Olisi aloittelijan kysymys papuihin liittyen.
Forumia selaamalla vaikuttaa, että paahtoajankohta on hyvinkin kriittinen ja moni suosittelee, että pavut pitäisi olla juotuna muutaman kuukauden (viikon

) kuluttua paahdosta. Tämä aiheuttaa melkoista rajoitusta erilaisten kahvien maisteluun ja vertailuun. Ostin itse alkuun 2x250g ja 1x500g pussit papuja, joiden perusteella olisi tarkoitus luoda ensimmäistä pohjaa ja lähteä sitten siitä vertailemaan. Ehkä hiukan hölmöstikin valitsin pari tummaa ja kolmaskin oli espressoa, jota ajattelin mutteripannulla testata. Cremasta tilasin nuo aiemmat ja sinänsä tuoretta tavaraa esim. heidän house blendinsä, että paahto oli viikon ikäinen, kun kotiin kahvin sai. Mutta eihän tuotakaan määrää saa millään heti tuhottua, kun talouden ainoa kahvinjuoja olen.
Olin ajatellut, että olisi mukava olla hyllyssä kerralla useampia kahveja, jotta voi fiiliksen mukaan haluamaansa juoda. Olisi jokin tumma, jokin vaalea, jokin hiukan erikoisempi jne. Samaan tyyliin kuin vaikkapa teen kanssa. Onko tämä nyt kuinka tuhoontuomittu ajatustapa paahtoaikaa ajatellen? Ei oikein viitsisi yhtä pientä pussia kerrallaan kotiin kiikuttaa ja ryystää loppuun ennen seuraavan ostamista
