Ristretto

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kahwiki on taas toiminnassa! Sen löydät täältä: http://www.ristretto.fi/w/

Kirjoittaja Aihe: Hifistelyä  (Luettu 130097 kertaa)

K

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 39
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #30 : Joulukuu 12, 2008, 00:13:26 ap »

Nyt sitten niihin vahvistimiin: Karkeasti yleistäen voidaan todeta, että putkivahvistin tuottaa jonkin verran kolmatta harmonista säröä, hyvin paljon toista harmonista ja myös neljättä. Transistorivahvistin tuottaa erittäin paljon kolmatta harmonista säröä ja hyvin vähän toista harmonista. Ja ne paljon haukkumani op.ampit ovat sellaisia sittiäisiä, että ne tuottavat suuret määrät kolmatta, viidettä ja seitsemättä harmonista säröä, eivät lainkaan parillisia harmonisia.

Eli, on aivan turha väittää, että oma äänentoistoketju soi puhtaasti ja virheettömästi. Kyse on enemmän siitä, tuottaako se virhettä, jonka kokee subjektiivisesti miellyttäväksi vai epämiellyttäväksi. Kun noita säröjakaumia katselee, huomaa helposti putkivahvistimien tuottavan "miellyttävää" virhettä ja puolijohdevahvistimien tuottavan "epämiellyttävää" virhettä. Vähän samalla tapaa, kun on "hyvää" kolesterolia ja "pahaa" kolesterolia.

Putkivahvistimien ääntä kuvataankin usein termeillä: avoin, ilmava, musikaalinen, kuulas, luonnollinen...
Monia puolijohdevahvistimia taas kuvataan termein: kireä, metallinen, tunkkainen, ei soi, terävä...

On hyvä muistaa, että sekä putki- että puolijohdevahvistimissa on huonoja ja hyviä. Tuo säröjakauma on kuitenkin fysikaalinen fakta, sitä ei voi ohittaa.

Mahtavaa hifistelyä otsikolle uskollisena. Meni tätä lukiessa ihan kahvit väärään kurkkuun! ;D Transistoreilla toteutettu vahvistin tuottaa säröjä, jotka ovat luokkaa 0,002% THD. Siis ulos tulevan signaalin kokonaisenergiasta kaksi sadastuhannesosaa on muilla taajuuksilla (lähinnä näillä harmonisilla) kuin sisään menneessä signaalissa. Vahvistimessa syntyvän harmonisen komponentin suuruus on siten korkeintaan -47 desibeliä verrattuna perusääneen; tämäkin tapauksessa jossa kaikki särö olisi vain yhdellä harmonisella. Tyypillinen keskimääräinen kuunteluvoimakkuus tuskin on paljon 80 desibeliä suurempi - ainakaan ellei halua saada kuulovauriota. Tällöin harmonisen komponentin voimakkuus on maksimissaan 33 desibeliä. Normistojen mukaan: "Asuinhuoneissa ulkoa kantautuvan melun pitäisi jäädä päiväsaikaan alle 35 desibeliä ja öisin 30 desibeliä." Käytännössä usein ei päästä tähän, koska esim. tuuletusikkuna on auki, liikennettä on enemmän kuin speksien suunnittelun aikaan jne. Rakenteet eristävät korkeita taajuuksia parhaiten, mutta valitettavasti myös korvan herkkyys niille on myös heikompi. On siis suorastaan erittäin epätodennäköistä, että tuo 33 maksimissaan desibelin harmoninen erottuisi mitenkään taustamelusta. Paljon suurempia eroja syntyy siitä, onko äänitteeseen saatu tallennettua harmoniset oikein ja miten esim. masteroinnissa valitettavan usein tehty kompressio on näitä harmonisien suhteita muuttanut. Loppuun pitää todeta, että tietysti huippuunsa asti eristetyssa asunnossa, jonka jääkaapin ja pakastimen kompressorit puhumattakaan tietokoneiden vesijäähdyttimien kompressoreista yms. on sammutettu kuuntelun ajaksi, voi hyvässä lykyssä ajatella bongaavansa pientä muutosta äänen sävyssä. Siis kompressorit pois!  ;)
Kirjattu
Rancilio Silvia & Rocky, BODUM CHAMBORD, Moccamaster KB 741, Ibrik
Espresso: ei makeutusta; Suodatin & presso: maidolla, ei makeutusta; Ibrik: puolimakea tai vähemmän

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #31 : Joulukuu 12, 2008, 19:24:41 ip »

Mahtavaa hifistelyä otsikolle uskollisena. Meni tätä lukiessa ihan kahvit väärään kurkkuun! ;D Transistoreilla toteutettu vahvistin tuottaa säröjä, jotka ovat luokkaa 0,002% THD. Siis ulos tulevan signaalin kokonaisenergiasta kaksi sadastuhannesosaa on muilla taajuuksilla (lähinnä näillä harmonisilla) kuin sisään menneessä signaalissa.

No voi, mistä sitä nyt aloittaisi. Toivotetaan vaikka ensiksi pikaista toipumista siitä väärään kurkkuun menneestä kahvista. Taisi muutenkin mennä aamuyön tunteina nuo nollat vähän sekaisin. Kun katsotaan korkealuokkaisia puolijohdevahvistimia, vaikkapa Mark Levinson ja Krell tai "kulta-aikojen" Marantz, niin koneista löytyy 0,5% THD-arvoja. Valmistajat kirjoittelevat joskus prosarehinsa 0,02:stakin, mutta testeissä, kuormitettuna särömäärät huitelevat siellä 0,4 ja 0,8%:n tietämillä. Kun perusolettama on jo 200-400 kertaisesti pielessä, niin sinänsä hauskan ja havainnollisen kirjoituksen anti desibelivertailuineen onkin tulkittava samalla kertoimella.

Ylipäätään perusäänen harmonisten kerrannaisten merkitystä ei aina tulkita oikein. Ei minkään oikean soittimen perusääntä kukaan halua kuunnella. Perusäänen harmoniset antava äänelle värin ja soinnin. Ilman harmonisia ei viulu kuulostaisi viululta, eikä piano pianolta. Näiden harmonisten äänien voimakkuus on hyvin alhainen, silti ne vaikuttavat ratkaisevasti. Jos niitä sotketaan, kuunteluelämys kärsii.

Aivan kuten viinin aromi ja bouguet muodostuu "epäpuhtauksista", niin myös nautinnollinen ääni koostuu perusäänestä ja erilaisista "epäpuhtauksista". Innokas insinööri on sitten halunnut päästä näistä haitakkeista eroon. Eipä kirjoittajan kertoma 0,002% THD:n vahvistinkaan ole kovin kaksinen valmistettava. Rajulla takaisinkytkennällä  siitä selvitään, eikä ole edes vaikeaa. Tosin ei sitä vahvistinta sitten kuuntele erkkikään, kun siinä on huuhdeltu äänen omatkin "epäpuhtaudet" roskikseen. Tästä kirjoittanutta Tapio Köykkää pidettiin aikanaan vähän höperönä, mutta viimeistään Matti Otalan tutkimukset (AES Journal/20) muuttivat audiovahvistimien suunnittelijoiden premissejä läpi maapallon. Pitkistä takaisinkytkennöistä luovuttiin ja vahvistimen erilaisten ominaisuuksien tasapainoa muutettiin. Enää ei etsitä mahdollisimman pientä THD:tä, vaan sellaista säröspektriä, joka olisi korvalle miellyttävä. Samalla toivotaan (ja usein onnistutaan) saamaan muutkin äänelle tärkeät "epäpuhtaudet" toistetuksi läpi vahvistimen. "Putkimiehille" on tärkeää "tilan tuntu", parhaissa puolijohdevahvistimissa sitäkin löytyy.

Kuten aiemmin kirjoitin, tämä on asia, joka on empiirisesti tiedetty ja osattu ties miten pitkään. Urkurakentajat ovat olleet pioneereja jo satoja vuosia. Hyvissä uruissa on äänikertoja, jotka "insinöörin logiikalla" ovat täysin tarpeettomia. Ne tuottavat ääniä, jotka ovat "liian heikkoja" tai "väärällä" taajuusalueella. Mutta menepäs ruuvaamaan nuo "tarpeettomat" pillit irti. Tuloksena on urkujen soundin huononeminen, "kuoleminen". Ihmisen korva+aivot ovat huipputarkka kuunteluinstrumentti!  Näistä "liian heikoista" äänistä, joilla "ei ole merkitystä" kuulemiselle löytyy lisätietoa artikkelista R.A.Schaefer: "New Techniques for Organ Tone Generation" AES Journal/19. Siinä on käyty läpi noita heikkoja harmonisia kerrannaisia, niin ei tarvitse itse mittailla niitä desibelimittarilla jääkaapin kompressorin pauhatessa.

Lainaus
Paljon suurempia eroja syntyy siitä, onko äänitteeseen saatu tallennettua harmoniset oikein ja miten esim. masteroinnissa valitettavan usein tehty kompressio on näitä harmonisien suhteita muuttanut.

Tässä kirjoittaja on aivan oikeassa. Nykyisin äänite on jo moneen kertaan "turmeltu" ennen kauppaan päätymistä. Mutta silti sekin kuulostaa paremmalta hyvällä vahvistimella, kuin huonolla. Korva huomaa virheen lisääntymisen huonommallakin äänitteellä. "Huonon" särön lisääminen huonontaa kuuntelunautintoa entisestään.
Kirjattu

K

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 39
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #32 : Joulukuu 13, 2008, 17:35:22 ip »

Kun katsotaan korkealuokkaisia puolijohdevahvistimia, vaikkapa Mark Levinson ja Krell tai "kulta-aikojen" Marantz, niin koneista löytyy 0,5% THD-arvoja. Valmistajat kirjoittelevat joskus prosarehinsa 0,02:stakin, mutta testeissä, kuormitettuna särömäärät huitelevat siellä 0,4 ja 0,8%:n tietämillä. Kun perusolettama on jo 200-400 kertaisesti pielessä, niin sinänsä hauskan ja havainnollisen kirjoituksen anti desibelivertailuineen onkin tulkittava samalla kertoimella.

Eipä kirjoittajan kertoma 0,002% THD:n vahvistinkaan ole kovin kaksinen valmistettava. Rajulla takaisinkytkennällä  siitä selvitään, eikä ole edes vaikeaa. Tosin ei sitä vahvistinta sitten kuuntele erkkikään, kun siinä on huuhdeltu äänen omatkin "epäpuhtaudet" roskikseen.

Odotinkin pääseväni mukaan aina niin virkistävään hifistelyyn.

Itse asiassa vahvistimille ilmoitetut THD lukemat ovat yleensä parempia kuin käyttämässäni esimerkissä ollut 0,002 %. Kts. esimerkiksi vaikkapa tuon mainitsemasi Marantz-merkin MA-9S2 speksi, jossa THD on puolet pienempi. (Huom. En tässä ota mitenkään kantaa siihen, onko juuri tämä vahvistin "universaalisti hyvä"; varmasti on tietyyn käyttöön ja varmasti ei toiseen käyttöön). Kaiken lisäksi pienitehoisilla signaaleille tuo THD saadaan vielä ihan eri kaliiberiin; esim. näillä operaatiovahvistimilla 0,00003%.

Nähtävästi jo a priori rajaat pois tietyillä tekniikoilla toteutetut vahvistinrakenteet. Ilmeisesti tämä kätkeytyy ilmauksessasi kohtaan "korkealuokkaisia puolijohdevahvistimia", jolle itse kullakin lienee oma tulkintansa. Varmastihan tietyillä rakenteilla THD on prosentteja. En kuitenkaan näe, miksi rajaus tyytyä käyttämään vain niitä on mitenkään validi. Tällä perusteellahan esim. AM-radiolähetysten laatuakin pitää tutkia vain kideradion avulla, jos päätät sen olevan ainoa hyväksytty vastaanottimen toteutustekniikka huolimatta siitä, että parempilaatuisiakin vastaanottimia voidaan tuottaa (puhumattakaan modulaatiotekniikan vaihtamisesta). Mitään tällaista tekniikan rajausta en ole tehnyt, joten perusolettama ei ole pielessä toisin kuin yllä väität. Päin vastoin, rajatessasi toteutustekniikan itse hyväksymääsi "korkealuokkaisten" joukkoon tuot oman biaksen olettamuksiin. Olen toki samaa mieltä siitä, että jos vahvistin pukkaa niin paljon säröä ulos, että sen voi korvin havaita, niin totta kai sen olisi parasta olla "miellyttävää". Mutta vielä parempi on, että tätä säröä ei tule lainkaan tai tulee niin vähän, ettei sitä voi kuulla.

Mutta kuten itsekin myönnät, transistoripohjaisella vahvistimella ei ole temppu eikä mikään päästä esittämiini THD-arvoihin. Se, voidaanko keinoa luonnehtia rajuksi, on enemmän kaunokirjallisuuden alaa. Lisäksi kyseenalaistan vahvistimen kuuntelemisen mielekkyyden - ne ovat yleensä aika hiljaisia ja siten melko tylsiä kuunneltavia.

--- viimeistään Matti Otalan tutkimukset (AES Journal/20) muuttivat audiovahvistimien suunnittelijoiden premissejä läpi maapallon. Pitkistä takaisinkytkennöistä luovuttiin ja vahvistimen erilaisten ominaisuuksien tasapainoa muutettiin. Enää ei etsitä mahdollisimman pientä THD:tä, vaan sellaista säröspektriä, joka olisi korvalle miellyttävä. Samalla toivotaan (ja usein onnistutaan) saamaan muutkin äänelle tärkeät "epäpuhtaudet" toistetuksi läpi vahvistimen. "Putkimiehille" on tärkeää "tilan tuntu", parhaissa puolijohdevahvistimissa sitäkin löytyy.

Korva huomaa virheen lisääntymisen huonommallakin äänitteellä. "Huonon" särön lisääminen huonontaa kuuntelunautintoa entisestään.

Mielenkiintoista, että tiedät miten kohta seitsemän miljardin ihmisen väestö suunnittelee ja mitä hakee vahvistimiltaan. Passiivissa olevat deklaratiivilauseesi kun kuulostavat hyvin definitiivisiltä.

Itse asiassa kuuloaistimuksen kannalta keskustelun alla ollutta harmonista säröä (THD) paljon haitallisempaa olisi keskeismodulaatiosärö. Keskeismodulaatiosäröä syntyy, kun eri taajuiset syötesignaalit aiheuttavat vahvistimen epälineaarisuuksien vuoksi ulostuloon myös muita, ei haluttuja taajuuksia, jotka eivät ole syötteiden harmonisia kerrannaisia. Transistorein toteutetuissa vahvistimissa myös tämän särön määrä on nykyään samaa luokkaa kuin THD ts. sitä ei voi kuulla.

Viittaamasi artikkeli ei liity mitenkään siihen, onko vahvistimen tuottama harmoninen (tai keskeismodulaatio-) särö kuultavissa, jos se on 0,002% tasoa. Otalan tutkimus käsitteli aihetta "Transitory Intermodulation Distortion (TIM)"; säröä, joka esiintyy takaisinkytketyissä vahvistimissa signaalin nopeissa muutoskohdissa (siis sekä transienteissa että steady-state signaalilla, jossa nopeita muutoksia). Näissä nopeissa muutoksissa TIM esiintyy sekä harmonisena että itermodulaatiosärönä, joten siksikin sen nimi on melko harhaanjohtava, kun kyseessä on vain klassinen signaalin nousunopeuden rajoitus. Riittävän nopea ja laajakaistainen vahvistin estää tämän takaisinkytkentään liittyvän ilmiön synnyn audiotaajuuksilla hyvin helposti. Toki tätä TIM ilmiötä ei synny ilman takaisinkytkentää, mutta siitä luopumalla taas seuraa ongelmia mm. särön kanssa ja vaihtuvaimpedanssisen kuorman ajamisen kanssa.

Vahvistin, joka kuormitettuna mahdollisimman tarkasti toistaa sisään syötetyn signaalin tuottaa - termiäsi lainaten - "läpi" sisään syötetyn äänen omatkin "epäpuhtaudet" toisin kuin kirjoituksestasi voisi ymmärtää. Mikäli äänite sisältää nämä toivotut säröt, niin eipä niitä enää tarvitse vahvistimella lisäillä. Ja kun vahvistimen itsensä tuottama särö on korville kuulumattomissa, niin eipä se voi nautintoakaan huonontaa - tai no voi psyykeen tasolla.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 13, 2008, 17:40:48 ip kirjoittanut K »
Kirjattu
Rancilio Silvia & Rocky, BODUM CHAMBORD, Moccamaster KB 741, Ibrik
Espresso: ei makeutusta; Suodatin & presso: maidolla, ei makeutusta; Ibrik: puolimakea tai vähemmän

K

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 39
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #33 : Joulukuu 14, 2008, 15:29:24 ip »

Ylipäätään perusäänen harmonisten kerrannaisten merkitystä ei aina tulkita oikein. Ei minkään oikean soittimen perusääntä kukaan halua kuunnella. Perusäänen harmoniset antava äänelle värin ja soinnin. Ilman harmonisia ei viulu kuulostaisi viululta, eikä piano pianolta. Näiden harmonisten äänien voimakkuus on hyvin alhainen, silti ne vaikuttavat ratkaisevasti. Jos niitä sotketaan, kuunteluelämys kärsii.

Tämä kerrannaisten merkitys äänen värin ja luonteen tuottamisessa on aivan totta ja varmasti usein väärin ymmärretty. Kuitenkaan akustisten soittimien tuottamien harmonisten voimakkuutta ei voi mitenkään hyvällä tahdolla luonnehtia hyvin alhaiseksi, koska ensimmäisten harmonisten osalla niissä liikutaan hyvin lähellä perusääntä ja joskus jopa yli sen - toki hieman soittimesta riippuen. Koko skaalaakin katsottaessa harmoniset ovat luokkaa -20 – -30 desibeliä vaimeampia kuin perusääni ja siten vielä hyvinkin kuultavissa. Kuitenkin kun tätä vertaa alle -50 desibeliä olevaan vahvistimen tuottamaan säröön, joka myös tippuu korkeampiin kerrannaisiin mentäessä yhä heikommaksi, on sen vaikutus taustakohinaa pienempi.
Kirjattu
Rancilio Silvia & Rocky, BODUM CHAMBORD, Moccamaster KB 741, Ibrik
Espresso: ei makeutusta; Suodatin & presso: maidolla, ei makeutusta; Ibrik: puolimakea tai vähemmän

JP

  • Caffè Latte
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #34 : Joulukuu 15, 2008, 13:02:23 ip »

Proffakin opettaa, että matalat taajuudet kulkevat piuhan "sisällä" ja korkeat taajuudet kulkevat piuhan ulkopintaa pitkin. Vaikka piuhan ulkopinta onkin "sileä", on se mikroskoopilla katsottuna hyvinkin röpöriäinen. Kun matala taajuus kulkee esim. 4 metriä suoraan piuhan sisällä, korkea taajuus mutkittelee ulkopintaa pitkin vaikkapa jonkun 80 metriä! "Sähkö" on sen verran nopeaa ja kaiutinelementti sen verran hidas (jopa Maggie), että noin pieni ero ei maailmaa kaada, mutta sitä hifistien kammoamaa vaihevirhettä se jo aiheuttaa. Parempien kaapeleiden pinnat on "kiillotettu" juuri sen takia, että eri taajuuksien väliset aikaviiveet tasoittuisivat. Tietoliikennepuolella tämä virhe olisi niin suuri, että esim. lähiverkkojen kanssa olisi ongelmia.

Kannattaa ehkä vilkaista kirjasta noita taajuuksia, jolla signaali siiirtyy tehollisesti pintaan. Äänitaajuuksilla ei todellakaan piuhan pinnan röpölyys vaikuta muuhun kuin käsien känsiin. Onko tämä nyt sitä tahallista provosointiosastoa vai ihan muuten vain halutaan kirjoitella muunnettua totuutta.
Kirjattu

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #35 : Joulukuu 15, 2008, 21:09:07 ip »

Itse asiassa vahvistimille ilmoitetut THD lukemat ovat yleensä parempia kuin käyttämässäni esimerkissä ollut 0,002 %. Kts. esimerkiksi vaikkapa tuon mainitsemasi Marantz-merkin MA-9S2 speksi, jossa THD on puolet pienempi.
Pieleen meni taaskin. Tuon Marantzin särö ei ole puolet pienempi, vaan 5 kertaa suurempi. Desimaaliluvuissa kannattaa laskea kuinka monta nollaa pilkun jälkeen tulee, niillä on merkitystä luvun suuruuteen.  Ja mittaukset tehdään 1 kHz taajuudella, korkeilla taajuuksilla arvot ovat kymmenkertaisia. Mutta eipä sillä väliä ole. Sanoinhan jo aikaisemmin, että ei ole mikään ongelma suunnitella vahvistimia, joissa on hyvin pieni THD. Jokainen, joka on tekussa opiskellut Millman & Halkiaksensa, tietää miten se pitäisi tehdä. Sääli, että musiikin kuuntelu sellaisilla ei yleensä ole ollut miellyttävää. Osin syistä, joita itsekin mainitsit.

Lainaus
Nähtävästi jo a priori rajaat pois tietyillä tekniikoilla toteutetut vahvistinrakenteet. Ilmeisesti tämä kätkeytyy ilmauksessasi kohtaan "korkealuokkaisia puolijohdevahvistimia", jolle itse kullakin lienee oma tulkintansa.
Olet oikeassa. Tulkitsen "korkealuokkaisiksi puolijohdevahvistimiksi" sellaiset tunnetut laitteet, joita valmistetaan myyntiin. Laitteet, jotka saavat eniten kehuja kuuntelutesteissä ja joiden asiakaskuntaan kuuluu ammattimuusikoita ja orkesterinjohtajia. Siksi mainitsin tuotemerkit Krell ja Mark Levinson. Todennäköisesti tunnetuimpia ja arvostetuimpia puolijohdevahvistimia molemmat. Tunnustan myös subjektiivisuuteni siinä, että minulle esimerkiksi Nigel Kennedy tai James Levine edustavat musiikin kuuntelussa ja musiikin äänen laadun arvioinnissa huomattavasti suurempaa auktoriteettia, kuin yksikään insinööri, joka tuijottaa skooppiaan ja sanoo "se ei kuulu". Sama koskee vahvistimia. Voi olla, että jossain kellarissa joku on juottanut kasaan maailman täydellisimmän audiovahvistimen, mutta niin kauan, kuin laitetta ei ole ammattitaitoisen yleisön kriittisesti kuunneltavana - minun puolestani koko vermettä ei ole olemassa.

Tässä THD:n minimoimistavoitteessa tulee mieleen väkisinkin iloinen 60/70-luku. Silloin paranneltiin vahvistinpiirejä, minimoitiin säröä. Ajauduttiin paradoksiin: mitä "parempi" vahvistin oli, sen huonommalta musiikki sillä kuunneltuna kuulosti. Suunnittelija polki jalkaa ja sanoi "se ei kuulu", vahvistimen virhe siis. Yritettiin todistaa 4 desimaalin tarkkuudella, että ihmisen korva on väärässä. Tapio Köykkää pidettiin huru-ukkona, kun sanoi kuuntelijoiden olevan oikeassa. Hän kertoi minulle, että häntä ei päästetty joillekin Audiopäiville puhumaan, koska "Köykkä puhuu kuitenkin keijuista ja menninkäisistä". Sitten Köykän "keijut ja menninkäiset" osoittautuivat todeksi, kiitos Otalan tutkimuksen.

Lainaus
Otalan tutkimus käsitteli aihetta "Transitory Intermodulation Distortion (TIM)"; säröä, joka esiintyy takaisinkytketyissä vahvistimissa signaalin nopeissa muutoskohdissa (siis sekä transienteissa että steady-state signaalilla, jossa nopeita muutoksia).

Mielenkiintoista, että tiedät miten kohta seitsemän miljardin ihmisen väestö suunnittelee ja mitä hakee vahvistimiltaan. Passiivissa olevat deklaratiivilauseesi kun kuulostavat hyvin definitiivisiltä.
Otalan tutkimus ei tietenkään käsitellyt "Transitory Intermodulation Distortionia" vaan "Transient Intermodulation Distortionia". Ja tutkimus, tai oikeammin sen vuotta myöhemmin tapahtunut julkistus AES Journalissa, aiheutti valtavan muutoksen. En tietenkään tiedä mitä Botswanalaiset insinöörit vahvistimiltaan halusivat, mutta kun puhutaan todellisista, kuuntelijoille myytävistä laitteista, voidaan liioittelematta puhua tuotteista ennen ja jälkeen TIM-särön. Vahvistimien "laadun" arvoiminen siniaallon puhtauden mukaan loppui, vahvistimien "Slew Rate" tuli osaksi julkaistuja spekseja, komponenttivalinnat muuttuivat. Aiemmin käytettiin jopa 2N3055:ttä ja sen komplementtiparia pääteasteissa ja yleiskäyttöisiä op.amppeja esiasteissa. Ne hävisivät ja korvattiin audiokäyttöön suunnitelluilla komponenteilla.  Käytännössä kilpajuoksu THD:n pienentämiseksi loppui. Piirikytkennöistä poistuivat pitkät takaisinkytkennät.

Lainaus
Toki tätä TIM ilmiötä ei synny ilman takaisinkytkentää, mutta siitä luopumalla taas seuraa ongelmia mm. särön kanssa ja vaihtuvaimpedanssisen kuorman ajamisen kanssa.
Joo, sinähän sen sanot, ollaan kuten harakka tervatulla laudalla, jos saa pyrstön vapaaksi, nokka tarttuu kiinni. Kun yhtä virhettä lähdetään pienentämään takaisinkytkennällä, niin saadaan "vastalahjaksi" toista virhettä tilalle. Tässä kai se ongelman ydin on. Jos yhtä virhettä "ei voi kuulla", niin toinen virhe häiritsee kuuntelunautintoa. Jokin tasapaino olisi löydyttävä. Kuten aiemmin kirjoittamassani urkuesimerkissä, jossa oli äänikertoja, joita insinöörin mukaan "ei voi kuulla", samoin vahvistimissa on aina ollut säröjä, joita "ei voi kuulla". Kuitenkin ne ovat aina kuuluneet, jopa sokkotesteissä. Tulee väkisinkin mieleen puujalkavitsiksi jo muodostunut legenda mehiläisestä, joka "ei voi lentää" - mutta lentää kuitenkin.

Mitä noihin putkivahvistimiin tulee, niin ne tulevat jäämään pienen vähemmistön harrastukseksi. Köykkäkin kertoi, että putket kuolevat, eivät äänenlaadun takia, vaan massavalmistuksen loppumisen takia. Yritin kehua hänelle V-FETtejä (silloin suuri uutuus), mutta niistä hän ei innostunut. (Siltikin hän ehti suunnitella ja patentoida  puolijohdevahvistimen 80-luvulla, Wattramin.)  Puolijohdevahvistimien kehittyminen on jatkunut kaiken aikaa. Pelkästään Otalan tutkimuksen johtopäätöksenä oli suosituksia, jotka paransivat puolijohdevahvistimien äänenlaatua huomattavasti. 80-luvun vahvistin kuulostaa aivan toiselta, kuin kymmenen vuotta vanhempi kapistus. Sitten yleistyi "Bonellon kytkentä", jne, jne.  Ei ole syytä olettaa, että parannukset loppuisivat.  Niin kauan, kun vielä löytyy kuuntelijoita ja suunnittelijoita, joille ei kelpaa selitys "sitä ei voi kuulla", niin kehitys jatkuu. Onneksi.
Kirjattu

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #36 : Joulukuu 15, 2008, 21:32:17 ip »


Kannattaa ehkä vilkaista kirjasta noita taajuuksia, jolla signaali siiirtyy tehollisesti pintaan. Äänitaajuuksilla ei todellakaan piuhan pinnan röpölyys vaikuta muuhun kuin käsien känsiin. Onko tämä nyt sitä tahallista provosointiosastoa vai ihan muuten vain halutaan kirjoitella muunnettua totuutta.

Minä en tietenkään ole mitannut niitä piuhoja mikroskoopin kanssa, mutta menin taas onneton poloinen luottamaan tekniikan tohtorin ohjeisiin. Kommenttisi on sikäli osuva, että kyseinen tohtorin esitelmä oli suunnattu nimenomaan "high-end" -kaapeleita vastaan. En muista mikä 90-luvun Audiopäivistä se oli (olisikohan ollut se YLEn Isossa Pajassa ollut) vai oliko se joku Otaniemen tilaisuus, jossa oli esitelmiä iltakaljoittelun alibiksi.  Herra Tohtori oli koonnut suuren joukon kalliiden "huippukaapeleiden" teknisiä väittämiä - ja ampui ne alas yksitellen. Lopputuloksena oli, että vaikka tuotteet saattoivatkin olla hyviä, niin kuvatut tekniset ominaisuudet olivat lähinnä "Snake Oilia" ja mustaa magiaa. Lopuksi hän kertoi muutaman seikan, jotka oikeasti (=hänen mukaansa) vaikuttavat äänenlaatuun. Yksi oli muistaakseni eriste (jokin vaahtomainen olisi paras), yksi mekaaninen laatu, yksi oli kaapelin "sileys" ja oli niitä muitakin.

Yleisöstä sitten yksi normi-insinööri viittasi ja esitti saman kysymyksen, kuin sinäkin teit.  Sillä eihän audiokaapeleissa ajeta MHz:ien taajuuksia. Tähän tohtorimme totesi, että korkeammat taajuudet kulkevat aina johdon pinnassa, ajettu taajuus "täyttää" aina koko johdon poikkileikkauksen.  En muista näiden herrojen sananvaihtoa, mutta esitelmöijä oli kyllä tietoinen, että oppikirjoissa puhutaan muuta.  Loppuhuipennuksen muistan kyllä: Hän kertoi tämän olevan hänen havaintojensa mukainen tulkinta ja eihän sitä asiaa kuitenkaan kukaan lopullisesti tiedä. Tämä viimeinen lause sai yleisössä aikaan hyväksyvää nyökkäilyä.  Paljon epäileviä tuomaita paikalla?
Kirjattu

akallio

  • Administrator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2810
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #37 : Joulukuu 16, 2008, 10:33:13 ap »

Erästä aiempaa keskustelua lainatakseni: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, ja minä taidan olla niitä ihmisiä jotka kuuntelevat musiikkia joita laitteet soittavat (eikä laitteita, jotka soittavat musiikkia). :)

Nyt kun näitä audioalan harrastajia tuntuu olevan läsnä,  niin kysynpä sellaista että mikä olisi helpoin tapa parantaa omaa kuuntelukokemusta? Ymmärtääkseni laadukkaat kuulokkeet voivat olla jonkinlainen oikotie äänentoiston onneen?
Kirjattu
- Aleksi (varustuksena Izzo Duetto, Mahlkönig Vario + Vario-W & sälää)

Tinuri

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 844
  • mai pen rai
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #38 : Joulukuu 16, 2008, 12:25:17 ip »

On niitä ihmisiä muunkinlaisia.
Eikös joku ole sanonut, että kahviakin voi keittää vain kahdella tavalla?
Itse kuulun, sikäli kun musiikista puhutaan, siihen kategoriaan, että pidän soittajat ja varsinkin niiden vermeet soittokunnossa. Hifistely menee sitten siinä ohessa.
Tästäkin asiasta lienee mestareita kuunteleminen, mutta itse käytän kuulokkeita vain silloin, kun on pakkorako.
En tunne oloani lainkaan mukavaksi, enkä koko kuunteluelämystä kovinkaan miellyttävänä silloin, kun kuulokkeita käyttäessä "ääni tavallaan muodostuu pään sisällä", eikä korvaan saapuvalla äänellä ole tajuttavaa suuntaa.
Joskus silti käytän kannettavia MP3 ja CD laitteita ja silloin käytän mieluummin kunnon kuulokkeita, kun "korvatappeja". Tiettävästi näitä kaikkia on hyviä, huonoja ja sitten ihan älyttömän kalliita...
Eiköhän tähänkin kohta joku tieteellinen todiste löydy...

O.K.
Kirjattu
Izzo Alex Duetto II, Mazzer Mini-E, Barazza Vario, GeneCafe, Handpresso, La Pavoni Europiccola Professional Lusso

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #39 : Joulukuu 16, 2008, 12:39:52 ip »

Erästä aiempaa keskustelua lainatakseni: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, ja minä taidan olla niitä ihmisiä jotka kuuntelevat musiikkia joita laitteet soittavat (eikä laitteita, jotka soittavat musiikkia). :)

Nyt kun näitä audioalan harrastajia tuntuu olevan läsnä,  niin kysynpä sellaista että mikä olisi helpoin tapa parantaa omaa kuuntelukokemusta? Ymmärtääkseni laadukkaat kuulokkeet voivat olla jonkinlainen oikotie äänentoiston onneen?

Tervetuloa joukkoon! Saat varmasti paljon neuvoja. Audio-puolella kun on niitä kuppikuntia vielä enemmän, kuin kahvipuolella.

Mutta jos lähdetään siitä, että mitään suuria hankintoja ei tehdä, niin tässä pari osviittaa:

1)
Jos joku laitteistasi on ihan älyttömän huono, se kannattaa vaihtaa. Oletaan yksinkertaisuuden vuoksi, että näin ei ole.

2)
Suurin ongelma on yleensä kuunteluhuone. Siis huoneen, kaiuttimien ja kaiuttimien sijoituksen yhdistelmä. Kuunteluelämys paranee usein huomattavasti, kun sijoittaa ämyrinsä uudestaan. Pois seinistä, pois nurkista, pois kirjahyllystä, pois lattialta. Parasta olisi sijoittaa ne symmetrisesti jalustoille, vaikkapa 1 metrin päähän takaseinastä ja sivuseinistä. Eikä niiden tarvitse olla niin hirveän kaukana toisistaan. Tätä voi kokeilla, vaikka ihan piruuttaan, halvalla: Sohvapöytiä, jakkaroita, jne käyttämällä voi kokeilla miltä musiikki kuulostaisi. Asiahan tottakai paranee, kun sitten hankkii oikeat jalustat. Tällainen kaiuttimien sijoittelu ei kuitenkaan ole usein mahdollista "sisustuksellisista" syistä. Tätä sanotaan audiopiireissä "hellasäröksi"...

Ai-niin: Joskus auttaa sekin, että nappaa kaiutinlaatikoistaan sen etukankaan kehikkoineen veks. Helppo kokeilla kotona, eikä maksa mitään.

3)
Kuten itse sanoit, kuulokkeilla saa muutoksen aikaan. Silloinhan tuo vaikein 2-kohdan ongelma ohitetaan. Kaikki eivät pidä kuulokekuuntelusta, se on ikäänkuin liian intensiivistä. Eikä siinä tilantuntuakaan suuresti ole, esim. sinfoniaorkesterin instrumentit eivät ole "oikeilla paikoillaan". Mutta musiikissa olevien yksityiskohtien kuuluminen paranee usein merkittävästi. Itse en pidä kuulokkeiden tilantunnusta, aina kun käännän päätäni, niin koko orkesteri juoksee mukanani pitkin huonetta!  Jos käytän luureja, haluan keskittyä kuunteluun, otan mukavan asennon ja suljen silmäni - näin ne "toimivat" mielestäni parhaiten.

Suosittelen käyttömukavuuden takia langattomia kuulokkeita. Itse pidän eniten ns. avoimista malleista, niiden kuuntelu ei rasita korvia (ja päätä) niin paljon, kuin umpimalliset. Suosikkini ovat Sennheisereita, esim. mallit RS 120 ja RS 130. Verkkokauppa.com näkyy myyvän niitä hintaan 70-100 euroa. Aika järkyttävän hyvä "price/performance".  Jos haluat, kalliitakin kuulokkeita löytyy. Alenevan rajahyödyn laki tässäkin.

Kokeile muuten voitko kytkeä kuulokkeet suoraan CD-soittimeesi, ei vahvistimeen. Useinkin äänenlaatu on parempi tällä tavoin.
Kirjattu

akallio

  • Administrator
  • Tuplaristretto
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2810
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #40 : Joulukuu 16, 2008, 13:26:38 ip »

Suosittelen käyttömukavuuden takia langattomia kuulokkeita. Itse pidän eniten ns. avoimista malleista, niiden kuuntelu ei rasita korvia (ja päätä) niin paljon, kuin umpimalliset. Suosikkini ovat Sennheisereita, esim. mallit RS 120 ja RS 130. Verkkokauppa.com näkyy myyvän niitä hintaan 70-100 euroa. Aika järkyttävän hyvä "price/performance".  Jos haluat, kalliitakin kuulokkeita löytyy. Alenevan rajahyödyn laki tässäkin.

Minulla on töissä sellaiset halvat Sennheiserit. Ne ovat ihan jees, ja langattomuus on erityisesti töitä tehdessä minulle aika ehdoton ominaisuus. Tietokoneelta kuunneltaessa kuitenkin taustakohinaa on paljon enemmän kuin (paljon halvemmilla) langallisilla kuulokkeilla. Paremmalla äänilähteellä tilanne vähän paranee.

Kuinka paljon taustakohinaa noilla paremmilla Sennheisereilla on? Kotona ajatuksissa oli nimenomaan tuollainen silmät kiinni sohvaan upottautuminen, jolloin johdoista ei olisi juuri mitään haittaa. Samalla rahalla saisi kuitenkin aika paljon enemmän, jos ei ottaisi langatonta.
Kirjattu
- Aleksi (varustuksena Izzo Duetto, Mahlkönig Vario + Vario-W & sälää)

K

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 39
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #41 : Joulukuu 16, 2008, 13:43:54 ip »

--- Matti Otalan tutkimukset (AES Journal/20) muuttivat audiovahvistimien suunnittelijoiden premissejä läpi maapallon. Enää ei etsitä mahdollisimman pientä THD:tä, vaan sellaista säröspektriä, joka olisi korvalle miellyttävä. Samalla toivotaan (ja usein onnistutaan) saamaan muutkin äänelle tärkeät "epäpuhtaudet" toistetuksi läpi vahvistimen.
En tietenkään tiedä mitä Botswanalaiset insinöörit vahvistimiltaan halusivat, mutta kun puhutaan todellisista, kuuntelijoille myytävistä laitteista, voidaan liioittelematta puhua tuotteista ennen ja jälkeen TIM-särön. Vahvistimien "laadun" arvoiminen siniaallon puhtauden mukaan loppui, vahvistimien "Slew Rate" tuli osaksi julkaistuja spekseja, komponenttivalinnat muuttuivat. Aiemmin käytettiin jopa 2N3055:ttä ja sen komplementtiparia pääteasteissa ja yleiskäyttöisiä op.amppeja esiasteissa. Ne hävisivät ja korvattiin audiokäyttöön suunnitelluilla komponenteilla.  Käytännössä kilpajuoksu THD:n pienentämiseksi loppui. Piirikytkennöistä poistuivat pitkät takaisinkytkennät.

Kuten jo huomautin, keskustelumme koski alun perin harmonista säröä. Perusteltuani, miksi sitä ei voi kuulla, siirryit argumentoimaan TIM-säröstä, jonka pyrit yllä olevassa proosassasi kytkemään yhteen kollektiivisen pyrkimyksen myös säröspektin muodon viilaukseen. Kuitenkin TIM-särö osoitti aikoinaan sen, että tietyin ehdoin voi syntyä "uudenlaista" säröä. Sen sijaan kun nämä ehdot on huomioitu ja TIM-särön synty estetty, voidaan harmoninenkin särö pudottaa kuulumattomiin. Tällöin säröspektrin muodolla ei ole merkitystä.

Kuten jo totesin ovat akustisten instrumenttien tuottamat ensimmäiset harmoniset voimakkaita ja siten hyvin matalan tasoiset, taustakohinan veroiset, harmoniset säröt eivät niissä erotu. Instrumenttien hyvin korkean kertaluvun harmoniset voivat olla "suhteellisen" heikkojakin mutta todettakoon, että vahvistimen harmoninen särö on käytännössä voimakkainta joillakin ensimmäisillä harmonisilla kerrannaisilla ja tippuu sen jälkeen voimakkaasti korkeampia kerrannaisia kohti (muutoin särön sisältämä energia ei olisi rajallinen). Tämä tapahtuu paljon nopeammin kuin instrumenttien harmonisten vaimentuminen, joten korkeamilla kerrannaisilla suhteellinen ero instrumentin harmonisen ja vahvistimen harmonisen särön välillä parantuu siirryttäessä samalla äänen voimakkuuksissa kohti kuulokynnystä ja sen alle. Harmoninen särö on siis vielä enemmän kuulumattomissa perusääntä paljon korkeammilla kerrannaisilla.

Hyvissä uruissa on äänikertoja, jotka "insinöörin logiikalla" ovat täysin tarpeettomia. Ne tuottavat ääniä, jotka ovat "liian heikkoja" tai "väärällä" taajuusalueella. Mutta menepäs ruuvaamaan nuo "tarpeettomat" pillit irti. Tuloksena on urkujen soundin huononeminen, "kuoleminen". Ihmisen korva+aivot ovat huipputarkka kuunteluinstrumentti!  Näistä "liian heikoista" äänistä, joilla "ei ole merkitystä" kuulemiselle löytyy lisätietoa artikkelista R.A.Schaefer: "New Techniques for Organ Tone Generation" AES Journal/19.
Kuten aiemmin kirjoittamassani urkuesimerkissä, jossa oli äänikertoja, joita insinöörin mukaan "ei voi kuulla", samoin vahvistimissa on aina ollut säröjä, joita "ei voi kuulla". Kuitenkin ne ovat aina kuuluneet, jopa sokkotesteissä. Tulee väkisinkin mieleen puujalkavitsiksi jo muodostunut legenda mehiläisestä, joka "ei voi lentää" - mutta lentää kuitenkin.

Puhuessasi uruista ja niissä olevista äänikerroista sekoitat asiaa. Vahvistimista puhuttaessa nuo äänet ovat mukana sisään syötetyssä signaalissa (tai sitten eivät). Jokaisella urkupillillä on oma perusäänensä ja harmoniset kerrannaisäänet. Toistettaessa urkuäänitettä, vahvistin tuottaa ulostuloonsa ensinnäkin kunkin soivan urkupillin perusäänen ja sen harmoniset sisään tulevan signaalin mukaisesti. Lisäksi vahvistin tuottaa kullekin urkupillin perusäänelle ja harmoniselle lisäksi harmonista säröä (ja keskeismodulaatiosäröä). Kuitenkin — kuten yllä todettua — urkupillin perusäänen harmonisille tuleva harmoninen särö on mitättömän pientä suhteessa itse äänisignaalin tehoon eikä kykene sitä korvin kuultavasti muuttamaan. Tässä ei ole kyse siitä, onko niitä urkupillejä vai ei, vaan siitä, onko niiden ääneen vahvistimen lisäämä harmoninen särö kuultavissa.

Mutta siinä mielessä olen samaa mieltä, että jos puhutaan ylipäänsä säröstä (ei siis tietystä särötyypistä kuten harmonisesta tai keskeismodulaatiosäröstä), niin voidaan määritellä säröjä, jotka voivat olla ihan kuultavissakin tietyissä tilanteissa kuten esim. transienteissa. Mm. epälineaarisuuksista johtuen vahvistimen käytös "monimutkaista" signaalia syötettäessä poikkeaa syötteestä. Tällöin vain pitää puhua säröstä oikealla nimellään eikä sotkea sitä esim. harmoniseen säröön.
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 16, 2008, 16:36:37 ip kirjoittanut K »
Kirjattu
Rancilio Silvia & Rocky, BODUM CHAMBORD, Moccamaster KB 741, Ibrik
Espresso: ei makeutusta; Suodatin & presso: maidolla, ei makeutusta; Ibrik: puolimakea tai vähemmän

K

  • Cappuccino
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 39
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #42 : Joulukuu 16, 2008, 14:29:56 ip »

Minulla on töissä sellaiset halvat Sennheiserit. Ne ovat ihan jees, ja langattomuus on erityisesti töitä tehdessä minulle aika ehdoton ominaisuus. Tietokoneelta kuunneltaessa kuitenkin taustakohinaa on paljon enemmän kuin (paljon halvemmilla) langallisilla kuulokkeilla. Paremmalla äänilähteellä tilanne vähän paranee.

Kuinka paljon taustakohinaa noilla paremmilla Sennheisereilla on? Kotona ajatuksissa oli nimenomaan tuollainen silmät kiinni sohvaan upottautuminen, jolloin johdoista ei olisi juuri mitään haittaa. Samalla rahalla saisi kuitenkin aika paljon enemmän, jos ei ottaisi langatonta.

Voisin suositella myös, että siinä hieman yli sadan euron tienoilla liikuttaessa kannattaa langallisena harkita myös esim. Grado SR80 -kuulokkeita. Mikäli hinta on jo liian korkea, niin em. mallin "pikkuveli" Grado SR60 kannattaa myös koestaa. Siitä on vertailu täällä jo parjatussa Tekniikan Maailma -lehdessä. Tuo SR80 malli taisi esiintyä edesmenneen Hifi-lehden numeroissa 3/97 ja 4-5/2002. Suurin ero näiden kahden välillä on bassotoistossa, joka on ulottuvampi SR80:ssa.

Kuulokkeita hankkiessa kannattaa tarkistaa, minkälaisia impedansseja käytetty äänilähde kykenee ajamaan ilman, että taajuusvaste kärsii. Nämä yllä mainitut gradot ovat nimellisesti 32 ohmisia. Sennheiserilla on HD-sarjassa ainakin 50 ohmin ja 300 ohmin malleja versiosta riippuen.
Kirjattu
Rancilio Silvia & Rocky, BODUM CHAMBORD, Moccamaster KB 741, Ibrik
Espresso: ei makeutusta; Suodatin & presso: maidolla, ei makeutusta; Ibrik: puolimakea tai vähemmän

joni

  • Macchiato
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 155
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #43 : Joulukuu 16, 2008, 17:02:16 ip »

Itse olen käyttänyt 10vuotta sennheiserin HD545 kuulokkeita. Ostovaiheessa vertailin samassa paikassa keskenään n.20kpl eri tyyppisiä kuulokkeita ja noihin päädyin. Teen ja miksaan musiikkini näillä ja ovat todella hyvät siihen hommaan. Alapää saisi soida voimallisemmin. Yläpäässä on lievä korostus, mutta se helpottaa suhinoiden ja rätinöiden paikallistamista. Monitoreina käytän Behringerin Truth 2030A, joka on mielestäni todella loistava monitori hintaansa nähden. Käytän niitä myös elokuvien katselussa ja muissa yleisjutuissa. Noita Sennheisereitä käytän myös keikalla, mutta silloin olisi parempi jos kuuloke olisi suljetumpi, eikä päästäisi ulkomaailman häiriöitä korvaan. Kaiuttimia on ollut Acoustat Spectrat, Martin Loganit, Magneplanarit ja Audiostatic.

Kertokaahan muutkin hifistelyistänne, jottei mene liian insinööripainotteiseksi...
Kirjattu
La Pavoni Professional + Demoka Minimoka M207

cartman

  • Espresso
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 896
    • http://www.hamsterdance.org/hamsterdance/
Vs: Hifistelyä
« Vastaus #44 : Joulukuu 17, 2008, 14:22:06 ip »

Minulla on töissä sellaiset halvat Sennheiserit. Ne ovat ihan jees, ja langattomuus on erityisesti töitä tehdessä minulle aika ehdoton ominaisuus. Tietokoneelta kuunneltaessa kuitenkin taustakohinaa on paljon enemmän kuin (paljon halvemmilla) langallisilla kuulokkeilla. Paremmalla äänilähteellä tilanne vähän paranee.

Kuinka paljon taustakohinaa noilla paremmilla Sennheisereilla on? Kotona ajatuksissa oli nimenomaan tuollainen silmät kiinni sohvaan upottautuminen, jolloin johdoista ei olisi juuri mitään haittaa. Samalla rahalla saisi kuitenkin aika paljon enemmän, jos ei ottaisi langatonta.

Nyt kun kerran "provosoit", minun piti oikein kuunnella niitä langattomia Sennheisereitani. Pari tuntia siinä hupsahti ihan ajattelematta. Ja joo, langattomissa on aina pohjakohinaa. Kun laittaa luurit korvilleen ja vääntää volyymit täysille ilman signaalia, niin kohinaa kuuluu. Mutta kun kuuntelee musiikkia järjellisillä volyymeillä, niin kohinaa ei huomaa, se ei häiritse edes kappaleiden välisten taukojen aikana. Tässä vaikuttaa tottakai se mainitsemasi hinta, kalliimmat luurit kohisevat vähemmän. Myös tietokoneen ympäristö on viheliäinen, purkkihan säteilee kaiken maailman taajuuksia kuin joulukuusi.  Mutta olihan se kivaa hakea kupponen espressoa ilman, että tarvitsi varoa piuhoja. Tai ottaa kirja käteen, kääntää kylkeä, jne.

Samalla tuli konkreettisesti mieleeni, miksi en yleensä kuuntele noita kuulokkeita. Juuri Tinurin mainitsemasta syystä. Äänestä katoaa tilantuntu ja sen mukana suunta. Suuri osa äänestä siirtyy "pään sisälle". Ajan kanssa se rupesi rasittamaan, osittain oma vika kai.

Jos voit ja haluat käyttää langallisia luureja, ne ovat tottakai parempi vaihtoehto. Impedanssit eivät ole ongelma, jos isket luurisi kiinni vahvistimeen tai CD-soittimen kuulokevahvistimen reikään. Sennheiserin HD-2xx...4xx sarjassa impedanssit ovat 32 ohmia, ne käyvät jopa kannettaviin pikkusoittimiin. "Audiofiili" -tason luurit HD-5xx ovat impedanssiltaan nuo aiemmin mainitut 50 ohmia. Sennheiserin lankamalleissa on yksi omituisuus, joka on syytä huomata. Ovat käyttäneet perinteisesti kahta piuhaa, yksi kumpaankin korvaan. Piuhat yhdistyvät sitten alempana, tuossa rinnan kohdalla ("Y-johto"). Tällainen rakenne on itselläni osoittautunut hankalaksi, tarttuu aina kiinni johonkin, piuha on aina tiellä. Noissa HD-4xx ja HD-5xx luureissa on yhden piuhan rakenne, sellainen kuin useimmissa muissakin luureissa. Pidän siitä enemmän.

Sennheisereiden ostajat ovat usein jääneet tuotemerkkiin koukkuun, asiakasuskollisuus on korkea. Joku syy varmaan siihenkin on. HD-5xx -sarjan hinnat kai pyörivät siinä 70-140 euron haarukassa. Jälleen "price/performance" on kohdallaan.  AKG-601 ja AKG-701 (702) ovat saaneet runsaasti kehuja "testeissä". Niiden sointi on hyvin "analyyttinen", mikä tuntuu aluksi hienolta, mutta rasittaa pitkässä kuuntelussa. Sennheisereille on tyypillistä "musikaalisempi" sointi. Äkkikuuntelulla jokin muu tuote on "räiskyvämpi" ja "innostavampi", Sennheiser ehkä "mitäänsanomaton". Ajan kanssa Sennheiserit näyttävät sitten "vaivattomuutensa" ja "neutraalisuutensa".  Tässä ehkä yksi syy niiden suosioon. ".  (Korostan, että käytin noita termejä siten, kuin esim. kapellimestari ja musiikin kuuntelija käyttää, en kuten "insinööri".) 
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 17, 2008, 21:15:20 ip kirjoittanut cartman »
Kirjattu