Ristretto

Kahvikeskustelu => Kahvit ja pavut => Aiheen aloitti: Jari - Tammikuu 06, 2016, 00:47:50 ap

Otsikko: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 06, 2016, 00:47:50 ap
En ole ihan varma oliko tästä jo aiempi keskustelu, mutta ainakin tästä saisi tuoreemman (joka tuorepaahtoon kuuluukin) topicin.

Tähän voi listata omat suosikkipaahtimonsa (ja kenties jopa perustelut), joista tuorepaahtoa (noin 0-14pv paahtopäivästä) tavalla tai toisella hankkivat.
Lähinnä Suomesta siis. Toki jos joku keksii miten muualta saa parissa päivässä pavut himaan kohtuuhinnalla, niin kertokoon...

Aloitan omakätisesti kehumalla omia suosikkejani ja haukkumalla muita (huom, mielipiteet ovat subjektiivisia, kuinkas muutenkaan  ;)):

Kaffe Obscura (tutustuin paahtajaan, jonka kahvimaku/-laatu osui omaan vaativaan makuuni kuin nyrkki silmään, kun asuimme samassa naaapurustossa, paahtimo muutti sijaintia, mutta paahtimo on sen verran laadukas, että joka tapauksessa pysyn kanta-asiakkaana, vaikka uuteen sijaintiin on jopa 4km matka, kääk!)

TKP (siis Turun Kahvipaahtimo) loistavia papuja, mutta toisinaan tulee sellainen fiilis, että niistä pavuista ei ihan aina ole saatu kaikkea irti. Vaikea sanoa mistä kiikastaa, kun en paahtimoa tunne postimyyntikauppaa enempää. Pakko mainita, että koskaan ei kyllä ole tullut erityisen huonoa papuakaan, siis ei koskaan. Toisinaan jopa parasta, mitä on koskaan lirutettu. Jatkan ehdottomasti asiakassuhdetta.

Kaffan jo mennyttä kesäkahvia olen jo kehunutkin, muutoin kokemukseni ovat sen verran ikääntyneitä, ettei niitä on turha toistaa tässä.
Kyseinen paahtimo herätti ehdottomasti mielenkiintoni uudestaan...

Porvoon paahtimon kahvi oli tylsää ja mitäänsanomatonta. Olin hölmö kun ostin sitä, kun edes paahtimon oma kahvila ei tehnyt siitä hyvää espressoa. (ei kannata siis luottaa, että kyllä minä osaan, vaikka paahtimo ei osaakaan). Paahtimon kuppila sitävastoin on hieno miljöö ja käynnin arvoinen. Kannattaa siis käydä, mutta kenties (oman harkinnan mukaan) jättää pavut hyllylle...

Muiden paahtimoiden tuotteita? Onhan noita, itse en ole ehtinyt läheskään kaikkia testaamaan säällisen ajan puitteissa, joten jätän ne kommentoimatta. Good Life Coffeen joku kesäinen etiopialainen oli lupaava, mutta silloin jo helposti yli pari viikkoa täyttänyt, joten ei olisi reilua laittaa sitä samalle viivalle tuorepaahtojen kanssa. Tuoreempana olisi eittämättä kenties pitänyt pintansa muiden seurassa.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: jpetrow - Tammikuu 06, 2016, 13:29:55 ip
Hyvä aihe!

Turun Kahvipaahtimon espressopavut ovat kaikki olleet joko hyviä tai oikein hyviä. Helppo tilata verkkokaupasta.

Kaffe Obscurasta on kokemusta vain siitä Mexicolaisesta pavusta espressona. Se oli keskitasoa parempaa, muttei mitään erikoista. Paahtimo vaikuttaa kuitenkin erinomaiselta joten pitää kokeilla muita papuja. Saatavuus on aikamoinen ongelma kuluttajalle.

Kaffa Roasteryn kahvit ovat peruslaatua, mutta oma maku on viime aikoina kallistunut hieman vaaleampiin paahtoihin. Kaffan paahdot on kaikki aika tummia. Löytyy nykyään melkein paikasta kuin paikasta, mutta marketeissa pussit on usein kuukausia vanhoja.

The Barnin paahdot ovat usein sopivan vaaleita jotta kahvissa maistuu papu eikä paahto. Välillä näille on vaan jostain syystä vaikea löytää oikeaa jauhatuskarkeutta espressona. Jauhatuksen sweetspotti tuntuu olevan erityisen kapea. Tulevat nopeasti ja helposti vaikka Saksasta lähtevätkin.

Square Mile Coffeen kahvit ovat olleet kaikki erinomaisia paahtoja. Tulevat nopeasti Englannista, mutta punnan kurssi tekee näistä vähän kalliita.

Johan & Nyströmin kahvit ei varsinaisesti mene tuorepaahdoista, mutta aika usein näitä saa ihan siedettävän tuoreina Kanavarannan konseptimyymälästä. Helppoja ja hyvänmakuisia blendejä.

Good Life Coffeen brändäys on aivan mahtava. Harmi vain että ainakin lahjaksi saatu La Soledad oli juomakelvottomaksi ylipaahdettu. Maistui ja haisi vain ja ainoastaan tuhkalta. Pitää ehkä antaa toinenkin mahdollisuus, mutta ensimmäinen lyönti oli ainakin täyshuti. Hinnat ovat myös erittäin korkeat.

Mokkamestareiden papuja on vaikea saada tuoreena, mutta vaikka saisikin niistä mikään ei ole päässyt edes keskitason yläpuolelle.

Porvoon kahvipaahtimoon pätee sama kuin Mokkamestareihin. Taso jopa huonompi.

Caffin paahtamia papuja saa monesta kauppakeskuksesta helposti. Valitettavasti taso on keskiluokkaa ellei jopa alle.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Toma - Tammikuu 06, 2016, 16:20:19 ip
En muuten osallistu ketjuun, mutta kuin edellä mainitussa GLC:n La Soledad espressosta olen itse saanut hyvin irti.
Jos uutta yritystä on mielessä, niin lämmin suositus Guatemalan El Recuerdolle.
Hyvin sillä pärjäsivät Nordic Roasters skaboissakin. Sieltä muuten monta hyvää paahtimoa joita päässyt maistelemaan, mutta kun oli suomalaisista kyse niin tuolla toki vain GLC.
 http://nordicbaristacup.com/2015/11/nordic-roaster-competition-2015-results/ (http://)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: jpetrow - Tammikuu 06, 2016, 17:10:14 ip
En muuten osallistu ketjuun, mutta kuin edellä mainitussa GLC:n La Soledad espressosta olen itse saanut hyvin irti.

Hyvä kuulla. Epäilen että se mun kokeilema pussi oli pilalle menneestä paahtoerästä. Tosin luulisi tuollaisen jäävän kiinni laaduntarkkailussa.

Mutta pitääpä siis kokeilla GLC:tä uudestaan :)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: koomikko - Tammikuu 08, 2016, 21:48:29 ip
Sain tuossa joululahjaksi Maja coffeen etiooppialaista kahvia. Oli erittäin marjaisa ja mehukas kahvi. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Sijaitsevat helsingin lehtisaaressa ja ilmeisesti parhaiten tietoa saa facebooking kautta.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 09, 2016, 19:30:17 ip
Alkoi vedellä TKP:n Nkonge Espresso viimeisiään (tämä oli yksi niistä harvoista, joihin aiemmin viittasin, että eivät sen ihmeemmin ole sytyttäneet. Tosin en ole lämmennyt aiemminkaan Buziraguhindwoille). Päätin vielä kokeilla pari grammaa pienemmälle annostuksella (kun se muutenkin alkoi olla loppumaan päin ;)) - en pahemmin edes tiukentanut jauhatusta. Johan se lähti toimimaan kuin junan vessa. Ainakin espressona, cappuna se ei oikein toiminut, mutta en aina muutenkaan koe afrikkalaisten olevan ykkösratkaisuja cappuiksi.


Täytyypä joskus piipahtaa tuolla Lehtisaaren paahtimossa ohi huristaessa, jos siellä sattuisi olemaan joku paikalla... Olen vähän odotellut, että koska se toiminta polkaistaan käyntiin, mutta täällä foorumin kaupallisella alueella viimeinen tieto on, että avaaminen viivästyy... vuodelta 2014. ;)

Eipä se hurjan ahkeraa tunnu olevan muillakaan paahtimoilla päivitellä tietoja tai uutisia tänne Ristrettoon. Ehkä me ristrettolaiset olemme vähän turhia asiakkaita pienpaahtimoille?
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Toma - Tammikuu 09, 2016, 20:45:06 ip
http://www.majacoffee.fi
Tuolta klikkasin fb:n sivut ja sieltä aukioloajat yms.
Ma,ti ja su kiinni. Instassa olen paljon kuvaa sieltä nähnyt kun tutut käyneet, itse en ole päässyt paikalle, vielä :/
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 09, 2016, 21:02:29 ip
http://www.majacoffee.fi
Tuolta klikkasin fb:n sivut ja sieltä aukioloajat yms.

Kiitos Toma!

Toki vähän piruilin viittauksella tuohon foorumilla olevaan viime päivitykseen. Itse en oikein usko siihen ajatukseen, että kuluttajan tulisi nähdä vaivaa tuottajien etsimiseksi, vaan päinvastoin, mutta toki hyvän kahvin eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa...  :)

Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Toma - Tammikuu 09, 2016, 21:08:12 ip
Moni kahvilan/paahtimon pystyttänyt on _muuten_ vanhoja foorumilaisia ;)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: migu2 - Tammikuu 09, 2016, 21:26:04 ip
Täytyypä joskus piipahtaa tuolla Lehtisaaren paahtimossa ohi huristaessa, jos siellä sattuisi olemaan joku paikalla... Olen vähän odotellut, että koska se toiminta polkaistaan käyntiin, mutta täällä foorumin kaupallisella alueella viimeinen tieto on, että avaaminen viivästyy... vuodelta 2014. ;)

Missähän lehdessä näin Majasta jutun joskus kesällä/syksyllä...? Vähän huonosti ovat asiakkaat sinne löytäneet ja arkailleet astua sisään kun tila on niin pieni ja intiimi, sekä tyylikäs japanilaishenkinen sisustus vielä siihen päälle kulttuurishokkia lisäämään. Täytyy joskus kyllä käydä jos niille nurkille tulee eksyttyä. Kahvi pitäisi kuitenkin olla aivan huippupriimaa, jota en kyllä epäile yhtään. Harmi ettei Posti kiikuttele heidän paahtojaan (ainakaan vielä).
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: migu2 - Tammikuu 09, 2016, 21:26:46 ip
Moni kahvilan/paahtimon pystyttänyt on _muuten_ vanhoja foorumilaisia ;)

Totta tuokin ja harmi että kiireet vievät huomiota pois täältä foorumilta!
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Joona_s - Tammikuu 09, 2016, 22:00:00 ip
Kesällä maistamani jokin kenialainen kahvi Majalta oli kyllä sangen hyvä.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 09, 2016, 22:05:09 ip
Pahus, kun ovat maanantain kiinni. Just silloin olisin sopivaan aikaan sujauttanut siitä ohi.
Mutta ei se nyt niin kaukana ole, ettenkö sinne vaikka ihan kävelisi, jos kahvi sattuisi paniikinomaisesti loppumaan ;), lauantaisin tulee toisinaan sillä suunnalla ulkoiltua muutenkin.

Mutta joo, en ole ollut ihan hereillä koko paahtimon suhteen, kun eivät pidä meteliä itsestään. Sama juttu monen muun pienpaahtimon kanssa. Foorumi olisi kaiketi ilmainen paikka mainostaa (?) ja täältähän sanansaattajia (termi, jonka olen oppinut kun olen tehnyt töitä kaiken maailman yrityskonsulteille) löytyy.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: koomikko - Tammikuu 09, 2016, 22:34:19 ip
En ole itsekkään vielä paikan päällä päässyt käymään, mutta soitin tuonne kysyäkseni hieman heidän tarjonnasta.
Paria kolmea papua oli tarjolla ja eivät tee erikseen paahtoa espressolle, mutta kuulemma toimivat sekä suodatin että esso uutolla. Shotin verran kokeilin tuota etiopialaista ja ihan hyvä se oli espressonakin, mutta parempi suodattimella. Vähän arvokkaampia heidän kahvinsa on kuin esim. tkp, mutta jos laatu on hyvää niin olen kyllä siitä valmis silloin tällöin maksamaankin. Plussaa läheisyydestä, tuo on mun lähin paahtimo enkä edes itse tiennyt sen olemassaolosta vaikka vanhempani asuvatkin Lehtisaaressa  ???
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Tammikuu 09, 2016, 22:34:54 ip
Majan raakakakulle kiitos siitä, että olen sysännyt ennakkoluuloni raakakakuista pois ja en ole enää aikoihin pitänyt niitä turhina hippi-hörhötyksinä. Maukasta oli.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 09, 2016, 22:57:56 ip
Vähän arvokkaampia heidän kahvinsa on kuin esim. tkp

Tätä olen muuten ihmetellyt. Mikä selittää tuorepaahdetun kahvin hinnan kasvun siirryttäessä Turusta Helsinkiin? Esim. Nordic Approachin tuomat pavut maksavat TKP:llä jotain kympin luokkaa per varttikilo, kun taas samat stadilaisilla paahtimoilla 14,50€. Onko rahdin hinta Turusta Helsinkiin aivan järjettömän kallis? Onko Turun vuokrataso olennaisesti NIIN PALJON edullisempi, että se selittää eron? Toistaiseksi tilaan mieluummin Turusta kuin käyn vanhoilla lapsuusnurkillani Kalliossa hakemassa GLC:n kahvia, joka ei ole yhtään sen parempaa. Toki ohikulkiessa aina piipahdan sisään, juona kahvit ja yleensä ostankin pussukan mukaan Good Life Coffeesta... Lokaalia kahvipaahtimoa tulee tukea!!!

Kukaan ei ole vielä maininnut Sixpotia? Itselläni ei ole kokemuksia. Ilmeisesti vähän tummemman paahdon ystäville? ;)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: npm - Tammikuu 10, 2016, 01:31:06 ap
Eipä se hurjan ahkeraa tunnu olevan muillakaan paahtimoilla päivitellä tietoja tai uutisia tänne Ristrettoon. Ehkä me ristrettolaiset olemme vähän turhia asiakkaita pienpaahtimoille?

Tämä pisti miettimään, että ketkähän niitä paahtimoiden parhaita asiakkaita oikeestaan onkaan. Stadissakin alkaa olemaan sen verran monta paahtajaa nykysin, ettei ne meidän ostoilla todellakaan elä  ::)

Samassa muistui mieleen kaveri, jolta ostin Pavonini: möi pois kun oli liian vaikea vaimolle, ja kaffe centralen oli vieressä, joten oli vaan helpompaa poiketa kupposelle, kuin laittaa itse. Onkohan tällanen yleistä: ensin tutustutaan hyvään kahviin, sit innostutaan ehkä ostamaan kalliita laitteita, joihin sit turhaudutaan. Lopulta koko orastavasta harrastuksesta jää vain hapan maku suuhun, ja palataan ostamaan niitä ajoittaisia latteja...

Jos joku teistä foorumilla pyörivistä paahtajista sattuu lukemaan tämän, niin olisi kiva kuulla eritisesti teidän mietteitänne :)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: koomikko - Tammikuu 10, 2016, 08:48:37 ap
Tätä olen muuten ihmetellyt. Mikä selittää tuorepaahdetun kahvin hinnan kasvun siirryttäessä Turusta Helsinkiin? Esim. Nordic Approachin tuomat pavut maksavat TKP:llä jotain kympin luokkaa per varttikilo, kun taas samat stadilaisilla paahtimoilla 14,50€.

Yksi tekijä on aikakin voluumi; TKP taitaa paahtaa pikkasen enemmän kahvia kuin Maja tai GLC. Mutta kyllä tuo 14€ alkaa olla ainakin mulle vähän liikaa varttikilosta. Joku 10€ on mielestäni sopiva hinta, mutta voi olla jos raakakahvin hinta nousee paljon että tuostakin on tingittävä.

Obscura on Helsinkiläisissä paahtimoissa poikkeava hinnoittelultaan, koska useimmat kahvit ovat kympin luokkaa. Kuinka laadukkaita pavut ovat esim. Nordic Approachiin verrattuna kertokoon joku muu.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: opheinonen - Tammikuu 10, 2016, 12:36:48 ip
Mikä selittää tuorepaahdetun kahvin hinnan kasvun siirryttäessä Turusta Helsinkiin?

Helsinki on itäinen kaupunki, lähellä Pietaria.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 10, 2016, 22:17:18 ip
pisti miettimään, että ketkähän niitä paahtimoiden parhaita asiakkaita oikeestaan onkaan. Stadissakin alkaa olemaan sen verran monta paahtajaa nykysin, ettei ne meidän ostoilla todellakaan elä  ::)

Niin, viimeksi Obscurassa piipahtaessa ovesta tuli vastaan kahvila-asiakkaita. Siinä missä itse kävin nappaamassa mukaan puolisen kiloa, jannuilla oli kannossa parit isot pahvilaatikot täynnä kahvia...

Itse ainakaan en kotona pääse vastaavaan kulutukseen kuin keskiverto keskusta-kahvila. ;D
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: migu2 - Tammikuu 11, 2016, 12:36:21 ip
Tämä pisti miettimään, että ketkähän niitä paahtimoiden parhaita asiakkaita oikeestaan onkaan. Stadissakin alkaa olemaan sen verran monta paahtajaa nykysin, ettei ne meidän ostoilla todellakaan elä  ::)

Eiköhän ne isoimmat volyymit mene ravintoloille ja muille firmoille. Yksityisasiakkaille myydään lähinnä hyvänä palveluna...

Toisaalta HasBean aloitti vain postimyyntifirmana, joskin aika nopeasti laajeni sitten tukkumyyntiin ja isommille markkinoille.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: akubi - Tammikuu 12, 2016, 00:25:45 ap
Olihan se siinä, huonolla kenties ulkokirjoitustaidolla, se avaamisilmoitus. Rakkaudesta tätä tehdään. Toiveet rikastumisesta saa, ainakin tällä volyymilla, unohtaa. pääasia, että kahvi on hyvää ja hienoa, jos se maistuu asiakkaillekin.
Jossakin foorumin kätköissä on ketjua busineksen eri puolista. Kaivelu jääköön tuonnemmaksi...

tapani
kahvivastaava
Maja Coffee
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 12, 2016, 14:13:12 ip
Olihan se siinä, huonolla kenties ulkokirjoitustaidolla, se avaamisilmoitus.

Saattaa tässä olla kyse myös huonosta sisälukutaidosta.

Täytyy kuitenkin käydä paikalla, heti kun ehtii...
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: OzQu - Tammikuu 13, 2016, 19:11:56 ip
Tampereella tapaan ostaa Tampereen paahtimolta, jolla on tilat aivan Tampereen ydinkeskustassa Stockmannin takana. Kilohinta muistaakseni erittäin huokea 25€/kg. Myymälässä muutamia eri tuotteita kerrallaan irtomyynnissä. Olen tykännyt. Mokkamestareilta ostan myös silloin tällöin tehtaanmyymälästä, mutta sijainnista johtuen en kovin usein. Heillä onkin sitten erittäin laaja valikoima.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: äyni - Tammikuu 13, 2016, 20:36:22 ip
Mokkamestareillahan on myymälä keskustassa. Olikohan korttelin verran stockalta etelään.
Molempien paahtimoiden kahvit on minusta liian tummia. Tampereen paahtimoiden väittää paahtavassa myös vaaleaa, mutta en ole koskaan moista siellä nähnyt.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Untuva - Tammikuu 14, 2016, 00:19:15 ap
Itse haen Pirkanmaan paahtimon kahvia joko Tampereen stockmannilta (tuoretta löytyy ihan kohtalaisesti varsinkin jos kaivaa hyllyn perältä) tai sitten haen suoraan paahtimolta sarankulmasta.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Cirya - Tammikuu 14, 2016, 14:03:59 ip
Vinkkinä: Kaffecentralenin Lauttasaaren ystävämyynnistä eilen paahdettu keskitumma Guatemalalainen 5e/250g. Pitäs olla ainakin tuoretta. Otin Mottan maitokannun kylkeen pari pussia pakkaseen ja näytti olevan laatikkotolkulla jäljellä vielä.

OT: Muutenkin ihan OK hintoja, esim. Ascaso i-minit lähti varastosta n. 120-140e versiosta riippuen, jos on pikkumyllylle käyttöä. Demokuppeja ja asetteja oli myös ulosheittohintaan. Keepcuppeja ja V-60 drippereitä ja jotain ihmemokkapannuja taisi olla ja pavuista Moakia ja Monterivaa näkyi ainakin, niistä koko lootan ostajalle lisäalennus. En kerinnyt ihan joka nurkkaa nuohota kun kiireessä piipahdin.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: ile. - Tammikuu 18, 2016, 13:55:46 ip
Turun kahvipaahtimolla näyttää olevan kahdenlaista paahtoa, suodatinpaahto ja espressopaahto. Esim.:

http://www.turunkahvipaahtimo.fi/product/81/espresso-mahembe
http://www.turunkahvipaahtimo.fi/product/80/mahembe

Onko näistä tietoa/mielipiteitä?

Ilmeisesti espressopaahto on vähän tummempaa? Mutta kuinka tummia/vaaleita nämä ovat?
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Tammikuu 18, 2016, 14:07:18 ip

Ilmeisesti espressopaahto on vähän tummempaa?

Toisenlaiset pavut ja toisenlaiset paahdot tai paahtoprofiilit toimivat paremmin espressossa ja toiselaiset suodatinkahvissa. Espresson ei välttämättä tarvitse olla tummepaa eikä suodatinkahvin vaaleaa.

Lainaus
Mutta kuinka tummia/vaaleita nämä ovat?

Paketissa lukisi, mutta nettisivuilla näköjään ei.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jani73 - Tammikuu 18, 2016, 15:40:07 ip
TKP:n paketeissa ei lue paahtoastetta. Mutta äkkiä harjaantumattomilla silmillä vertailtuna espresso mahembe voisi olla full city-paahtoa.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: ile. - Tammikuu 18, 2016, 16:04:06 ip
Ok.

Tarkoitus on välttää "liian tummaa", eli se ns. suodatinpaahto saattaisi olla parempi valinta.

Täällä (https://www.facebook.com/449581040206/photos/a.453307800206.373225.449581040206/10156259449955207/?type=3&theater) he olivat selittäneet noita eroja hieman:

Lainaus
Ollaan paahdettu itse espressoa hieman pidemmällä paahtoprofiililla verrattuna suodatinkahviin. Pidemmällä paahdolla on myös vaikutusta kahvin uuttamiseen. Espresso ja perinteiset espresson valmistuksen käsitteet ovat kovaa vauhtia muuttumassa. Vanhoja sääntöjä ja niiden tarpeellisuutta kyseenalaistetaan yhä enemmän ja monet näkevätkin espresson vain yhtenä kahvin uuttomenetelmänä esim. suodatinkahvilaitteiden rinnalla.

Mekin paahdamme omat espressomme huomattavasti hellävaraisemmin (ns. vaaleapaahtoisemmin) kuin ennen. Haluamma juuri näin tehdä oikeutta raakakahvin ominaisuuksille.

Kyselin näistä tarkemmin, mutta ei ole tullut vielä vastausta.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Tammikuu 18, 2016, 16:09:00 ip

Tarkoitus on välttää "liian tummaa", eli se ns. suodatinpaahto saattaisi olla parempi valinta.

Ehkä, mutta toisaalta kuten tuolla mainitsivatkin, niin espressoon käyttivät pidempää paahtoprofiilia (eli lyhempään profiiliin verrattuna sama tummuus, mutta pidemmäkkä ajalla pienemmällä lämmöllä). Se profiili mikä on hyvä suodattimelle ei välttämättä ole paras espressolle. Toisaalta voihan se joskus ollakkin.

Oon kyllä iha hyviä espressoja tehny suodatinpaahdoista.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Joona_s - Tammikuu 18, 2016, 16:28:22 ip
Pidempi paahto tarkoittaa (tai tarkoitti kun vielä pahdoin tkp:llä :P) myös korkeampa pudotuslämpötilaa ja kokonaisuudessaan pidempää profiilia. Pelkän ajan selkeä venyttäminen johtaa usein siihen, että kahvin lämpötilan nousussa esiintyy taukoja, joka puolestaan aiheuttaa baked-makuvirheen.

Sitten tuohon kysymykseen noista paahtoasteista.. Ihmiset ovat usein sangen kiinnostuneita noista paahtoväreistä mutta profiilista, agtron-numerosta tai mistään mitä silmällä voi nähdä, ei voi päätellä makua koska raakakahvit ovat niin pirun erilaisia. Toisin sanoen hyvä kahvi on aina pljon muutakin kuin pelkkä paahto. Tämä tuntuu unohtuvan herkästi sekä tummien kahvien että Nordic roastia mehustavien parissa. Tästä syystä on vain syytä luottaa pahtajan hyvään makuun ja tehdä "espressosta" espressoa ja "suodattimesta" suodatinta.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: ile. - Tammikuu 18, 2016, 17:07:23 ip
Kiitoksia vastauksista.

Ehkäpä siis pari espressoa ja yksi suodatin, niin pääsee vertailemaan.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Tammikuu 19, 2016, 08:10:18 ap
Pidempi paahto tarkoittaa (tai tarkoitti kun vielä pahdoin tkp:llä :P) myös korkeampa pudotuslämpötilaa ja kokonaisuudessaan pidempää profiilia. Pelkän ajan selkeä venyttäminen johtaa usein siihen, että kahvin lämpötilan nousussa esiintyy taukoja, joka puolestaan aiheuttaa baked-makuvirheen.

Näistä paahdon profiloinnin jutuista on muuten aina kiinnostavaa kuulla.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Toma - Tammikuu 19, 2016, 16:48:55 ip
Muistelisin et täällä on jossain juttua filtteri ja espressopaahtojen eroista.
Itse samaa tietoa kaivelin, kyselin ja päätäni vaivasin.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: ile. - Tammikuu 19, 2016, 17:13:58 ip
Muistelisin et täällä on jossain juttua filtteri ja espressopaahtojen eroista.
Itse samaa tietoa kaivelin, kyselin ja päätäni vaivasin.

Täältä löytyi yksi ketju:
http://www.ristretto.fi/foorumi/index.php?topic=2349.0

Täytyy lukaista, kiitos vinkistä.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Toma - Tammikuu 19, 2016, 18:23:22 ip
Heartista (Heart Coffee Roaster) vuonna 12 s-postitse sain aiheesta enemmän, olin just ollut siellä ja jutellut tästä. Sit kun poimin viestistä oleellisimman niin:
"Espresso should not really be any different from filter roast, but that does not mean that we don't have espresso profiles. Our approach to espresso is to tame it down and to make sure that it's not too sharp or bright. We don't like roasty flavors, so we don't just roast it darker. It's a longer roast with a different curve compared to our filter roasts. Hope this helps."

Kyllä houkuttelisi opetella ihan oikeasti paahtamaan kunnon probatilla, olla kuin papu, zen.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Joona_s - Tammikuu 19, 2016, 21:24:47 ip
"Espresso should not really be any different from filter roast, but that does not mean that we don't have espresso profiles.


Koska zen mainittu, on tässä mielestäni aika vahva Kōanin sävy :P
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 21, 2016, 16:56:25 ip
Täytyy kuitenkin käydä paikalla, heti kun ehtii...

Eilen ehdin. Paikkahan oli varsin viehättävä ja rauhallinen (yrittäjän kannalta ehkä turhankin rauhallinen, mutta ihan näin asiakkaan kannalta erittäin miellyttävä).

Ostin mukaan pussillisen natural-etiopialaista ja join paikanpäällä pour-overina pestyä etiopialaista. Vaikken erityisesti suodatinkahvin ystävä olekaan (essoa ei ollut tarjolla), niin hyvää se kyllä oli. Papuja pääsen testaamaan kotona vasta vähän myöhemmin. Nyt on vielä puoli pussillista Obscuran mainiota brassia (Dona Nenem) jäljellä.

En voinut olla kuulematta vanhemman (tai siis itseäni vanhemman) rouvashenkilön kommenttia hinnoista. 14,90€/250g. "Tosi kallista." Tiskin takaa kuului hieno vastaus: "niin, me käytämme vain todella hyviä papuja". Siihen rouva toteamaan, että "enpä minä halvasta kahvista tykkääkään". Osti kuitenkin sitten ilmeisesti teetä. ;D
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: OskuK - Tammikuu 21, 2016, 21:30:47 ip
60e/kg! Ha, kiva nähdä, mitä kahvi maksaa, jos joskus alkaa noususuhdanne!
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: akubi - Tammikuu 22, 2016, 06:18:37 ap
60e/kg! Ha, kiva nähdä, mitä kahvi maksaa, jos joskus alkaa noususuhdanne!

noususuhdanne on jo alkanut. ja nousee vielä lisää, kun Kallen maailmanvalloitus tuosta lähtee...


p.s.14,50
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Tammikuu 22, 2016, 12:54:25 ip
60e/kg!

Yhden tuplaespressokupposen hinnaksi silti jää alle euro. Itse keskittyisin enemmän valittamaan muiden nautintoaineiden yksikköhinnan kalleudesta.  ;D

Kahvi kun on nautintoaine, niin en ainakaan itse pysty nauttimaan halvoista kahveista. Toki odotan ja toivon poikkeusta edelliseen, mutta laiha on toivo. :-\
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Tammikuu 22, 2016, 13:00:04 ip
Yhden tuplaespressokupposen hinnaksi silti jää alle euro. Itse keskittyisin enemmän valittamaan muiden nautintoaineiden yksikköhinnan kalleudesta.

Nespresson kalliimmat kapselit on on 62,5 eur/kilo. Siihenkin voi verrata. Tasan euron tuplaespresso.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Heinäkuu 01, 2016, 18:18:45 ip
Käväisin Lohjalla ja päätin tukea paikallista paahtimoa. Tuen kohteeksi valikoitui tällä kertaa itselleni uusi tuttavuus Lohjan paahtimo.
Kahvilassa oli mainio palvelu ja sain myös ilmaisen maistiaisen essopavusta. Ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä. Ei se esso mitenkään elämää suurempi kokemus ollut, mutta ei ihan pöllökään (varsinkin kun ottaa huomiooon, että seassa on myös hitunen robustaa, mikä näkynee myös hinnassa).

Maidon kanssa sen saa jopa ihan hyvin toimimaan, kunhan pienensi annostusta tuntuvasti totutusta. Essona jotain jää kyllä uupumaan ja robusta jättää suuhun nescafemaisen jälkimaun...

Papuja katsellessa pisti kyllä silmään, että aika epätasaiselta paahto näyttää:
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: PaljonMaitoa+VahvaaKahvia - Heinäkuu 01, 2016, 21:35:34 ip

Papuja katsellessa pisti kyllä silmään, että aika epätasaiselta paahto näyttää:

En ole päässyt noin lahjakkaaseen suoritukseen epätasaisuudessa edes paistinpannulla. Aika mielenkiintoista, että on pieni määrä sekä palaneita, että pieni määrä raakoja seassa. Sekaisesti epätasainen tulos tai pelkkä pieni määrä palaneita olisi kai normaalimpaa?

Lainaus
Maidon kanssa sen saa jopa ihan hyvin toimimaan, kunhan pienensi annostusta tuntuvasti totutusta.

Onko tähän "pienensi anniostusta", kahvipiireissä joku universaali tapa tulkita tätä. Saman verran nestettä kuppiin, mutta vähemmän kahvipapua?
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: OskuK - Heinäkuu 01, 2016, 21:41:21 ip
Mun veikkaus on yksinkertainen: että kahvit on sekoitettu vasta paahtojen jälkeen.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Heinäkuu 01, 2016, 22:59:28 ip
Onko tähän "pienensi anniostusta", kahvipiireissä joku universaali tapa tulkita tätä. Saman verran nestettä kuppiin, mutta vähemmän kahvipapua?

Itse lähinnä 18g:n koppaan lataan 15g, jauhan vähän karkeammalle kuin esim. afrikkalaiset yms.
Nesteen määrä vähän pidempänä (suhteessa jauheeseen) kuin normipavuillani. En tämän kanssa aina (enää) vaivaudu punnitsemaan lopputulosta, vaan väijyn blondausta. Se tuntuu toimivan... cappuna toki.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Heinäkuu 01, 2016, 23:01:46 ip
Mun veikkaus on yksinkertainen: että kahvit on sekoitettu vasta paahtojen jälkeen.

Voi olla, mietin samaa, mutta ken tietää...
Onhan siinä kyllä melkoinen ero paahtumisessa. :)
Pre-blend -paahto selittäisi sen toki.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Joona_s - Heinäkuu 01, 2016, 23:18:05 ip
Raakapavun laadustahan noi vaaleat pavut kertovat eivätkä paahdon epätasaisuudesta. Tollaset vaaleaksi jäävät pavut ovat ihan perussettiä esim. natural-käsitellyissä kahveissa ja maistuvat sangen happamilta.

edit: ja nyt oikeen kun kaivelee muistia, niin tollaset vaaleaksi jäävät pavut ovat yleensä ns. floater/quaker-defektistä kärsiviä, eikä niitä specialty graden kahvissa sais ihan kauheasti olla. Yleensä nuo ovat raakana poimittuja marjoja ja/tai pesu-/fermentointivaiheessa kelluvia papuja. Sen takia naturaleissa on varmaan tota defektiä enemmän kun marjan kypsyys on vähän vaihtelevampi kuin pestyissä.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Heinäkuu 02, 2016, 00:22:36 ap
Joo, mitään ihmeempää hapokkuutta/saati happamuutta ei ole havaittavissa, mutta ehkä kuitenkin enemmän kuin odotin (eli en siis mitään)). Enemmänkin tämä toimii kuten joku ns. Comfort blendi. Mulla oli kaikki asetukset itäisen Afrikan papujen mukaan ja niin oli toki makupalettikin.
Siksi sain säätää parin shotin verran kunnes alkoi toimia.

Eihän tämä mikään huippupapu ole, mutta ehkä se balanssi löytyy siitä, että on haettu oikea suhde ali- ja ylikehittyneiden papujen suhteen?

Jos joku haluaa vaihtaa loput laadukkaaseen so:hon, niin vaihdan heti. Joona?  ;)
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: Jari - Heinäkuu 02, 2016, 20:33:11 ip
Kokeilin italialaisen illallisen päälle tuota lohjalaista vielä kerran essona. Tällä kertaa 15g->30g, 30s. Ei se pahaa ole, jos en siitä biisiäkään alkaisi säveltää...
Löytyy siitä jo vähän hapokkuutta ja nescafemainen/robustainen jälkimakukin jäi pois.
Ostaisinko tätä toiste? En tiedä, mutta hinta oli tuorepaahdoksi ihan ok 13€/0,5kg.
Otsikko: Vs: Tuorepaahtoa
Kirjoitti: migu2 - Heinäkuu 02, 2016, 20:41:43 ip
Pari kertaa Lohjan Paahtimon kahvia ostanut ja jäänyt vähän semmoinen nääh nääh -fiilis. Maultaan ei mitään kummempaa, eli hätävarana ihan menee kyllä. Itselleni sattui tosin pussi jossa oli pari viikkoa vanhat paahtotarrat, mutta tavara sisällä oli kyllä selkeästi vanhaa. Eli vanha kunnon turkkilainen kusetus kävi Suomessa, vanhentuneet tarrat pois ja tilalle uudet  ;D.