Ristretto

Kahvikeskustelu => Kahvinvalmistuslaitteet, kahvimyllyt ja -tarvikkeet => Aiheen aloitti: npm - Tammikuu 07, 2016, 20:13:16 ip

Otsikko: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: npm - Tammikuu 07, 2016, 20:13:16 ip
Näitä pyörii vissiin täällä foorumilaisten kotona jo ainakin muutama, niin olisi varmaan aika perustaa tälle oma lankansa. Nyt kaikki kyseiseen myllyyn liittyvä tuntuu olevan hajallaan siellä täällä  ::)

Omassa kahvimaailmassa tapahtui tässä päivänä eräänä mullistus, kun KitchenAid kieltäytyi jauhamasta aamukahvia. Äänestä päätellen laakeri räjähtänyt. Kolme vuotta vanha vehje, mutta eipä ollut takuuta, eikä varaosiakaan korjauspuodissa. Jostakin syystä ei harmittanut, vaan lähdin suu messingillä myllyshoppailemaan...

Pikakelaus 32h eteenpäin, ja kannan ovesta sisään käytetyn MDX:n, jonka löysin tori.fi:stä hiukan päälle kahteen sataan.  ;D

Oli kuulemma palvellut kahvilassa 9kk, joka oli sitten mennyt kanttuvei ja mylly jäänyt siten työttömäksi. Kunnosta päätellen pitää paikkansa. Pinnat kävisivät uudesta, terät lähes iskemättömät. Purukouru oli silti saatu melkein tukkoon ja jauhatuskammiossa oli tiukkaan pakkaantunutta paakkua. Ruuvien jämäkkyydestä päätellen olin ensimmäinen, joka ikinä niihin ruuvimeisseliä sovitteli  ::)

Ensimmäinen yllätys oli, kun laitoin vehkeen ensimmäistä kertaa päälle. Hyrrää lähes äänettömästi tyhjäkäynnillä. KitchenAid kuulosti tyhjänäkin nitrotulta mopolta....

Toinen yllätys oli ensimmäinen kuppi. Vedin pikaisesti markettipapua moccamasterille. Kupin pahasta yliuuttumisesta huolimatta tutusta mondo-pavusta löytyi kokonaan uusi hedelmäinen ulottuvuus.

Ostopäätöksen vauhdikkuudesta johtuen googletus jäi vähän kevyeksi, mutta kaikki vastaan osuneet anekdootit haukkuivat Super Jollyn kanssa identtiseksi. Nyt sitten testaamaan, miten mahtaa olla...  8)
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: OskuK - Tammikuu 07, 2016, 21:07:01 ip
Ei paha investointi ;-)
Itse en mikään kasvihuoneen (annostelija) ystävä ole, mutta olisin kyllä tarttunut tuohon.
Minusta se "on demand" versiokin (http://www.elektros.it/fi/en/coffee_grinder_nuova_simonelli/macinacaffe-nuova-simonelli-mdx-on-demand-nero.html) aikas sopuhintainen, jos se alkaa pää siihen suuntaan joskus kääntymään..
Sitä pohtimaan, hommatako matala hopperi, vai ottako saha käteen? ;-)
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: migu2 - Tammikuu 08, 2016, 09:40:05 ap
Halawalla sait kyllä pätevän myllyn! Tosin nuo annostelijat tuppaavat olemaan merkistä riippumatta (poislukien Anfimin) aikamoisia susia, mutta eiköhän ton kanssa pärjää.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: npm - Tammikuu 08, 2016, 09:51:50 ap
Juu oli kyllä tuuria mukana. Olin jo henkisesti valmis pärjäämään kuukauden pari harion varassa, kunnes löydän jostakin vaikkapa SJ:n alle neljän sadan. Ilmeisesti näitä päteviä kaupallisia malleja on vaan liikenteessä niin paljon enemmän, kuin päteviä kotimalleja (jos niitä nyt edes on olemassa :D), että tsänssit hyvään diiliin on jo kohtalaiset.

Ekana tosiaan lähti hiiteen kasvihuoneen välitaso. Sen ilmeisesti ainoa tehtävä oli roikottaa purukuilun edessä lätkää, joka varmaankin rikkoo paakkuja ja samalla blokata tehokkaasti pääsy puhdistamaan kuilu. Mikä on tietty must kerta-annostellessa.

Mitään hajua, sopisiko tuohon zenithin papusäiliö?

Sent from my C6903 using Tapatalk

Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: OzQu - Helmikuu 01, 2016, 11:33:10 ap
Mitä eroa otsikon myllyissä oikeasti on? Eri näköinen, ei muuta?
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: vemuli - Helmikuu 01, 2016, 12:32:38 ip
Halawalla sait kyllä pätevän myllyn! Tosin nuo annostelijat tuppaavat olemaan merkistä riippumatta (poislukien Anfimin) aikamoisia susia, mutta eiköhän ton kanssa pärjää.

Miten tämä "susius" oikein ilmenee? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, jotta osaisin paheksua oman ransuni annostelijaa, kun en ole vielä useamman vuoden käyttökokemuksella siitä pahemmin moitittavaa löytänyt.

Joutuuhan sitä puhdistamaan silloin tällöin (haitta?), mutta "rämpyttäminen" jauhatuksen aikana poistaa tehokkaasti paakkuja (hyöty?), joten weissaukseen ei ole ole tarvetta.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: migu2 - Helmikuu 01, 2016, 12:40:58 ip
Miten tämä "susius" oikein ilmenee? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, jotta osaisin paheksua oman ransuni annostelijaa, kun en ole vielä useamman vuoden käyttökokemuksella siitä pahemmin moitittavaa löytänyt.

Lähinnä mitä olen erilaisia kokeillut, niin osa jättää puruja kammioon, ovat löysiä/rimpuloita käytössä ja viskaavat puruja voimakkaasti sivulle ohi kahvan. Anfimin annostelija on ollut paras mitä olen itse käyttänyt, mutta eipä tästä sen enempää kun ei ole annostelijaakaan enää käytössä  :)
Silloin kun on monenlaisia myllyjä vierekkäin ja pääsee ropaamaan samaan aikaan, niin huomaa eroja aika nopeastikin, vaikka olisikin tottunut omaan myllyyn.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: vemuli - Helmikuu 01, 2016, 13:26:12 ip
Lähinnä mitä olen erilaisia kokeillut, niin osa jättää puruja kammioon, ovat löysiä/rimpuloita käytössä ja viskaavat puruja voimakkaasti sivulle ohi kahvan.

Ok. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin puruja jää toki hieman annostelijaan, mutta jäähän niitä teriinkiin, jauhatuskammioon sekä "tunneliin". Niitä kaikkia ei normaalilkäytössä saa mitenkään pois. Rancilion (MD50) annostelijaa ei ainakaan voi kuvailla löysäksi tai rimpulaksi. Tosin, ilman vertailupohjaa, keskinkertainenkin saattaa tuntua moitteettomalta, mutta kuvailisin mutu -pohjalta toimintaa lähinnä jämäkäksi. Purujen viskaaminen ei ole ollut koskaan ongelma. Tähän saattaa vaikuttaa myös alkuperäisestä annostelijan käyttötarkoituksesta poikkeava "klap-klap" -metodi, joka on mielestäni kotikäytössä ainoa hyväksyttävä tapa käyttää annostelijaa  ;)
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: OskuK - Helmikuu 01, 2016, 15:21:08 ip
Mitä eroa otsikon myllyissä oikeasti on? Eri näköinen, ei muuta?

Tuolta voi verrata habitusta, ei paljoa eroa siinäkään, ihan sama käyttöliittymä, softa ja kahvavalaistus:

 http://www.elektros.it/fi/en/coffee_grinder_nuova_simonelli/macinacaffe-nuova-simonelli-mdx-on-demand-nero.html
 http://www.elektros.it/fi/en/coffee_grinder_eureka/macinacaffe-eureka-zenith-65-e-nero.html
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: vemuli - Helmikuu 01, 2016, 15:30:18 ip
... kahvavalaistus:

Ziisus, mä oon nyt ihan kade.  :o
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: migu2 - Helmikuu 01, 2016, 15:32:18 ip
alkuperäisestä annostelijan käyttötarkoituksesta poikkeava "klap-klap" -metodi, joka on mielestäni kotikäytössä ainoa hyväksyttävä tapa käyttää annostelijaa  ;)

Juu, juuri näin. En itsekään oikein ymmärtänyt eroja, ennenkuin pääsi tykittämään monella eri myllyllä vierekkäin.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: OskuK - Helmikuu 01, 2016, 15:50:50 ip
Ziisus, mä oon nyt ihan kade.  :o

O syyt'ki! ;-)

Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: Jani73 - Helmikuu 01, 2016, 16:17:17 ip
Tuolta voi verrata habitusta, ei paljoa eroa siinäkään, ihan sama käyttöliittymä, softa ja kahvavalaistus:

 http://www.elektros.it/fi/en/coffee_grinder_nuova_simonelli/macinacaffe-nuova-simonelli-mdx-on-demand-nero.html
 http://www.elektros.it/fi/en/coffee_grinder_eureka/macinacaffe-eureka-zenith-65-e-nero.html

Karkeudensäätö namiska näyttäisi olevan eri puolilla. Mulle Eurekan nuppi on "oikealla" puolella ja sitä on näppärä tähtäillä.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: Toma - Helmikuu 01, 2016, 16:44:18 ip
Mikä tuon valon funktio muuten on?
Moniko meistä jauhaa pimeässä, onko sellainen edes laillista?
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Helmikuu 01, 2016, 16:57:45 ip
Mikä tuon valon funktio muuten on?
Moniko meistä jauhaa pimeässä, onko sellainen edes laillista?

Nyt kun sanot, niin ei ihan optimaalisesti ole oma espressopisteeni ei ole täysin optimaalisesti valaistu, että illalla tuollainen valo olisi kiva lisä. Ei siinä nyt pimeää ole ja sen näkee, mutta parempi olisi valolla. En nyt kuitenkaan viitsi valeistusta lähteä säätämään, kun ihan hyvä se on muuten keittiössä. Toi takanurkka vaan on vähä tommone, että tulee vähän puoliksi siihen taakse se valo.

Mutta siis oikeastihhan tuon funtio on olla "hieno" tekniikasta innsotuneiden miesten keskuudessa, jotka tuollaisia leluja ostavat.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: Toma - Helmikuu 01, 2016, 17:08:23 ip
Kyllä, nyt kun mietin niin voisin jonkun fikkarin ja laserpointterin asentaa omaan myllyynikin.
Tästä DIY.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: OskuK - Helmikuu 01, 2016, 17:38:55 ip
Minähän laitoin ledinauhan omaan Astoriaani.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Helmikuu 01, 2016, 17:41:33 ip
Minähän laitoin ledinauhan omaan Astoriaani.

Joo, mutta se ei oo niin siisti, ku se ei mee päälle siitä napista mistä pumppu.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: Jani73 - Helmikuu 01, 2016, 19:23:53 ip
Pätkä Eurekan historiaa.

http://www.eureka.co.it/azienda/?lang=en

Kilpailija Mazzer perustettu 1948.
Otsikko: Vs: Eureka Zenith 65 / Nuova Simonelli MDX
Kirjoitti: npm - Helmikuu 02, 2016, 16:30:11 ip
Mulle ei oo missään vaiheessa selvinny, mikä on Eurekan ja NS:n suhde. Eureka ilmiselvästi tekee NS:n myllyt, mut jostaki googlettelin, et NS olis muka ostanu Eurekan. Kummankaan firman nettisivut ei mainitse asiasta halaistua sanaa..

Sent from my C6903 using Tapatalk