Ei nyt ihan tänään hankittuja, mutta viime aikoina kuitenkin.
Kuriiri kiikutti kotiin joukkorahoitusmyllyn. Kanson valmistaman Hikun.
Tästä oli joskus aikoinaan Kickstarter-ketjussa puhettakin.
55mm titaanipinnoitetut kartioterät (perinteisesti ulommaisen terän mukaan ilmaistuna). Kanso tykkää ilmoittaa koon sisäterän mukaan.
Myllyllä on nyt leikitty viikon päivät tjsp ja voin sanoa olevani tyytyväinen ostokseen. Kickstarterin kautta hinnaksi tuli postikuluineen vähän reilut sata euroa ja se on varsin kohtuullinen hinta Hikusta. Toistaiseksi olen käyttänyt Hikua vain espressoon ja cappuihin ja niissä se loistaa mainiosti. Pharos alkoi vähän temppuilemaan, joten en ole päässyt vertailemaan niitä keskenään, mutta näppituntumalla ollaan hyvin lähellä.
Varoituksen sanana sen verran, että ison maailman foorumilla ovat jotkut valittaneet, että heidän on vaikea saada kunnon otetta jauhaessa. Näin varmaan onkin pienihanduisilla. Tosin isokätiset ovat valittaneet, että heposti onnistuu jauhaessa muuttamaan karkeuden säätöä. Omalle handulleni Hiku tuntuu aika passelilta, mutta se ei ehkä ole mylly, joka kannattaa ostaa ainakaan kovalla rahalla sokkona. Toisaalta kaikista myllyistäni se tuntuu helposti antavan eniten vastinetta rahalle.
Se todettakoon, että kun Kanso mainosti Hikua erityisen nopeaksi myllyksi, niin ei se käytännössä juuri eroa esim Lido3:sta.
Toinen kahvilelu, joka on ollut jo jonkun aikaa käytössä on Aeropress-lisälaite Fellow Prismo.
https://fellowproducts.com/shop/prismo/Taitaa noita nykyisin saada ihan kotimaastakin, esim. Cremasta.
Mainoksessa taas kerran kerrotaan kuinka sillä saa epressoa/tai ainakin sen kaltaista juomaa aikaiseksi. No ei kyllä saa, mutta muuten se on varsin näppärä pikku kapistus. Lähinnä tykkään siitä, että Aeropressin inverted-tekniikka on täysin tarpeeton Prismon kanssa. Ja muutenkin tykkäsin kovasti kesälomareissulla uutetuista kahveista. Mukana oli pari muutakin metallifilsua, mutta aivan turhaan...
EDIT: mainittakoon vielä, että reissumyllynä Aeropressin/Prismon kanssa oli Aergrind (made by Knock), joka sekin tuli hankittua pilkkahintaan joukkorahoitusdiilillä, kun se vaikutti riittävän pieneltä ja kevyeltä matkalaukkuun ja myös jopa rinkkaan mahtuvaksi. Ja niin se onkin. Kulkee kivasti Aeropressin sisällä ja jauhatuksesta ei ole pahaa sanottavaa. Kokeilin joskus jauhaa sillä muutaman shotin Caravelia varten ja se suoriutui niistäkin mallikkaasti. Mun mielestä, sillloin kun väännetään espressot jousettomalla vipukeittimellä, niin sähkömylly on vähän no-no-ratkaisu. No, katsotaan miten mieli muuttuu, jos/kun Niche joskus saapuu tänne asti...