Ristretto
Muu keskustelu => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Kahvikissa - Maaliskuu 04, 2009, 01:29:56 ap
-
Minkälaista kirjallisuutta kahvin ystävät täällä lukevat? Itsellä on kirjojen lukeminen vähän jäänyt vähemmälle viime vuosina. Aiemmin olen kirjoja ja niiden lukua harrastanut paljonkin. Sydäntä lähellä on jo nuoresta lähtien ollut scifi, ensimmäinen "oikea" scifi-romaani taisi olla Arthur C. Clarken Lapsuuden loppu ja siitä innostuin tästä genrestä ja luettua on tullut aika iso osa kaikesta suomeksi julkaistusta scifistä. Sydäntä lähellä Clarken lisäksi, on sellaiset kirjoittajat kuin Asimov, Le Guin, David Brin, Greg Bear, Octavia Buttler, Simak jonka mainion Väliasema teoksen jo mainitsinkin eilen toisessa viestissä.
-
Clarken tuotannon olen minäkin lukenut moneen kertaan. Useimmin lukemani lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarja ovat myös niitä moneen kertaan luettuja. Veikko Huovisen huumori uppoaa, kuin myös Markus Kajon. Ja tykkäsin minä Harry Pottereistakin. Nykyään kyllä tulee luettua vähemmän kuin ennen. Aina joskus tekee hyvää ottaa lomaa netistä ja telkkarista ja lukaista joku hyvä kirja yhteen pötköön.
-
Clarken tuotannon olen minäkin lukenut moneen kertaan. Useimmin lukemani lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarja ovat myös niitä moneen kertaan luettuja. Veikko Huovisen huumori uppoaa, kuin myös Markus Kajon. Ja tykkäsin minä Harry Pottereistakin. Nykyään kyllä tulee luettua vähemmän kuin ennen. Aina joskus tekee hyvää ottaa lomaa netistä ja telkkarista ja lukaista joku hyvä kirja yhteen pötköön.
Ilmeisesti sitten tykkäät scifistä, oletko lukenut Asimovia? Itse jumalat on hänen yksi parhaita, ellei paras. Ja on ne teräsluolaromaanitkin hyviä. Kaikkein eniten olen tykännyt Linnunradan käsikirja liftareille kuunnelmana ja sitähän se kai on ollut alkujaankin. Olikos se masentunut robotti Alvin niminen? se oli todella hauska hahmo siinä kuunnelmassa. Ei kovin paljoa ole tullut harrastettua huumorikirjallisuutta, mutta aika hauska oli Heinleinin Tuomiopäivän komedia. Monesti olen lukenut myös Robert Sheckleyn Matkalippu Utopiaan novellikokoelmaa, siinä vasta hauskoja scifinovelleja! Suosittelen jos ei ole tuttuja.
-
Kyllä hyvä scifi kiinnostaa. Siis sellainen, joka perustuu tieteellisesti katsoen mahdollisiin asioihin, eikä satuiluun tai mystiikkaan. Asimovia ei ole tullut luettua, mutta pitäisi kyllä tutustua.
Marvin oli nimeltään tämä paranoidi androidi, joka vihasi elämää, ja epäonnisten aikahyppyjen ansiosta eli monta kertaa vanhemmaksi kuin maailmankaikkeus :) Lentämään opettelu voisi myös olla hauskaa. Sehän tapahtuu yksinkertaisesti niin, että heittäytyy rähmälleen, mutta sitten kesken ilmalennon ällistyy jostain niin, että unohtaa mitä on tekemässä, eikä muista osua maahan.
-
Nuorenpana kirjojen lukeminen meni välillä jopa fanaattisuuden puolle (kirja/päivä), nykyisin on jäänyt vähän taka-alalle muiden aktiviteettien johdosta. Kirjaston Scifi, fantasia ja kauhu -hyllystöt tuli nuortenkirjojen jälkeen koluttua aikalailla läpi. Jossain vaiheessa sitten hoksasin sieltä englanninkieliset kirjat joista löytyikin paljon suomentamatonta mielenkiintoista tavaraa (Terry Pratchett, Raymond E. Feist ja Iain M. Banks taisivat olla ensimmäisiä). Tämän jälkeen jäikin englanti päälle ja viimeiset 10 vuotta on yli 90% luetusta kirjallisuudesta ollut tällä kielellä.
Itselläni ainoa kirja (sarja) joka on tullut luettua useampaan kertaan taitaa olla nuo liftarikirjat sekä suomeksi että alkuperäiskielellä x2.
Nyt on "työn alla" vanhoja kauhu/fantasia klassikoita: Amazonista tilatut H.P. Lovecraftin "Omnibus" -koosteet sekä Robert E. Howardin "The complete chronicles of Conan: Centenary edition". Lisäksi koriin lähtee aina uusin Pratchet paperbackinä (kaveri on tosin viimeaikoina hieman "rauhoittunut" ja sortunut tiettyihin maneereihin hahmojensa kanssa, mutta irtoaa sieltä vielä oivalluksiakin).
...paitsi että nykyisin tulee kyllä taas luettua (ääneen) niitä lastenkirjojakin. :)
-
Kyllä hyvä scifi kiinnostaa. Siis sellainen, joka perustuu tieteellisesti katsoen mahdollisiin asioihin, eikä satuiluun tai mystiikkaan. Asimovia ei ole tullut luettua, mutta pitäisi kyllä tutustua.
Taidan olla hiukan eri mieltä, ei scifin tarvitse olla hard-scifiä ollakseen hyvää. Ja mystiikka voi olla mitä parhain mauste scifissä ja antaa siihen sitä jotain joka tekee kirjasta loistavan. Voihan fantasiakin olla hyvää ja se jos mikään, ei pohjaudu tosiasioihin. En kyllä juurikaan perusta fantasiasta, mutta voihan se silti olla hyvää vaikken siitä itse välitä. Asimoviin kannattaa tosiaan tutustua, onhan hän yksi suurista scifin kirjoittajista.
Marvin oli nimeltään tämä paranoidi androidi, joka vihasi elämää, ja epäonnisten aikahyppyjen ansiosta eli monta kertaa vanhemmaksi kuin maailmankaikkeus :) Lentämään opettelu voisi myös olla hauskaa. Sehän tapahtuu yksinkertaisesti niin, että heittäytyy rähmälleen, mutta sitten kesken ilmalennon ällistyy jostain niin, että unohtaa mitä on tekemässä, eikä muista osua maahan.
Joo, Marvinhan se olikin! Lentäminen voisi tosiaan olla hauskaa, ei vaan ole ihan halpaa. Laskuvarjolla hyppääminen tai varjoliitimellä lentäminen voisi olla kivaa, en vaan tiedä uskaltaisiko sitä hypätä?... Kuumailmapallossa olen ollut sekä Bulgariassa riipuin veneen vetämässä vetovarjossa, hienoja kokemuksia molemmat.
-
Kyllä fantasia toimii. En vaan osaa suhtautua scifiin, joka heittäytyy fantasiaksi. Kun fantasia ei väitäkään kuvaavansa mahdollista tulevaisuutta, ei ongelmaa. Esim. tuo Taru Sormusten Herrasta ja sen taustoja valottava Silmarillion ovat hyvinkin mielenkiintoisia. Scifissa Clarken tyyli oli minusta hieno. Hän keikkui mahdollisen rajalla, muttei hyppinyt sen yli. Clarken kirjoissa pitkän matkan ongelmaa ei sivuuteta keksimällä valoa nopeampi avaruusalus.
-
Kyllä fantasia toimii. En vaan osaa suhtautua scifiin, joka heittäytyy fantasiaksi. Kun fantasia ei väitäkään kuvaavansa mahdollista tulevaisuutta, ei ongelmaa. Esim. tuo Taru Sormusten Herrasta ja sen taustoja valottava Silmarillion ovat hyvinkin mielenkiintoisia. Scifissa Clarken tyyli oli minusta hieno. Hän keikkui mahdollisen rajalla, muttei hyppinyt sen yli. Clarken kirjoissa pitkän matkan ongelmaa ei sivuuteta keksimällä valoa nopeampi avaruusalus.
Jotenkin mun mielestä fantasia tuppaa olemaan aika kliseistä, aika suuri osa fantasiasta pyörii samojen miekka & magia juttujen ympärillä... Scifissäkin on toki omat kliseensä, mutta kuitenkin on enemmän tyylejä, aiheita ja mahdollisuuksia, joista voi juttuja sommitella. Kaikki kunnia hard-scifille mutta ei mua haittaa jos jutussa on valoa nopeampi avaruusalus, jos se on tarinan kannalta perusteltu. Clarke on kyllä aina ollut yksi mun suosikeista, kerrontatyyli ja ne monissa kirjoissa olevat kosmiset visiot on aina miellyttäneet minua. Pidän monenlaisesta scifistä ja esimerkki pienimuotoisesta scifistä on Robert Silverbergin kolmen kertomuksen kokoelma "Purjehdus Bysanttiin" on hieno lukukokemus ja varsinkin nimikertomus on todella upea. Scifi tosiaan voi venyä hyvin monentyyliseksi, aina ei tarvitse olla avaruusaluksia ym. "kliseitä" hyvä scifi-romaani voi alkaa siitäkin kun avaruusmatkalta palataan maahan, kuten Stanislaw Lemi'in "Paluu tähdistä" romaanissa ja tätäkin voi suositella lämpimästi.
-
Jatketaampas tätä kirjakeskustelua vielä, jospa joku vielä innostuisi kertomaan lukemisistaan lisää.
Itse tykkään scifistä mutta myös paljon rikosromaaneista, ns. dekkareista olen kasvanut eroon jo nuoruudessa. Eniten tykkään realistisistä rikosjutuista. Yksi parhaimpia on norjalainen Karin Fossum (http://fi.wikipedia.org/wiki/Karin_Fossum). Hänen rikosromaaninsa ovat mielenkiintoisia ja usein myös yllättäviä.
-
Miten kattavaa listaa tänne uskaltaa laittaa?
Edellä mainittu Veikko Huovisen tuotanto upposi 1980-luvulla. Sieltä luulen saaneeni ensisykäyksen herkutteluun - siis Lampaansyöjistä, Hamsterista ja alkoholikeskeisestä Mikäpä tässä kokoelmasta.
Sormusten Herra tulee luettua pari kertaa vuosikymmenessä. Viime viikolla päättyi siis kuudes kerta.
Scifi ei uppoa lainkaan. Astronomia ja kosmologia ovat puolestaan vakituista lukemistoa.
Dekkareista tämän kuluvan vuosikymmenen aikana olen pitänyt Venäläisen Boris Akuninin Erast Fandorin tutkimukset sarjasta, sekä kiinalaisen Qiu Xiaolongin Komissario Chenin tarinoista. Jälkimmäinen kirjailija ihailee moderneja ruotsalaisia yhteiskuntakriittisiä dekkareita.
Teologiaa luen aktiivisesti ammatin ja siihen liittyvän kiinnostuksen vuoksi.
-
Minä luen myös mielelläni kansantajuisia tiedekirjoja. Albert Einsteinin Erityisestä ja yleisestä suhteellisuusteoriasta ja Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ovat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Niin ja Esko Valtaojan trilogia.
Rikosromaanien parhaimmistoa on Dostojevskin Rikos ja rangaistus ;D Mutta kyllä Remestäkin on mukava lukea.
-
Minä luen myös mielelläni kansantajuisia tiedekirjoja. Albert Einsteinin Erityisestä ja yleisestä suhteellisuusteoriasta ja Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ovat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Niin ja Esko Valtaojan trilogia.
Rikosromaanien parhaimmistoa on Dostojevskin Rikos ja rangaistus ;D Mutta kyllä Remestäkin on mukava lukea.
Oon joskus kokeillut noita venäläisiä klassikoita ja olivat kyllä mun makuun liian raskassoutuisia... Remes on jäänyt jostai syystä paitsioon, ehkä sitä joskus voisi koklata.
-
Kahvinjuonti ilmeisesti vaikuttaa myös kirjavalintoihin?
Itse kalusin kahdesti "ajan LYHYEMPI historia":n, joka ilmeisesti on tiivistelmä "ajan lyhyt historia" sta?
Nyt on jo taas toiseen kertaan menossa "kultakutrin arvoitus".
Kofeiinii, tai nikotiini ilmeisesti heikentää omaksumiskykyä, tai sitten melko vaikeita käsitteitä runnotaan muuten vajavaisiin aivoihin liian tiuhaan.
Poikasena luin himokkaasti kaikkea scifiä tähtien sodista Asimoveihin...
O.K.
-
Parhaiten mieleen painunut scifi-lukukokemus oli Hyperion. Olin lukenut muistaakseni n. ensimmäiset 80 sivua, kun tajusin että kyseessä on loistava teos. Vielä paremmalta tuntui kun huomasin, että teoksesta oli lukematta vielä n. 600 sivua. Myöhemminkin löysin ilon aihetta kolmen yhtä pitkän jatko-osan olemassaolosta.
-
Viimeisin lukemani kirja taitaa olla Waltarin - Sinuhe Egyptiläinen, joka samalla on yksi parhaista joita olen lukenut. Umberto Econ - Ruusun nimi oli myös todella hyvä kirja, vaikka onkin fiktiivinen niin laittoi mukavasti pohtimaan keskiajan kirkon ja tiedemaailman suhdetta.
Jos pitäisi valita paras kirja jonka olen lukenut, niin se olisi Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi, vaikka jotkut laskevatkin sen lastenkirjaksi.
-Mikko-
-
Pikku prinssi on loistava. Jos sarjakuvista pidät niin suosittelen jyrkästi Hugo Pratt:n Saint-Exupery - Viimeinen lento. Ja sitten sen jälkeen kaikki Corto Malteset. Oikein hyvin piirrettyjä!
-
Lempikirjailijani on ehdottomasti Charles Bukowski. Niin lempeästi kirjoitettua tarinaa rujosta maailmasta. Myös kaikenlaisia matkakertomuksia on mukava lukea. Ja dekkareitakin kuluu. Sitten yritän aina ehtiä lukemaan myös klassikoita, viimeisimpänä F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu. Mainio kirja sekin.
Yleisesti pidän pokkareista enemmän kuin kovakantisista. Helpompi lukea.
-
Jaa että mitä kirjoja sitä luetaan. Hamassa nuoruudessani luin enemmän kuin olisi ollut kohtuullista, vähintään pari kirjaa päivässä noin keskimäärin. Vieläkin luen kirjan päivässä. Joistakin kirjailijoista on tullut suosikkeja. Pieni lista kirjailijoista ja teoksista joita tulee luettua vuosittain tai jotka ovat avanneet maailmankuvaani erityisesti, ei arvottavaa järjestystä:
Kurt Vonnegut, Teurastamo 5.
Stanislav Lem, tähtipäiväkirjat ja kyberias, ;D parasta scifin alalla ikinä
Tolkien, loru ja muut
Dostojevski, Idiootti
Volter Kilpi, Alastalon salissa (KÄSITTÄMÄTTÖMÄN HYVÄ!)
Leena Krohn, Matemaattisia olentoja
Steinbeck, Taivaan laitumet
Slocum, Yksin maapallon ympäri
Asimov, säätiö-sarja
Wittgenstein, Tractatus ja Varmuudesta
von Wright, Tiede ja ihmisjärki
Huovinen, rauhanpiippu ;D
van Gulik, Kiinalaiset kultamurhat
Chandler, Pitkät jäähyväiset
Westlake, Ottakaa pankki kiinni :D
Bulgakov, Saatana saapuu moskovaan
Hyry, Maatuuli
Kierkegaard, Pelko ja vavistus
Linkola, Johdatus 1990-luvun ajatteluun
Rooman klubi, Kasvun rajat
Hobsbawm, 1900-luvun lyhyt historia
Huizinga, Leikkivä ihminen
Tuomaala, Ihminen uhka luomakunnalle
Le Guin, Osattomien planeetta
Orwel, Eläinten vallankumous
Lönnrot, Kalevala ;)
Prat, Corto Maltese
-
Jaa että mitä kirjoja sitä luetaan. Hamassa nuoruudessani luin enemmän kuin olisi ollut kohtuullista, vähintään pari kirjaa päivässä noin keskimäärin. Vieläkin luen kirjan päivässä. Joistakin kirjailijoista on tullut suosikkeja. Pieni lista kirjailijoista ja teoksista joita tulee luettua vuosittain tai jotka ovat avanneet maailmankuvaani erityisesti, ei arvottavaa järjestystä:
Aika nopea lukija olet! Kyllä minäkin nuorena parhaimmillaan luin varmaan kirjan päivässä - ellei ollut kauhean paksu sellainen.
Le Guin, Osattomien planeetta
Sulta varmaan unohtui Le Guinin Pimeyden vasen käsi!
Varmaan paksuin lukemani kirja on ollut: Eiji Yoshikawa'n Musashi. Verraton eepos! Sen verran hyvä että on tullut luettua kahdestikin.
-
Varmaan paksuin lukemani kirja on ollut: Eiji Yoshikawa'n Musashi. Verraton eepos! Sen verran hyvä että on tullut luettua kahdestikin.
Sain tuon aikoinaan lainattua kaverilta jo oli tosiaan loistava teos. Olisi itse asiassa mukava lukaista uudestaan tai voisi jopa ostaa hyllyyn jos löytäisi laadukkaan painoksen.
T. Teme
-
Aika nopea lukija olet! Kyllä minäkin nuorena parhaimmillaan luin varmaan kirjan päivässä - ellei ollut kauhean paksu sellainen.
Sulta varmaan unohtui Le Guinin Pimeyden vasen käsi!
Listasta unohtui paljon muutakin. Jos kaikki hyvät kirjat olisi listannut, niin listaa näpyttelisin varmaan vieläkin. Mutta tuo Pimeyden vasen käsi, olen joko todella unohtanut kirjan tai en ole lukenutkaan. Nimi soitta jotakin kelloa kyllä. Googlasin hiukan, täytynee mennä kirjastoon huomenna...
Varmaan paksuin lukemani kirja on ollut: Eiji Yoshikawa'n Musashi. Verraton eepos! Sen verran hyvä että on tullut luettua kahdestikin.
Musashi on tullut luettua moneen kertaan. Myös Musashin oma kirja. (http://www.samurai.com/5rings/) Kaikkinaisia tappeluskirjoja on viimeisinä aikoina tullut kahlattua enemmänkin.
-
Lönnrot, Kalevala ;)
Minusta Kalevala ei edes tarvitse hymiötä, kannattaa kyllä lukea. Välillä erittäin tiukkaa riimittelyä, ja kauan aikaa siihen ei tuhraudu (kun juonenkin tietää jo).
-
Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia ovat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä
Tuo on varsin mainio kirja. Ajan suhteellisuus on mielenkiintoinen juttu. Oletkos Esa itse tähystellyt taivaalle?
Minä olen jonkin verran liittänyt tuohon lueskeluun kiikarointia ja tähtitaivaan oppaiden selailua. Hauskimpia hetkiä vietin tuossa eräänä talviaamuna seuratessani maapallon pyörimistä ikkunasta tähyillen. Viisi minuuttia kului mukavasti kuuta tuijotellessa ja miettiessä, ettei näe kuun liikettä vaan oman alustansa pyörimisen. Kannattaa kokeilla, jos kuu on jonkin paikoillaan pysyvän kohteen, kuten puun latvuksen takana. Kuu näyttää liikkuvan parissa minuutissa oman leveytensä verran maan pyörimisen vuoksi.
Yllä mainittiin myös proosasta tuo Eiji Yoshikawan Musashi. Kiikutin sen kirjastosta teini-ikäiselle pojalleni. Mielellään hän sitä lukee. Vaikuttaa lienee se, että harrastamme molemmat miekkailua - länsimaista urheilumiekkailua tosin. Itsekin olen sen pari kertaa lukenut. Hankin kirjan pohjalta tehdyn Samurai Trilogia-elokuvankin. Toshiro Mifune on pääosassa.
Nyt on luvussa Benedictus XVI:sta Jeesus Nasaretilainen ::)
ja proosana Khaleid Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Tässä on mielenkiintoista se, että afgaani-peräinen kirjailija kirjoittaa naisten asemasta Afganistanissa ja on kuitenkin itse mies. Tulee mieleen se etteikö naisella ole mahdollisuus aiheesta kirjoittaa. Hieno kirja joka tapauksessa.
-
Parhaiten mieleen painunut scifi-lukukokemus oli Hyperion. Olin lukenut muistaakseni n. ensimmäiset 80 sivua, kun tajusin että kyseessä on loistava teos. Vielä paremmalta tuntui kun huomasin, että teoksesta oli lukematta vielä n. 600 sivua. Myöhemminkin löysin ilon aihetta kolmen yhtä pitkän jatko-osan olemassaolosta.
Pistetääs taas tänne vähän eloa :-)
tuo Hyperion ja jatko-osansa on minulta vielä lukematta, vaikka hyllyssä ovatkin. Nyt kun useampaan vuoteen enää ole saanut viettää poikamieselämää, on lukeminen jäänyt vähemmälle. Ja myönnän että olen jäänyt koukkuun moneen tv-ohjelmaan... Mutta ehkä minä vielä joskus nuo luen.
-
Tuo on varsin mainio kirja. Ajan suhteellisuus on mielenkiintoinen juttu. Oletkos Esa itse tähystellyt taivaalle?
Tuleehan sitä tähyiltyä silmillä ja kiikareilla, mutta ei mitenkään järjestelmällisesti eikä isompien tötteröiden läpi. Mukavahan se on aina välillä katsoa, löytyykö se Andromedan galaksi vielä tai ihan vaan ihailla Plejadien, Orionin sumujen tai Saturnuksen renkaiden kauneutta kiikareilla nähtynä. Aika jännä on myös katsoa kun Kuu liukuu jonkun tähden eteen pimeä reuna edellä. Se kun pimenee kuin katkaisijasta napsauttaen. Mielenkiintoinen taivaan ilmiö on myös Iridium-satelliitin välähdys. Kannattaa bongata, ne on uskomattoman kirkkaita parhaimmillaan.
-
tuo Hyperion ja jatko-osansa on minulta vielä lukematta, vaikka hyllyssä ovatkin. Nyt kun useampaan vuoteen enää ole saanut viettää poikamieselämää, on lukeminen jäänyt vähemmälle. Ja myönnän että olen jäänyt koukkuun moneen tv-ohjelmaan... Mutta ehkä minä vielä joskus nuo luen.
Itse löysin juuri Hyperionin osalta aikaa lukemiselle työmatkalta (bussi, metro ja metroasemien pitkät liukuportaat).
-
Minusta Kalevala ei edes tarvitse hymiötä, kannattaa kyllä lukea. Välillä erittäin tiukkaa riimittelyä, ja kauan aikaa siihen ei tuhraudu (kun juonenkin tietää jo).
Hymiö viittasi Kalevalan tekijään. Kalevala on tavattoman mieltä kiinnittävää luettavaa, tarinat ovat upeita ja runomuodon ilmaisuvoima on Waltava! Tolkienhan (juutas) kopioi Kullervon tarinan lähes sellaisenaan TurinTurambarin tarinaan, mitä nyt laittoi louhikärmeksiä ja kaikkinaista larppausta sinne&tänne.
http://en.wikipedia.org/wiki/T%C3%BArin_Turambar#Inspiration
-
Tolkienhan (juutas) kopioi Kullervon tarinan lähes sellaisenaan TurinTurambarin tarinaan, mitä nyt laittoi louhikärmeksiä ja kaikkinaista larppausta sinne&tänne.
Tolkienia ei tosin varmaan kovin paljon voi syyttää fantasiakliseiden viljelystä, kun hän itse ne kehitti ja sen jälkeen kliseiksi muodostuivat. :)