkin ovat tuntuneet aika plöröiltä. Nyt sitten kun kahvi oli tuoretta, joidenkin mielestä ehkä liiankin, sitä ei tarvinnut tiristää ristretoksi. Jotenkin nyt käsitän, mitä Mark Prince tarkoitti taannoin kun sanoi ristrettojen olevan "crutch" ja hyvän tuplan se pyhä graal.
Tiedä tuosta, ehkä on myös niin päin että jos pavut ovat riittävän hyvässä hapessa (tai siis ei hapessa), niin liian pitkäksikin valahtanut espresso on hyvää, täyteläistä ja maukasta. Tänä aamuna kaikki oli täydellisesti balanssissa: kirkkaana piirtyvät makuvivahteet joille kaikille ei osannut antaa nimeä, body, hapokkuus, maun keskivaiheilla vivahde suklaata. Joskus vain onnistuu.
Vuodatan paremman raportin aiheesta blogiini
espresson.vuodatus.net - jota näyttäisin viimeksi päivittäneen keväällä 2007. On näemmä ollut vähän vauhdikas vuosi 2008. Täytyypä yrittää paremmalla menestyksellä jatkossa.
Joka tapauksessa tarinan opetus on:
Aloitteleville kotibaristoille tulisi painottaa paitsi että kahvia ei kannata ostaa liian isoja eriä, myös sitä että ei kannata ostaa liian pieniä eriä. Voi käydä niin, että kun mylly on lopulta säädetty ja aletaan lähestyä hyvää shottia, pavut loppuvat. Nimim. Ei enää alle varttikilon pusseja espressoa varten.
Kirjoittaja
Aihe: Caffin omapaahto: Colombia Supremo (Luettu 3200 kertaa)