Sain viime viikolla lahjaksi otsikossa mainitun DeLonghi Iconan. Kun sitten lueskelin täältä juttuja tuosta keittimestä niin alkoi tietenkin aluksi harmittaa, että olenko nyt saanut kelvottoman laitteen. Jos olisin itse tehnyt hankintapäätöksen niin olisin varmaan ostanut sen Krupsin, sillä se on puolet halvempikin.
Nyt kuitenkin DeLonghi onkin keittänyt kelvollista espressoa. Tuossa on painekahva eli sellainen muovinen häkkyrä siellä suuttimen pohjassa. Sen kanssa crema onnistuu takuuvarmasti, mutta itse kahvi ei ole maultaan kovinkaan lähellä espressoa. Purin sen osan heti pois.
Nyt ongelmaksi muodostui se että tamppasipa kahvin kuinka tiukkaan tahansa niin cremat jäi tulematta ja maku jäi vielä vaisummaksi. Sitten hommasinkin Krupsin myllyn ja aloin jauhamaan karkeusaste kolmosella Lidlin papuja.
Tamppaan vastajauhetut purut aika tiukkaan ja käytän isoa kahvimäärää (sitä tuplasuutinta). Nyt tulee jo itselleni aivan riittävästi cremaa ja kahvissa on mielestäni aika hyvä aromi! Kitkeryyttä on sopivasti, mutta lopputulos on myös vähän makea. Ei missään nimessä laihaa plöröä muttei myöskään sappinestettä. Uuttoaika on sekkarista katsottuna se 25-30 sekkaa, jolla tulee ulos yksinkertainen espresso niukin naukin tihkuen.
En tiedä osaisiko joku asiantuntija sanoa että onko tuo suuren kahvimäärän käyttö kovin järkevää pidemmällä tähtäimellä. Materiaaliahan kuluu nimittäin hukkaan. En ole kuitenkaan saanut pienemmällä suuttimella vielä tarpeeksi tukevaa kakkua tehtyä. Jos pienennän karkeutta kakkoseen niin keitin ei vielä suinkaan mene tukkoon vaan päinvastoin kakusta tulee vetinen kuravelli. Karkeusaste nollalla tai ykkösellä tuo menee kyllä jo tukkoonkin, joten niitä ei voi käyttää. Ehkä pitäisi harjoitella tamppaamista?
Olen siis jo Lidlin pavuilla kokolailla tyytyväinen kahviini. Tekemäni kahvi on jo nyt parempaa kuin keskiverto kahvilassa tehty espresso mutta ei vedä toki vertoja hyvän kahvilan espressolle. Tämä vertailu ei olekaan kovin reilu sillä ammattibarista tekee toki kalliilla laitteella laatukahvista parempaa juomaa. Todennäköisesti uutokseni ei kelpaisi hifistille, mutta minulle tämä on ollut suuri parannus aiemmin käyttämääni mokkapannuun nähden. Toki jo tuoreiden papujen jauhaminen itse olisi aiheuttanut tämän, mutta en ole tietenkään saanut cremaa aikaseksi mokkapannulla mutta nytpä saan. Seuraava operaatio on nyt ostaa tuon harjoituspavun jälkeen jotain oikeaa kahvia.
Eli ei se Delonghi välttämättä ole pettymys. Vaahdotinta en ole vielä kokeillut, sillä lähinnä vaimoni juo cappuchinoa, mutta en yllätty jos se ei toimi kunnolla. Lisäksi tuo Delonghin painekahva voi olla hänen kannaltaan hyvä asia, sillä hän ei välttämättä jaksa ruveta kikkailemaan niin paljon sen valmistuksen kanssa. Kun tuossa on kaksi erilaista suutinta niin toisenhan voi jättää modaamatta. Kaiketi myös Krupsin vaahdotin on aika huono, joten jos juo nimenomaan maitokahvia niin kannattaa ehkä suosiolla ostaa joku kalliimpi keitin.