Hei kaikille!
Täällä taas yksi uusi "espressionisti" ilmoittautuu mukaan leikkiin.
Valottaakseni hieman taustoja, niin voin kertoa, että meillä lähdettiin alkuvuodesta ihan ns. pystymetsästä liikkeelle. Vailla minkäänlaista kokemusta asiasta, poislukien muutama kahviloissa juotu espresso ja cappuchino (joihin jäätiin heti koukkuun), päätettiin hommata omat keittimet, kun täälläpäin ei saa oikeaa espressoa mistään lähimailtakaan.
Ahkeran nettisurffailun tuloksena päädyttiin ns. varmaan ratkaisuun, ja hommattiin parivaljakko Silvia + Rocky. Tätä ei olla ainakaan vielä kaduttu kertaakaan, vaikka suht arvokkaita laitteita ovatkin.
Ja pienen harjoittelun jälkeen (olen mm. katsonut lähes koko Youtuben opetusvideot läpi) saan jo mielestäni ihan juotavia shotteja aikaiseksi, vaikka ne eivät mitään mestariteoksia olekaan.
Uusien laitteiden hankinnan jälkeen ei olla paljon vanhaan kahvipannuun koskettukaan. Lisäksi ollaan huomattu, että koko kahvinjuontikulttuuri menee samalla uusiksi: enää ei lapeta litratolkulla kahvia puolen litran ämpäreistä, vaan ryystetään hienostuneesti pikkuruiset kupposet aterian päälle.
Oliko teillä kova "opettelu" pois vanhoilta tavoilta? "Mitäs nyt juodaan niiden voileipien ja muiden kanssa, kun se pikkukuppi loppuu heti ensisiemauksella jos sitä lapetaan vanhaan tapaan?" Itse ollaan jo totuttu juomaan muuta ensin, mutta vieraiden kanssa on välillä huvittavaa, kun he eivät oikein tiedä mitä tehdä

Lisäksi olen huomannut, että papuja menee melkoiset määrät verrattuna perinteiseen kahviin. Ennen vanhaanhan puolen kilon paketti riitti vaikka kuinka kauan, mutta nyt tuommonen varttikilon pussi hurahtaa hetkessä. Kuinka kauan teillä se 250g pussi kestää? Meillä se menee (kaiketi alkuhuumassa vielä) muutamassa päivässä.. Kahvia juodaan aamulla, töistä tullessa ja monesti vielä illalla, ja yleensä pari, kolme tuplashottia kerralla

Maidonvaahdotuksesta huomasin myös, että joskus tulee hyvää vaahtoa, ja joskus taas ei, vaikka mielestäni teen samalla tavalla joka kerta. Kuvittelenko vaan, vai auttaako maitopurkin ravistelu ennen vaahdotuskannuun kaatamista? Vajoaako seisovassa maitopurkissa jotkin ainesosat pohjalle ajan mittaan? Vai onko kyseessä pelkkä oikean tekniikan puute? Tätäkin aihetta olen yrittänyt opiskella netin avulla kovasti.
Ollaan kuitenkin huomattu, että tämä on varsin mukava uusi harrastus, josta tulee olemaan iloa vielä pitkäksi aikaa!