Mulla oli aiemmin Bezzeran BZ07de, siis myös volumetrisellä katkaisulla. Eipä sitä tullut käytettyä, sillä lopputuotteessa oli aina useampien grammojen heittoja. Käytettävyyden kannalta oleellinen knoppi on myös se, että virtausmittari sijaitsee heti pumpun perään ennen ylipaineventtiiliä. Se ei siis suinkaan mittaa kuppiin päätyvän nesteen määrää, eikä edes uuttoon käytetyn, vaan pumpun pumppaamaa kokonaisnestemäärää, josta suurin osa palautuu ylipaineventtiilin kautta takaisin tankkiin. Kuppiin päätyvän nesteen määrä ei siis ole mitenkään vakio mikäli mitään kahvin valmisteluun liittyvää suuretta muuttaa. Karrikoiden, mittarin kannalta on aivan sama ajaako 100ml nestettä turkkilaisen vai pressojauhatuksen läpi, mutta tulos kupissa poikkeaa merkittävästi: toisesta se holahtaa läpi, kun taas toisesta ei tule mitään. Käytännössä tämä johti siihen, että volumetriaa olisi pitänyt olla uudelleenohjelmoimassa lähes päivittäin, mikä ei muutaman kahvin päiväannoksella tuntunut mitenkään mielekkäältä tai vaivanarvoiselta harjoitteelta.
Jos ei ole ihan niin nuuka uuttosuhteiden kanssa, ja varsinkin jos tarveperusta on melko vankka niinkuin nyt tuntuu olevan, niin en kiellä etteikö jokin volumetrinen ratkaisu olisi sopiva. Olemassaolevan koneen konversio vaikuttaa ajatuksena hankalalta, eikä suomessa tosiaan tietääkseni ole mitään Bezzeran huoltoa tai edustusta enää. Toivottavasti jokin tyydyttävä ratkaisu silti löytyy!