Ristretto

Kahvikeskustelu => Kahvinvalmistuslaitteet, kahvimyllyt ja -tarvikkeet => Aiheen aloitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:44:20 ap

Otsikko: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:44:20 ap
Vaikka netistä lontoon kielellä löytyykin ainakin kahdet selkeät ohjeet Pavonin tiivisteiden vaihtoon, niin ajattelin oman kokemukseni perusteella laittaa ohjeen tänne myös suomeksi. Toimenpidehän on tarpeellinen vuosittain normaalissa käytössä olevalla Pavonilla. Remppasin siis tuossa oman Pavoni Professionalin myyntikuntoon (ostaja on jo löytynyt) ja otin tuon huollon aikana muutaman kuvankin.

Loppujen lopuksi tiivisteiden vaihto on suhteellisen simppeli operaatio, johon uskoisin lähes jokaisen pystyvän itsekin (sanon tämän melkoisena poropeukalona).

Tiivisteet kustantavat ostopaikasta riippuen +/- 15 euroa ja ainoa erikoistyökalu jota tarvitaan on lukkorengaspihdit (noin 5 euroa esim Biltemasta). Lisäksi tarvitset hiukan sorminäppäryyttä ja asianmukaista, elintarvikehyväksyttyä rasvaa/voiteluainetta (itse tosin sain apua Kaffecentralenista).

Itse tein homman seuraavien viestien kuvaamalla tavalla (huom - laita kaikki irroittamasi osat talteen uudelleen kokoamista varten!). Toivottavasti tästä on hyötyä muillekin :D

T.Teme
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:45:14 ap
Irroita männän varren päässä oleva mutteri sekä sen alla oleva lukitusmutteri. Tämä on hyvä tehdä enne seuraavaa vaihetta, jottei männänvarsi pääse pyörimään muttereita irroitettaessa.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:46:27 ap
Irroita vivun lukituspinnit.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:47:53 ap
Irroita vivun lukitustapit ja vipu. Huomaa vivussa olevien reikien sijainti että osaat asentaa sen takaisin okein päin!
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:49:14 ap
Muista myös irroittaa ja laittaa talteen lukitustapin/vivun ohjain (jos se ei tipahda ulos itsestään vipua irroitettaessa niin se varmasti tippuu myöhäisempien vaiheiden aikana).
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:50:28 ap
Irroita grupon kiinnistyspultit ja tämän jälkeen irroita gruppo.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:51:41 ap
Käännä gruppo ylöalaisin ja paina sitä alaspäin.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:52:28 ap
Näin männänvarsi työntää suihkusihdin ja grupon tiivisteen ulos.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:53:22 ap
 Mäntä, männävarsi, suihkusihti heti irroituksen jälkeen. Ei kovin paljoa likaa ja moskaa, mutta puhdistus oli mielestäni kuitenkin tarpeen. Tässä vaiheessa kannattaa myös tsekata että mäntä on kunnolla kiinni varressa (männillä on joskus tapana kiertyä osittain irti ja aiheuttaa esim este veden pääsylle gruppoon).
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:54:21 ap
Sitten aletaankin tutkia grupon sisuksia. Huomiona millenium -mallisen (eli tuoreempien, vuonna 2000 tai sen jälkeen valmistettujen) Pavonin grupoista löytyvä muovinen eriste ylikuumenemisongelmien vähentämiseksi.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:55:18 ap
Mutta palataan asiaan. Seuraava tehtävä oli mielestäni hankalin koko prosessissa. Grupossa olevan männänvarren tiivisteen poistamiseksi pitää ensin poistaa lukkorengas (omassa Pavonissani tämä oli grupon sisällä kohta joka oli kerännyt eniten moskaa ja lukkorenkailla oli ainakin ennen tapana ruostua). Tätä varten tarvitset lukkorengaspihdit. Kun tuon renkaan on saanut keploteltua pois, niin sen alta löytyy messinkinen rengas ja sen alta puolestaa itse tiiviste. Huomaa kuinka päin vanha tiiviste on asennettu, jotta osaat laittaa uuden oikein päin.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:55:54 ap
Tässä vielä selvennyksen vuoksi kuva tuosta lukkorenkaasta ja tarvittavista pihdeistä.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:56:33 ap
Siistitty gruppo, jossa uusi männän varren tiiviste jo paikoillaan.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:57:55 ap
Ja edelliseen on tässä kuvassa lisättu se messinkirengas ja lukkorengas.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:58:48 ap
Sitten onkin aika siirtyä takaisin itse männän pariin. Leikkasin vanhat tiivisteet poikki terävällä veitsellä niiden irroituksen helpottamiseksi. Mattoveitsikin käy, mutta kannattaa olla varovainen, ettei vahingoita itse (muovista) mäntää. Huomaa kuinka männän kaksi tiivistettä on asennettu - leveämpi osa ulommaksi.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 03:59:33 ap
Uudet tiivisteet saa paikoilleen melko helposti ihan sormivoimalla. Kannattaa kuitenkin upottaa tiivisteet kuumaan veteen joksikin aikaa, jotta kumi pehmenee ja asennus helpottuu. Varmista että asennat tiivisteet oikein päin. Tässä uudet tiivisteet on paikoillaan ja mäntääkin on siistitty.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:01:35 ap
Vaikein osuus on nyt takana ja voimme aloittaa Pavonin uudelleenkokoamisen. Voitelin männän tiivisteet ja männän varren kevyesti asianmukaisella rasvalla. Pieni määrä riittää.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:02:17 ap
Levitin myös pienen määrän rasvaa grupossa olevan sylinterin sisäpinnalle, vaikka tämä ei olekaan välttämätöntä.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:02:55 ap
Männän saaminen takaisin gruppoon uusien tiivisteiden kanssa on hiukan hankalaa. Tuo pieni määrä rasvaa kuitenkin auttaa. Tämän lisäksi, voi tylpällä esineellä auttaa ja ohjata tiivistettä sisään sylinteriin nuolen osoittamasta kohdasta samalla kun pyörittää ja kevyesti painaa mäntää. Kun ensimmäisen tiivisteen saa sisään, niin loppu sujuukin helposti.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:03:41 ap
Mäntä tuoreine tiivisteineen on takaisin paikoillaan.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:04:21 ap
Seuraavaksi asennetaan takaisin puhdistettu suihkusihti ja uusi grupon tiiviste. Vedä mäntä ylimpään asentoonsa ettei se ole esteenä. Tiivisteen voi painaa paikoilleen sormilla ja tämän jälkeen auttaa portafiltterillä (näin tiiviste asettu oikealle paikalleen ja samalla tulee testattua käytännön istuvuus tuon kahvan kanssa).
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:04:59 ap
Viimeinen vaihdettava tiiviste on grupon ja boilerin välissä. Se irtoaa helposti. Ennen uuden tiivisteen laittamista paikoilleen kannattaa tarkistaa ettei tiivisteen urassa ole roskaa tai muuta likaa joka voisi aiheuttaa ongelmia tiiveyden suhteen.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:05:33 ap
Tämän jälkeen olemmekin loppusuoralla ja voimme kiinnittää grupon takaisin paikoilleen.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:06:12 ap
Viimeiseksi käydään läpi kohdat 1-5 käänteisessä järjestyksessä, eli grupon pultit kiinni, lukitustapin ohjain paikoilleen, vipu ja lukitustapit paikoilleen ja viimeiseksi lukitustappien pinnit takaisin paikoilleen. Urakka on valmis ja Pavoni on kiilloitusta vaille valmis! Muistithan laittaa kahvan paikoilleen oikein päin?
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 06, 2007, 04:06:46 ap
Kuvassa vanhat tiivisteet jotka olivat siis huollon jälkeen roskistavaraa...
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Niko - Huhtikuu 08, 2007, 17:23:34 ip
 Juuri oikeaan aikaan tulivat ohjeet. Olen tässä aikonut tehdä Pavonille kevät huoltoa ja nämä kuvat kyllä auttavat asiaan. Kiitos.
 Mistäköhän ostit tiivisteet?
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 08, 2007, 23:37:49 ip
Tiivistesarjan ostin itse asiassa Köpiksestä Pavoneja myyvästä liikkeestä noin 15 euron hintaan. Suomessa kysyisin ensimmäisenä Kaffecentralenista, joka on ymmärtääkseni maahantuojan valtuuttama huoltaja Pavoneille.

T. Teme
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Niko - Huhtikuu 09, 2007, 10:47:31 ap
Itse asiassa luulen saavani tiivisteet helpommin Köpiksestä kuin Hesasta. Kauniimpi puoliskoni hyppää siellä jatkuvasti työ-asioissa  tuoden mukanaan mm. Risterietin papuja, niin tiivisteet tulee kyllä samalla. Mikähän paikan nimi ja osoite on?
T: Niko
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Teme - Huhtikuu 09, 2007, 10:54:55 ap
Østerlandsk Thehus (http://www.osterlandskthehus.dk/) on paikan nimi ja osoite on Nørrevoldgade 9. Liike sijaitsee ihan Nørreportin metro/juna-aseman vieressä, eli liikkumisen kannalta helpossa paikassa.

T. Teme
Otsikko: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: akallio - Huhtikuu 10, 2007, 00:30:48 ap
Lainaus käyttäjältä: Teme
asianmukaista, elintarvikehyväksyttyä rasvaa/voiteluainetta (itse tosin sain apua Kaffecentralenista).


Tähän voi käyttää huulirasvaa. Toimii hyvin ja on elintarvikehyväksyttyä, luonnollisesti.
Otsikko: Vast:Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: hirvi - Huhtikuu 11, 2007, 13:51:45 ip
Oli niin selkeät ohjeet että uskaltaa kokeilla, kun tulee ajankohtaiseksi. Kiitos.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: äyni - Marraskuu 18, 2011, 16:14:00 ip
Tuossa saatuani Pavonin, vaihdoin siihen ensimmäiseksi tiivisteet. Tiivistepaketin mukana tuli pieni määrä voiteluainetta, silikonipohjaista tiettävästi. Kuitenkin parissa viikossa mäntä jäykistyi aivan liian jäykäksi. Kahvin teko ei meinannut onnistua millään. Joko "rasvaa" oli alunperin liian vähän (olisin perstuntumalla laittanut enemmän, mutta kun ei riittänyt) tai sitten jokin syö sitä tuolta koneesta.
Molykotea en tähän hätään onnistunut hankkimaan, mutta elintarvikehyväksyttyä spraysilikonia kuitenkin. Koostumus notkisteen haihduttua on minun ymmärrykseni mukaan kerrassaan oivallinen, tiivisteiden mukana tullut oli liian paksua.

Kattotaan ny, kuin tuo toimii. Ainakin sitä on helppo lisätä männänvarteen tarvittaessa. Tuli erittäin liukas, mutta kyllä se tuosta pian tasoittuu.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Tinuri - Marraskuu 18, 2011, 16:24:44 ip
Kyllä se mukana tuleva rasva lienee molykote 111:tä
Arvelisin sen riittävän helposti jopa useampaankin rasvaukseen, vaikka määrä onkin tosi pienen näköinen.

Saitkos selville, mikä jäykistyi? Laitoithan myös itse sylinterin seinämiin? Eikä vain varteen.

Olli
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: ramo - Marraskuu 18, 2011, 16:33:19 ip
Sama kokemus tiivisteiden vaihdon jälkeisestä jäykistymisestä. Itse ajattelin, että tiivistepaketin mukana tulleen vähäisen voiteluaineen tarkoitus oli vain auttaa asennustyössä, eikä toimia pidempiaikaisena voiteluaineena. Kylmänä mäntä on tosiaan jäykkä, mutta notkistuu nopeasti, kunhan kone lämpenee.

Onko Tinurin pavoni niin hyvässä rasvassa, että mäntä liikkuu myös kylmänä sujuvasti, vai vasta lämpimänä?
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Tinuri - Marraskuu 18, 2011, 16:44:04 ip
Helpolla on liikkunut molemmissa Pavoneissa myös kylmänä.

Oliskohan kyse siitä, että ette ole rasvannut sylinteriä olleskaan?
Tuo "oikea rasva" pysyy kyllä kuumassakin kiinni, eikä liukene pois.

Se poistuu kyllä esim. E-61 gruposta kafizalla, jolloin pitää usein Molykotea lisätä huuhtelun jälkeen.
Tuonne Piccolon sylinteriinhän ei saa oikein aineita menemään, paitsi joskus sitruunahappoa ja sitäkään ei kannata minun mielestäni ottaa ulos grupon kautta, vaan suurimmaksi osaksi ihan korkista kaatamalla.
Ja sitruunahappo nyt ei Molykotea poista, vaikka ottaisikin hapot pois grupon kautta...

Olli
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: äyni - Marraskuu 18, 2011, 16:48:53 ip
Kyllä se mukana tuleva rasva lienee molykote 111:tä
Arvelisin sen riittävän helposti jopa useampaankin rasvaukseen, vaikka määrä onkin tosi pienen näköinen.

Saitkos selville, mikä jäykistyi? Laitoithan myös itse sylinterin seinämiin? Eikä vain varteen.

Olli

Molykotea oli niin niukasti, että sitä sai juuri ja juuri levitettyä ohuimman mahdollisen kerroksen männänvarteen ja männän tiivisteisiin. Sylinteriseinämiin siitä ei riittänyt. Liekö sattunut harvinaisen niukka määrä.
Toki varmaan kolmannes voiteesta jäi pusiin seinämiin eikä tullut pois vaikk a kuinka yritti.

Luulen, että jäykistyminen oli männänvarren ja sen tiivisteen välistä.  männänvarren juureen oli kertynyt jähmettynyt voiteluainerengas. Osasyynsä oli varmasti siinä, että jouduin erinäisistä syistä (ehkä kuitenkin lähinnä laiskuudesta) tekemään osan happopuhdistuksista tiivisteiden vaihdon jälkeen.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Tinuri - Marraskuu 18, 2011, 17:37:28 ip
Niin,

Itse en vaihtanut (laiskuuttani) ihan toimivia varren tiivisteitä ollenkaan.
Toisaalta, mulla on tota Molykotea tuubillinen... Tervetuloa noutamaan etusormellinen.

Olli
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: äyni - Marraskuu 18, 2011, 17:48:48 ip
Tuota oli ilmeisesti käytetty puhdistamatta kertaakaan, ja ilmeisesti ihan kohtuullisen paljon. Oli hävyttömän likainen, ei ollut vaihtoehtoa, että vaihdetaanko vai ei.

Kiitos rasvatarjouksesta, mutta uskon pärjääväni tuolla spraysilikonilla.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: ramo - Marraskuu 18, 2011, 21:00:07 ip
Rasvailin männän, sylinterin, tiivisteet yms. Kilkkeet. Voiteluainetta oli tosiaan vaan niin niukasti, ettei sitä kovin paljoa per osa riittänyt.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: wanico - Marraskuu 20, 2011, 16:35:30 ip
Helpolla on liikkunut molemmissa Pavoneissa myös kylmänä.

Se poistuu kyllä esim. E-61 gruposta kafizalla, jolloin pitää usein Molykotea lisätä huuhtelun jälkeen.


Minulla on sama kokemus useammasta vipukeittimestä. Ennemminkin tulee mieleen, että tuliko laitettua jompi kumpi tiivisteistä väärinpäin jos mäntä ei kulje kunnolla. Toinen mikä tulee mieleen on väärä rasva joka eltaantuessaan alkaa muistuttaa ominaisuuksiltaan lähinnä pihkaa. Mielestäni rasvan käyttö tiivisteen vaihdon yhteydessä liittyy lähinnä siihen että tiiviste saadaan ehjänä paikoilleen. Konetta käytettäessä voitelun suorittaa vesi eikä sylinteriin hankalasti lisättävä rasva.


Ja vielä Tinurille ja miksei muillekkin E-61 käyttäjille, kuinka lisäät rasvat grupon sisään? Minulla oli joskus tapana suhauttaa spray-molycotet blindiin ennen viimeistä takaisinhuuhtelua. Mutta se tapa jäi kun en huomannut sen tuovan mitään etua.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: jiitee - Marraskuu 20, 2011, 17:07:07 ip
Ja vielä Tinurille ja miksei muillekkin E-61 käyttäjille, kuinka lisäät rasvat grupon sisään? Minulla oli joskus tapana suhauttaa spray-molycotet blindiin ennen viimeistä takaisinhuuhtelua. Mutta se tapa jäi kun en huomannut sen tuovan mitään etua.

Kampi irti grupon sivusta ja pinnat ensin kuiviksi.

Blindin kautta tekemässäsi käsittelyssä on ongelmana se, että aine hylkii tehokkaasti kosteutta ja ei tartu kosteisiin pintoihin mekanismin sisällä.

Lisäys:

Näemmä joskus sepustin ohjetta kahwikiinkin: http://www.ristretto.fi/kahwiki/E61_voitelu
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Tinuri - Marraskuu 20, 2011, 17:11:13 ip
Ja vielä Tinurille ja miksei muillekkin E-61 käyttäjille, kuinka lisäät rasvat grupon sisään? Minulla oli joskus tapana suhauttaa spray-molycotet blindiin ennen viimeistä takaisinhuuhtelua. Mutta se tapa jäi kun en huomannut sen tuovan mitään etua.
Juu,
eihän siellä grupon sisällä mitään voideltavaa E-61:ssä olekaan (toisin, kun mielestäni Piccolassa on).
Tarkoitin vain sitä, että Cafiza huuhtelu poistaa rasvan (kahvirasvan, tai Molykoten) grupon vipumekanismista ja se alkaa narisemaan, kitisemään ja jäykistyy...
Sen jälkeen minun on pakko aukaista vipukammio ja voidella tapit ja epäkesko, jotta ei tee häijyä, kun kääntää vipua.

Mistäs olet saanut hankittua Cow/Molykote 111:tä sprayna?
Voisi olla tosi hyvä kama takaisinhuuhteluun Cafizan jälkeen?

Olli

Muoks:
Jiitee jo ehtikin vastata tähän. Ehkä se pura-kuivaa-voitele-kasaa onkin ihan paras.

Å
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: wanico - Marraskuu 20, 2011, 17:49:13 ip

Mistäs olet saanut hankittua Cow/Molykote 111:tä sprayna?
Voisi olla tosi hyvä kama takaisinhuuhteluun Cafizan jälkeen?

Olli

Sprayna käyttämäni tuote oli kotimaisen Pentisolin purkittamaa ja jonkun tietäjän mukaan täysin identtistä molycote111 nimellä myytävän kanssa.

Tuotetta voi olla hankalaa löytää kuluttajamyynnistä. Käsittääkseni sitä käyttävät ammattilais ruoanvalmistuslaitteita kokoavat ja huoltavat yritykset. Minun purkkia saat kyllä testikäyttöön lainaksi jos sen vielä löydän.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: ramo - Marraskuu 21, 2011, 09:32:50 ap
Minulla on sama kokemus useammasta vipukeittimestä. Ennemminkin tulee mieleen, että tuliko laitettua jompi kumpi tiivisteistä väärinpäin jos mäntä ei kulje kunnolla. Toinen mikä tulee mieleen on väärä rasva joka eltaantuessaan alkaa muistuttaa ominaisuuksiltaan lähinnä pihkaa. Mielestäni rasvan käyttö tiivisteen vaihdon yhteydessä liittyy lähinnä siihen että tiiviste saadaan ehjänä paikoilleen. Konetta käytettäessä voitelun suorittaa vesi eikä sylinteriin hankalasti lisättävä rasva.

Jos "männänrenkaat" on asennettu väärin päin, muitakin ongelmia kuin männän jäykkyys pitäisi kyllä ilmetä. Vesi luultavimmin tulisi jo boilerin paineella läpi tai vettä ei tulisi ollenkaan, vaikka vipua nostaa - riippuu siitä, millä tavalla väärin tiivisteet ovat. Toisekseen männänhän pitäisi liikkua toiseen suuntaan paremmin kuin toiseen, jos vain toinen tiiviste on väärin. Eli en oikein usko, että männän jäykkyys selittyy tällä.

Nyt kun oikein muistelen, niin omalla kohdalla taisi käydä, niin että lisäsin asennusvaiheessa, lähinnä molykoten niukkuuden takia, mäntään ja sylinteriin apteekista hankittua vaseliinia molykoten kaveriksi. Ajatus oli, että vaseliini lähtee pois heti ensimmäisellä käytöllä (ja niin myös kävi). Tässä kohden herää kaksi kysymystä: Voiko valkovaseliini kuitenkin jämähtää sekoituttuaan molykoten kanssa? Tai voiko valkovaseliini jotenkin liuottaa molykoten pois?
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: wanico - Marraskuu 22, 2011, 06:01:42 ap
Jos suljettiin pois se että männänrenkaat ovat väärin asennettu, tai vioittuneet jo asennusvaiheessa. Niin kolmantena mahdollisuutena minulle tulee mieleen koneen ikä. Omat käyttökokemukseni liittyvät lähinnä alle viisi vuotiaisiin pumppukeittimiin. En ole havainnut yhdessäkään minkäänlaisia merkittäviä kulumisjälkiä sylinterin sisäpinnassa joka voisi aiheuttaa ylimääräistä kitkaa. Mutta lähes poikkeuksetta vesisäiliön alla jalkasokkelin sisäpuolella jossa koneen sähköt sijaitsevat on kosteus usein tehnyt tuhojaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että koneen normaali käyttö ei vaadi sylinteriseinien rasvaamista. Mielestäni tiivisteiden vaihdon jälkeen menee vähintään 10-20 kuppia kun kahva on tunteeton lerppa. Ennen kun kumin ja teräksen luonnollinen kitka saavutetaan. Vertailukohtana pidän uutta vasta käyttöönotetun laitteen vastaavaa jäykkyyttä.

Eihän mikään tietenkään estä pitämään sylinteriä öljyttynä. Silloin tuo Pentisolin moly HD H-1 saattaa olla käytössä kätevämpi kuin molycote 111. Normaalin vaseliinin sulamispiste on niin alhainen että se huuhtoutuu todennäköisesti parin käyttökerran aikana pois.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: ruupert - Marraskuu 23, 2011, 10:54:49 ap
Omassa koneessani vipu ei liiku ilman kohtalaista voimankäyttöä jos kone ei ole lämmin. Hyvin toimii. Kyseessä on La Pavoni Professional, voitelin vuosi sitten tiivisteiden vaihdon yhteydessä myös sylinterin sisäpinnan.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Franssales - Joulukuu 08, 2011, 14:40:20 ip
Teme, passaako sinulle, että teen näistä kuvistasi ja teksteistä pdf-ohjeen?

Jos, niin kenelle credit? Teme@www.ristretto.fi, nimi vai jotain muuta?
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Tuomas - Joulukuu 08, 2011, 22:57:12 ip
Sattuneista syistä olen viime aikoina tutkinut aika paljon Europiccola-materiaalia. PDF ohjeeseen voisi laittaa kahvan takaisin kiinnitykseen vielä maininnan männän korkeuden säädöstä noilla kahdella ylämutterilla. Jos mäntä jää liian  alas, se saattaa pukata suihkusihdin paikoiltaan kahvan ollessa ala-asennossa. Toisaalta se ei saisi turhan ylöskään erään You tube  ohjeen mukaan tulla. Itse en toki käytännössä tiedä miten paljos siinä on oikeasti säätövaraa. Mutta jos tämä vaikuttaa käytännössä tärkeältä.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 08, 2011, 23:44:24 ip
Sen mutterin voi tosiaan laittaa niin, että mäntä vähintäänkin haittaa kahvan laittamista paikoilleen, josko suihkusihti ei pois lähde, kun kahvan ja männänvarren yhdistävä pinni ottaa aika pian kiinni gruppoon. Itse olen laittanut mutterit siten, että kahva paikoilleen ja mäntä saa levätä vapaasti suihkusihdin päällä. Mutteri sitten justiinsa sen verran kiinni, että mäntä jää tuolle kohdalle. ei siitä kyllä kovin pitkälti ole kierteen loppuun, korkeintaan milli-puoltoista.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: Franssales - Joulukuu 09, 2011, 15:12:55 ip
PDF ohjeeseen voisi laittaa kahvan takaisin kiinnitykseen vielä maininnan männän korkeuden säädöstä noilla kahdella ylämutterilla. ... jos tämä vaikuttaa käytännössä tärkeältä.

Tuntuu aiheelliselta. Monessa käytetyssä vehkeessä säätö on jotenkin poskellaan. Parhaillaan minulla on erittäin hyväkuntoinen laite, mutta kahvaa ei saa ihan ylös, tai siis tulee muut osat vastaan melkein heti kun kanavat aukeavat.
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: markansuutari - Joulukuu 10, 2014, 10:59:52 ap
Tämä on loistava ohje ja sen kanssa on pari kertaa gruppon tiivisteet vaihtuneet.

Korjaamohintojen innoittamana kysyisin vielä että:

-miten höryventtiilin saa purettua? Se, mikä kanittaa on höyryventtiilin nuppi. Siinä on jonkinlainen niitti joka pitänee painaa läpi, tarvitaanko erikoistyökaluja?

-vuotaako alapäässä lähinnä vastuksen kumitiiviste, ja onko se helppo vaihtaa itse, tarvitaanko erikoistyökaluja?

kiitti,

markansuutari
Otsikko: Vs: Pavonin tiivisteiden vaihto (ohje)
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 10, 2014, 11:17:01 ap
Siinä nupissa on jousisokka. Pitäisi lähteä ihan vain jollain työntämällä, ei suuremmin väliä millä. Pieni talttameisseli sokkaa vasten ja vasaralla naputellaan irti, se on ollut minun taktiikkani.

Vastus taitaa olla kiinni kolmella kuusiokoloruuvilla, sen irrottaminen ei ole suurikaan temppu. Tiivisteenä on tietääkseni kaikissa malleissa O-rengas, ainakin kahta erilaista taitaa olla.
Sitten taasen tankin kiinnitys on kinkkisempi juttu ja tiivistekin on hankalampi, ainakin vanhoissa koneissa.
Kumpaakaan tiivistettä ei kannata vaihtaa kuin tilanteissa, jossa kone joudutaan purkamaan, tai jos jostain syystä tulee vuoto.