Mulla meni ainakin viis vuotta, ehkä 10 (Helsingissä). Kammoan niitä kromihiutaleita, joten asia siirtyi vuosi vuodelta. Päivittäisessä käytössä kone on kuitenkin ollut koko 12 vuotta, eli vettä ei yleensä jää seisomaan edes päiviksi. No, keväällä pumppu alkoi kuitenkin temppuilla: joskus satunnaisesti se kuulosti tukkeentuneelta eikä pumpannut lisää vettä, vaan ynisi. Jos siellä on tukos, mun mielestä se on alkupäässä, koska ongelma ilmenee pelkällä pumpun käynnistyksellä, riippumatta siitä, onko hana auki. Myöskään painemittari (anturi boilerissa) ei nouse nollasta).
Nyt viikolla viimein tein huuhtelun Pulyn aineella. Halusin olla nopea kromin takia, joten en antanut aineen seistä koneessa ollenkaan enkä ole varma, ehtikö se edes lämmetä kunnolla. Kromia sain kuitenkin huuhdella hulluna, vaikka otin sienenkin gruposta ulos. Oli hyvä siksikin, että sen juureen oli jäänyt selvä ja epämuotoinen rinkula kalkkia, eikä se ensin meinannut tulla edes ylös. Rapsuttelin ruokaveitsellä aikalailla puhtaaksi.
No, nyt näyttäisi kuitenkin, että ongelma ei ratkennut, vaan paheni. Yleensä aluksi pumppu toimii mutta vähän aikaa koneen lämmettyä enää ei. En tiedä, mahtaako tukkeuma olla siirtynyt eteenpäin huonompaan kohtaan tai kasvanut. En myöskään ole varma, voiko pumppu olla vaan vikaantunut muuten?
Ajattelin tehdä huuhtelun uudestaan, ehkä samalla aineella (haisee mun nenääni etikalle) - jos vaan saan aineen imettyä eteenpäin. Sitten mahdollisesti uudestaan sitruunahapolla? Ja tällä kertaa siis antaisin sen seistä sen about tunnin yhteensä? Joskus aikoinaan aine seisoi muistaakseni yönkin yli - en sitten tiedä, onko se voinut vaurioittaa jotain, mutta tästä tosiaan on vuosikaupalla aikaa.
Jos se ei toimi, mikä neuvoksi? Pumppu vaihtoon kokeeksi? Putkien ja boilerin irrottaminen ja liottelu tuntuu hazardilta - pitääkö niitä kiertietä tiivistää jotenkin, kun ne kasaa uudelleen? Mahdankohan saada kaadettua liuosta muualta ja sitten vielä poiskin ilman irrotteluja... Vai vaihtaako putket (ja boileri) tyystin? Kone on Vibiemme Domobar, ja siihen näyttäisi kyllä saavan osia.
Onkohan noilla huoltoliikkeillä kokemusta moisista operoinneista?